Maltillisilla muslimeilla ei ole liiallisia vaatimuksia – ostoskeskuksiin moskeijoita haluavat ovat islamin konservatiivista siipeä

Monia maltillisen islamin tunnustajia harmittaa, että julkisuuteen päätyy lähinnä konservatiivisia poliittisen islamin edustajia.

Säännöllisin väliajoin Suomessa puhkeaa keskustelu siitä, kuinka paljon yhteiskunnan tulee mukautua muualta tulleiden tapoihin, ja toisaalta kuinka paljon muualta tulleiden pitää mukautua paikallisten tapoihin. Jos totta puhutaan, usein tarkoitetaan muslimeita ja islamilaisista maista tulevia, vaikka sitä ei sanottaisikaan ääneen.

On paljon tapoja, sekä uskontoon että kulttuuriin pohjautuvia, jotka ovat täysin ristiriidassa paikallisten tapojen kanssa. Minua ärsyttää suuresti, että joku vaatii Suomessa suureen ääneen lisää rukoushuoneita ostoskeskuksiin. Jos haluaa islamilaisen yhteiskunnan ympärilleen, miksi ei muuta vaikka Saudi-Arabiaan, Marokkoon tai Indonesiaan? Niissä on yllin kyllin rukoushuoneita jo valmiiksi.

Jos haluaa ympärilleen liberaalin ja sekulaarin yhteiskunnan ja valitsee asuinpaikakseen Suomen, on järjenvastaista haluta yhteiskunnasta uskonnollisempaa. Ruokalajit, musiikki, sisustustyyli tai juhlapyhien vietto vaihtelee kulttuurista toiseen, ja vieraat vaikutteet ovat rikastuttaneet Suomea. Ihmiset voivat tuoda omat mausteensa taikinaan, mutta heidän ei pidä antaa muuttaa koko reseptiä.

Olen itse lähtenyt aikoinani Iranista, koska islaminuskoiset hirmuhallitsijat ovat tehneet maasta mahdottoman elää meille liberaaleille.

 Olen pahoillani siitä mainehaitasta, jotka muutamat äänekkäät muslimit Suomessa aiheuttavat kaikille meille Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleille. Valtaosa Suomessa asuvista “muslimeista” on kuitenkin maailmankatsomukseltaan liberaaleja. He nauttivat alkoholia, vastustavat moskeijoiden rakentamista ja liiallisen tilan tai näkyvyyden antamista islaminuskoisille. He eivät noudata islamin uskonnollisia oppeja tai samaistu islamin uskontoon. Liberaalimuslimeiden mukaan islam ja demokratia ovat ristiriidassa keskenään, eikä tiukka islam siksi sovi länsimaiseen hyvinvointivaltioon.

Kun ääriuskonnolliset muslimit saavat Helsingin Sanomissa asti jatkuvasti palstatilaa voivotellakseen rukoushuoneiden vähyyttä, koen velvollisuudeksi tuoda esiin meidän hiljaisen enemmistön näkökantaa

Liberaalimuslimit ovat huolissaan tänne pesiytyvästä poliittisesta islamista, joka on niin monen meistä lähtömaan ongelmien taustalla. Heitä harmittaa, että julkisuuteen päätyy lähinnä konservatiivisia poliittisen islamin edustajia. Monien mielestä pitäisi tiukemmin valvoa, mitä esimerkiksi kouluissa opetettava islaminuskonto pitää sisällään, ja myös saarnat moskeijoissa olisi hyvä kierrättää viranomaisilla.

Sananvapaus ei tarkoita sitä, että antaa tilaa kaikille epätasa-arvoisille ideologioille. Yhteiskuntamme rakenteiden tulisi tukea kohti liberaalia ja tasa-arvoista maailmankuvaa.

Helsingissä shiia-muslimit järjestävät vuotuisan uskonnollisen kulkueen, jossa ruoskivat itseään, itkevät ja muistelevat imaami Husseinia (joka kuoli 1 500 vuotta sitten). Miksi tämä on tarpeellista? Liiallinen uskonnollisten symbolien näkyvyys ja ideologian korostaminen vain synnyttää vastakkainasettelua kantaväestön ja uussuomalaisten välillä. Siitä kärsivät eniten maltilliset muslimit, joilla ei ole oikeastaan mitään yhteistä yliuskonnollisten henkilöiden kanssa passissa lukevaa synnyinmaata lukuun ottamatta.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 15.11.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

 

Advertisements
Standard

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

Iranista kantautuu hyviä uutisia vain harvoin. Nyt tämä tiukasti shiia-uskoinen maa on ryvettynyt jälleen uudessa kohussa: ihmisoikeusraporttien mukaan valtio systemaattisesti värvää alaikäisiä afgaanipakolaisia sotimaan Syyriaan.

Shiaalainen Iran on Syyrian diktaattori Bashar al-Assadin merkittävin tukija. Ilman Iranin (ja Venäjän) tukea Syyriassa valta olisi vaihtunut jo kauan sitten. Iran tukee al-Assadia kaikin keinoin: rahallisesti, poliittisesti, asein ja miehin. Ja mistäs niitä nuoria miehiä löytyy, jotka olisivat halukkaita jättämään kaiken ja lähteä vieraaseen maahan sotimaan? No, esimerkiksi pakolaisten keskuudesta.

On yleisesti tiedossa, että Iranin valtio aseistaa ja kouluttaa valtavaa  Fatemiyoun-vierastaistelijaprikaattia, joka koostuu yksinomaan Afghanistanin kansalaisista. Prikaatti taistelee Syyriassa Iranin hallitukselle uskollisena, al-Assadin puolesta. Iranin virallisten lähteiden mukaan Fatemiyoun-prikaatissa on noin 14 000 miestä. Nyt puhjenneet syytökset osoittavat, että Iran systemaattisesti rekrytoi alaikäisiä afgaanipakolaisia Fatemiyoun-prikaattiinsa. Nuorimmat olisivat vain juuri teini-iässä.

Miksi se tekisi niin? Siksi, että alaikäisiä on helpompi aivopestä. Iranilla on pitkä historia lapsisotilaiden käytöstä. Muistan jo lapsuudestani, kuinka meitä yritettiin rekrytoida milloin milläkin houkuttimella sotimaan Irakia vastaan. Saattoi saada esimerkiksi mopon tai “avaimen paratiisiin”. Moni lähti. Semmoista on köyhyys. Myös tukahduttaessaan väkivalloin vuoden 2009 “vihreä vallankumous” -kansannousua, Iranin valtio turvautui ainakin osittain afgaanipakolaisiin.

Iranin valtio on taitava manipuloimaan ihmisiä. Sillä on siitä pitkä kokemus. Nyt afgaaniperheille on paikoin esimerkiksi luvattu kansalaisuus tai pysyvä oleskelulupa, jos heidän lapsensa “haavoittuu tai kuolee marttyyrina Syyriassa”. Tämä on saanut monet perheet lähettämään lapsensa Fatemiyoun-vierastaistelijoihin, sillä afgaanipakolaisten asema Iranissa on erittäin vaikea. Iranin rajanaapuri Afganistan on ollut vuosikymmenien ajan konfliktien pesä. Sotien lisäksi sitä ovat koetelleet kuivuudet ja köyhyys. Afganistanista on jo pitkään virrannut pakolaisia Iraniin, ja muuttoliike jatkuu yhä. Vuonna 2015 Iranin sisäministeriö tiedotti, että Afganistanin kansalaisia on 2,5 miljoonaa. Oikeasti luku saattaa olla jopa korkeampi. Afgaanipakolaisia syrjitään järjestelmällisesti, kyse ei ole mistään “piilorasismista” vaan avoimesta sortamisesta. Afgaanit eivät esimerkiksi saa tulla moniin julkisiin puistoihin, heillä ei välttämättä ole pääsyä terveydenhoidon piiriin yms. Afgaanit tekevät Iranissa vaikeat ja vaaralliset työt halvalla ja pimeästi. Heidän asemansa on vaikea, monin paikoin epätoivoinen, ja Iranin islamilainen hallitus haistaa tässä mahdollisuuden.

Nyt valtio houkuttelee pakolaisperheiden lapsia ja nuoria materiaalisiin ja hengellisiin palkintoihin vedoten. Kansainvälisen lainsäädännön mukaan alle 15-vuotiaiden aktiivinen värvääminen sotaan on sotarikos. Iran ei kuitenkaan piittaa kansainvälisistä laeista. Se puolustautuu sanomalla, että kaikki Fatemiyoun-taistelijat ovat vapaaehtoisia afgaaneja, ja se ei voi mitenkään estää halukkaita lähteä puolustamaan “islamilaisen tasavallan ideologiaa”.

Minusta olisi hauskaa joskus voida kirjoittaa jotain positiivista entisestä kotimaastani. Valitettavasti uutiset ovat toinen toistaan synkempiä. Toivon, että YK tutkii tarkoin Fatemiyoun-taistelijoiden värväysprosessin ja estää paitsi Iranin aikeet tukea al-Assadia, myös lapsisotilaiden käytön nyt ja tulevaisuudessa Iranissa ja kaikkialla muualla maailmassa.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 04.11.2017  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

 

Afgan

Kuva lapsisotilaasta lainattu täältä:  Lähde.

 

Standard

Näkökulma: Iranin ja Yhdysvaltojen sanasota kiihtyy – miten Irak jaetaan Isisin ajan jälkeen?

Irakia repivät hyvin samankaltaiset kansainväliset eturistiriidat, jotka ovat Syyrian sodan pitkittymisen taustalla.

Viime aikoina Iranin ja Yhdysvaltojen välinen sanasota ja uhkailu Irakin hallinnasta on kiihtynyt. Jo pitkään Iran ja USA ovat kilpailleet keskenään pirstaloituneen Irakin hallinnasta. Kun George W. Bushin vuonna 2003 aloittama aseellinen interventio jätti jälkeensä valtatyhjiön, ovat nämä kaksi valtioita taistelleet öljyrikkaan ja poliittisesti epästabiilin Irakin ideologisesta herruudesta.

Nyt taistelu on kuitenkin kiihtynyt. Jopa siinä määrin, että geopolitiikan tutkijat seuraavat tilannetta erittäin jännittyneinä.

Yhdysvallat on liittoutunut Irakissa tiettyjen shiia- ja sunni-puolueiden sekä kurdien kanssa. Liittouma on jo pitkään seurannut vihaisesti Iranin toimia, kun tämä shiiojen johtajamaa on häikäilemättä lähettänyt sotilaitaan Irakin maaperälle sekä tukenut rahallisesti ja aseellisesti Irakin shiioja. Iran haluaa tietenkin keikauttaa Irakin valtatasapainon shiiojen hyväksi. Se mielellään näkisi alakynnessä maan kaksi muuta väestöryhmää eli sunnit ja kurdit.

Tämä taas ei sovi Yhdysvalloille, joka Trumpin hallinnon alla on suhtautunut Iraniin yhä epäluuloisemmin. Yhdysvallat on tyytymätön Iranin ydinsopimukseen. Maan sekaantuminen Lähi-idän valtioiden sisäisiin asioihin erityisesti Irakissa on ollut Trumpin vihalle bensaa liekkeihin. Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillerson vaatii kovenevin sanakääntein Irania poistamaan välittömästi kaikki sotilaansa Irakista, koska Isisin vastainen sota on päättynyt eikä niillä siten ole enää mitään asiaa Irakin maaperälle.

Mutta Iran on Iran, eikä se suostu Yhdysvaltojen komennuksen alaiseksi. Päinvastoin, vastarannan kiiskinä se yrittää sanella Yhdysvalloille omia ehtojaan.

Iranilla on maassa vahvoja omia liittolaisia shiia-leiristä, kuten entinen pääministeri ja islamilaisen Da’wa-puolueen puheenjohtaja Nuri al-Maliki, sekä suuret puolisotilaalliset shiiojen kansanliikkeet kuten Khazal- ja Hashid al-Shaabit-verkostot. Nämä ovat Iranin kasvattamia ja aseistamia maan tasapainolle vaarallisia ryhmittymä, jotka ovat täydellisen uskollisia Iranin ylimmälle johtajalle Khameneille. Pelkästään Hashd al-Shabiin arvioidaan kuuluvan yli 100 000 miestä. Khazali-verkosto puolestaan on tehnyt yli 600 hyökkäystä Yhdysvaltojen joukkoja vastaan vuodesta 2007 lähtien.

Huolestuttavaa on, että Iranin läsnäolo Irakissa on erittäin järjestäytynyttä. Sitä valvoo Iranin Islamilainen vallankumouskaarti (Quds Force) ja johtaa henkilö nimeltä Qassem Sulaimani, joka toimii suoraan Iranin uskonnollisen johtaja Khamenin alaisena. Monet asiantuntijat pitävät Sulaimania Irakin todellisena johtajana. USA luokittelee Iranin Islamilaisen vallankumouskaartin terroristiorgaanisatioksi ja Hashd al-Shabin varajohtajan terroristiksi.

Irakin hallinta on Iranille elintärkeää taloudellisesti, strategisesti ja uskonnollisesti. Olemalla vahvasti läsnä Irakissa Iran pystyy paremmin antamaan tukeaan Syyrian shiia-johtaja Al-Assadille. Näin se ulottuu ykkösvihollisensa Israelin rajalle ja pystyy osoittamaan tukensa Hizbollahille.

Yhdysvaltojen ja Iranin tavoitteet ovat Irakin suhteen lähes päinvastaiset. Iran haluaa levittää omaa malliaan, eli näkisi mielellään alueella islamilaisen tasavallan jossa Irakin uskonnolliset shiiat hallitsisivat maata, alistaen kurdit ja sunnit. USA taas puolustaa federaatiomallia, jossa jokainen väestöryhmä hallitsee omia alueitaan ja on lisäksi edustettuna keskushallituksessa.

Yhdysvallat ei halua, että yksikään Irakin kolmesta väestöryhmästä nousee valta-asemaan toisiinsa nähden. Samasta syystä se vastusti kurdien kansanäänestystä viime kuussa, vaikka kurdit ovat sen tärkein alueellinen liittolainen ja merkittävin taistelukumppani Isisin vastaisessa sodassa. Yhdysvallat pelkää, että jos kurdit itsenäistyvät, shiia-muslimit muodostavat keskushallituksessa selkeän enemmistön. Irak ilman kurdeja puolestaan on askeleen lähempänä sen vihollista Irania.

Polttava kysymys on, millä tavalla keskinäiset viholliset Iran ja Yhdysvallat jakavat perintönsä (eli Irakin) nyt kun Isis on tuhoutunut. Yhdysvallat haluaa kiivaasti kitkeä Iranin vaikutusvallan alueelta, mutta on toistaiseksi epäonnistunut tässä täysin. Yhdysvalloilla on kuitenkin kovat panokset pelissä. Irakin vapauttaminen/valloittaminen vuodesta 2003 lähtien on vaatinut Yhdysvalloilta tuhansien sotilaiden hengen ja miljardikustannukset. Jos maan herruus nyt valuu vihollisen eli Iranin laariin, on se katastrofiluokan poliittinen epäonnistuminen.

Nyt Irakia repivät hyvin samankaltaiset kansainväliset eturistiriidat, jotka ovat Syyrian sodan pitkittymisen taustalla. Suurvallat haluavat turvata omat intressinsä hinnalla millä hyvänsä, paikallisen väestön jäädessä suurten voimien jalkoihin. Tällä hetkellä Yhdysvaltojen leiri näyttää vahvalta, sillä Saudi-Arabia tai muutkaan sunnivaltiot eivät halua shiiojen ja Iranin vaikutusvallan kasvavan. Molemmat leirit, sekä Iran että Saudi-Arabia, syventävät toiminnallaan konfliktia Irakissa ja ruokkivat radikaalin islamin nousua.

Olemme siis selkeän ristiriidan äärellä. Yhdysvallat liittolaisineen haluaa vähentää Iranin vaikutusvaltaa Irakissa, kun taas Iran haluaa vahvistaa shiia-unionin entistä enemmän ja heikentää Yhdysvaltojen ja sen sunni-liittolaisten vaikutusvaltaa. Neuvottelujen kautta yhteisymmärryksen löytyminen on hankalaa. Siinä ei ainakaan Syyriassa olla vielä onnistuttu. Uskonkin, että USA ja Iran eivät pystyy ratkaiseman tämän konflikti rauhanomaisella tavalla. Toivottavasti olen väärässä. On kuitenkin hyvin mahdollista, että Syyrian konfliktin jälkeen syntyy uusi sota Yhdysvaltojen ja Iranin välille, jonka liekit ulottuvat jälleen laajalle pitkin Lähi-itää.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 30.10.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

 

Standard

Isisin pääkaupunki Syyriassa vapautui – mitä tapahtuu, kun jihadistit palaavat kotiin?

Vaikka Isis kukistettaisiin pian, poliittisen islamin tukijajoukot eivät häviä mihinkään.

Isis menetti viimeisen tärkeän tukikohtansa Syyriassa, kun Yhdysvaltojen liittolaisjoukot, eli kurdien ja arabien SDF-joukot valloittivat Raqqa-kaupungin takaisin. Raqqa oli toinen tärkeä strateginen kohde Isisille Irakin Mosulin jälkeen. Nyt kun Raqqa on menetetty, Isisin hallintaan jäävät enää pieniä alueita.

Tästä koko maailma on tietenkin innoissaan. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuoli: Isisin riveihin lähteneet vierastaistelijat lähtevät tappion koitettua palaamaan takaisin Eurooppaan ja muihin kotimaihinsa ja muodostavat merkittävän turvallisuusuhan. Sen kitkemiseksi on tehtävä tiivistä yhteistyötä lähtöalueen viranomaisten kanssa.

Saksalaisten viranomaisten mukaan Isis on hiljattain saanut käsiinsä yli 11 000 Syyrian virallista passipohjaa. Nämä todennäköisesti käytetään ainakin osittain siihen, että taistelijoita solutetaan Eurooppaan joko pakolaisuuden tai viisumien kautta.

Rajoja saatetaan yrittää myös ylittää laittomasti, ainakin osittain. Syyrian passilla on helppo matkustaa esimerkiksi Venäjälle tai muihin Itä-Euroopan maihin, ja sieltä puolestaan ei ole kovin vaikea tulla EU:hun. Tuhansilla vierastaistelijoilla puolestaan on Euroopan kansalaisuus jo valmiiksi.

Euroopassa asuu jo nyt kymmeniä tuhansia poliittisen islamin ideologian kannattajia, joiden silmissä jihadin nimissä taistelleet ovat sankareita. EU:n terrorismin torjunnan koordinaattori Gilles de Kerchoven mukaan heitä olisi jopa yli 55 000. Kun tänne lisäksi palaa sotilaallisesti aktiivisia yksilöitä, on tilanne räjähdysherkkä.

Miksi sitten Syyriassa taistelleet päästetään palaamaan?

Syy on yksinkertainen: on äärimmäisen vaikea tietää, ketkä ovat osallistuneet taisteluihin. Moni esimerkiksi matkustaa Syyriaan ja Irakiin humanitäärisiin tai perhesyihin vedoten. Vaikea on kiistää, Isis kun ei pidä mitään virallista henkilötietorekisteriä taistelijoistaan. Haasteen muodostaa myös se, että matkustaminen sota-alueille tapahtuu epävirallisin keinoin Turkin kautta tai meriteitse. Raja saatetaan ylittää vaikka aaseilla tai soutuveneellä, jolloin henkilöistä ei jää sähköistä jälkeä kuten lentokonematkustajista.

 Paras tapa kerätä tietoa taisteluihin mahdollisesti osallistuneista on tiivistää viranomaistyötä Pohjois-Syyrian federaation kanssa. Kurdifederaation tiedustelutoiminta on huippuluokkaa, sillä se on elinehto kun naapurina on Isis. Toivottavasti myös EU-maat keskenään tiivistäisivät omia tiedustelutoimintojaan, kuten Ranskan Emmanuel Macron on ehdottanut. Tiedustelu on ensimmäinen askel, mutta yksin se ei riitä. Viranomaisilla pitää lisäksi olla mandaatti asettaa valvontaan kaikki, joita epäillään taisteluihin osallistumisesta.

Vaikka Isis kukistettaisiin pian, poliittisen islamin tukijajoukot eivät häviä mihinkään.

Poliittinen islam ei myöskään kukistu vankiloissa. Paras tapa ennaltaehkäistä terrori-iskujen tehtailua on stabilisoida Syyria. Syyrian stabilisoimiseksi pelkkä Isisin tuho ei riitä, vaan koko hallinnollinen systeemi on reformoitava ja tästä ollaan vielä kaukana.

Syyria on toisistaan merkittävästi poikkeavien väestöryhmien asuttama. Suurimman ryhmän muodostavat sunni-muslimit, mutta valta on ollut keskitettynä shiia-haaraa edustavalle alaviitille Bashar al-Assadille. Tämä on ollut koko konfliktin alku ja juuri. Rauhan saadakseen olisi Syyria jaettava kolmeen autonomiseen osaan: sunni-alueeksi, alaviitti-alueeksi (shiioille) ja kurdi-alueeksi. Askel hyvään suuntaan on jo otettu. Syyrian viranomaiset ovat ilmoittaneet tunnustavansa kurdien ja kristittyjen itsehallintoalueen maan pohjoisosissa.

Jos taas maahan perustetaan vahva keskushallitus, jota johtaa kuka vain näistä kolmesta ryhmästä, ei rauhaa todennäköisesti pääse syntymään – varsinkaan, kun kurdit ja kristityt haluavat ajaa itselleen sekulaarista ja demokraattista hallitusmuotoa, mutta sunnit uskonnollista mallia. Niin kauan kun konflikti jatkuu, maaperä on otollinen terroristisille organisaatioille. Ja niin kauan kun suurvallat kilpailevat toistensa kanssa omien intressien toteutumisesta Syyriassa, löytyy terroristeille myös rahoitus.

Islamistit ovat jo pilanneet Lähi-idän – ei anneta heidän sotkea Eurooppaa ja Suomea. Nyt paukut on laitettava tiedustelutoimintaan sekä otteen tiukentamiseen poliittisesta islamista. Vihollisjärjestön etäpesäkkeitä ei saa ylläpitää omalla maaperällä. Maltilliset muslimit Euroopassa sekä Lähi-idässä tekevät mielellään yhteistyötä viranomaisten kanssa estääkseen radikaalien sotkut.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 24.10.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

Standard

Jälleen uusi öljysota Irakissa?

Saattaa olla, että pian syttyy uusi sota. Syynä on, mikäpäs muu, kuin öljy.

Irakin kurdit järjestivät 25.9. äänestyksen itsenäistymisensä puolesta. Keskushallitus, naapurimaat sekä kansainvälinen yhteisö eivät kuitenkaan hyväksyneet äänestyksen lopputulosta, joka odotetusti oli myönteinen. Sävy äityi nopeasti vihamieliseksi. Irakin keksushallitus, joka on shiiojen käsissä, antoi Turkin ja Iranin kanssa yhteistyössä määräyksen mitätöidä äänestyksen lopputulos, tai muuten he hyökkäävät ja valloittavat aseellisesti Irakin kurdialueen. Lisäksi he vaativat hallintaansa alueita, jotka nyt ovat kurdeilla vaikka ovat virallisen kurdialueen ulkopuolella (esim. Kirkuk). Nämä juuri ovat niitä öljykenttäalueita. Kurdit saivat ne hallintaansa 2014, kun vapauttivat ne Isisiltä. Kiista omistajuudesta on kuitenkin jatkunut kurdien ja arabien välillä vuosikymmeniä.

Tänään Irakin keskushallitus, amerikkalaisten hiljaisen hyväksynnän turvin, on valloittanut kiistanalaiset öljykenttäalueet itselleen.

Tilanne Irakin kurdialueilla on nyt kaoottinen. Kurdit ovat jakautuneet kahteen, suunnilleen saman kokoiseen leiriin. Osa (PUK) haluaa sittenkin, painostuksen alla, tehdä yhteistyötä Irakin keskushallituksen kanssa ja mitätöidä kansanäänestyksen lopputulos. Näin he haluavat toimia kuten Yhdysvallat, Turkki ja muu kansainvälinen yhteisö toivoisi. Osa puolestaan haluaa pitää kiinni itsenäisyydestä. Nämä jälkimmäiset ovat pitkälti Barzani-puolueen (KDP) edustajia, jotka tähän päivään asti vuodesta 2014 asti hallitsivat öljykenttiä.

Nyt on hyvin mahdollista, että kurdien välillä puhkeaa aseellinen konflikti siitä, mennäänkö Irakin keskushallituksen mukaan vai sitä vastaan. Soppaa sakeuttaa kansainvälinen yhteisö. Turkki ja Iran vaativat, että kaikki lentokentät ja rajanylityspaikat täytyy palauttaa Irakin keskushallituksen alaisuuteen. He haluavat näin kontrolloida öljyvientiä ja ottaa sen omiin käsiinsä.  Lähes kaikki kurdit ovat tästä eri mieltä.

Ydinkysymys on, että kurdit tukivat amerikkalaisia Isisin vastaisessa sodassa. He menettivät taisteluissa tuhansia sotilaitaan ja olivat ainoa taho, joka kykeni panemaan hanttiin islamisteille. Kurdit kuvittelivat, että nyt Yhdysvallat tukee heidän itsenäisyyttään ja suojelee heitä. Karvas pettymys siis heille! Uskoisin, että USAn tavoitteena on säilyttää kurdit itsehallintoalueena Irakin federaatiomallin sisällä. Se on ainoa tapa säilyttää tasapaino Irakin eri etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen välillä. Lisäksi pidän myös todennäköisenä, että USA ei salli Irakin keskushallituksen valloittaa kurdialuetta kokonaan itselleen. Yhdysvallat ei halua, että yksikään Irakin kolmesta väestöryhmästä (kurdit, arabi-shiiat ja arabi-sunnit) toistaan vahvemmaksi. Kun kaikki ovat yhtä heikoilla, Irak pysyy USAn vaikutuspiirin alaisena hajoita ja hallitse -periaatteen mukaisesti. Ja sehän vasta on suurvaltapolitiikkaa.

Aiheesta lisää:

Kurdistan tavoittelee itsenäisyyttä Irakista

Konfliktit Syyriassa ja Irakissa jatkuvat myös Isisin jälkeen

Irakin ja Syyrian kohtalo terroristijärjestö Isiksen jälkeen?

Kirjoitus on alunperin julkaistu 16.10.2017  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Standard

Samat lait kaikille, uskonnosta ja kulttuurista huolimatta

Oikeusministeri Antti Häkkänen totesi 6.10. järjestetyillä Lakimiespäivillä, ettei Suomeen saa muodostua rinnakkaista oikeusjärjestelmää, jota perusteltaisiin uskonnolla tai kulttuurilla.

En voisi olla enempää samaa mieltä. Meillä on jo nyt yhteisöjä, jotka elävät valtio-valtiossa periaatteella, hakevat oikeutta mieluummin uskonoppineilta kuin virallisesta systeemistä, silpovat sukuelimiä, eivät salli lasten katsoa televisiota, ottavat useita vaimoja eivätkä välitä paikallisista tavoista.

On hyvä, että uusi oikeusministeri on hereillä ja haluaa päivittää asioita. Globaalin liikkuvuuden myötä myös lainsäädäntöä on uudistettava. Tänne rantautuu uusia virtauksia, tapoja ja kulttuureita. Tämä sinänsä on hienoa. Mutta niitä kulttuurisia perinteitä ja uskonnollisia tapoja jotka ovat hyvin ristiriidassa tasa-arvon normien kanssa, ei pitäisi sallia kasvattaa jalansijaa Suomessa. Muuten syntyy sukupolvi, jonka maailmankatsomus on ristiriidassa ympäröivän maailman kanssa. Uskon tästä aiheutuvan haittaa paitsi yhteiskunnalle, myös yksilölle itselleen. Kun arvot poikkeavat valtaväestöstä merkittävästi, halukkuus rakentaa ja kehittää yhteiskuntaa on matala. Myös ihmisen identiteetti on kovilla, siksi helposti hakeudutaan kaltaiseensa seuraan ja voidaan jopa olla katkeria yhteiskunnalle joka on niin paljon antanut.

Minusta kaikista kulttuureista voi ottaa hyviä paljoa: uusia ajattelumalleja, ruokia, perhekeskeisyyttä, mitä vain itse arvostaa. Monikulttuurisuus rikastuttaa Suomea, kunhan yllä olevat vaaratekijät huomioidaan.

Kopioin vielä tähän alle vuoden takaisen kirjoitukseni sharia-laista Suomessa. Se on yhä valitettavan ajankohtainen. Toivottavasti vihdoin seuraisi poliittinen muutos, jotta vuoden kuluttua emme enää olisi tässä pisteessä.

Helsingin Sanomien 28.11.2016 eilisen artikkelin mukaan sharia-tuomioistuimia on ehdotettu Suomeenkin. Virallisesti niitä ei vielä täällä ole, mutta epävirallisesti moskeijoiden tiedetään ratkovan perheiden sisäisiä riitoja sharia-lakia tulkiten perheiden niin halutessa. Minusta tulee nyt ensisijassa panostaa siihen, että Suomen lakia kaikkine tasa-arvoisine kohtineen noudatetaan kaikkialla maassa, myös eri vähemmistöjen keskuudessa ja perheiden sisällä.

Sharia-laki on joukko Koraanissa olevia sekä profeetta Mohammadin elinaikanaan antamia lainopillisia ratkaisuja ja ohjeita elämän eri tilanteisiin. Niitä noudatetaan paitsi muslimiyhteisöissä, myös tiukkaa islamia noudattavissa maissa kuten Saudi-Arabiassa. Yleisinä piirteinä sharia-lakiin kuuluu mm. ruoskinta- ja kuolemantuomiot, tuomiot haureudesta ja avioliiton ulkopuolisista suhteista sekä perinnönjakoon liittyvät lait. Silloin kun sharia-lait säädettiin noin 1 500 vuotta sitten, olivat ne sen aikaisiin olosuhteisiin nähden tasa-arvoiset sillä takasivat myös naisille pieniä oikeuksia. Siihen asti naisilla (varsinkaan Arabian niemimaalla) ei ollut mitään omia oikeuksia. Niin tai näin, lakeja ei olla kertaakaan päivitetty niiden julkaisun jälkeen ja ne ovat nyt auttamatta jääneet vanhanaikaisiksi ja naisia sortaviksi. Esimerkiksi naiset saavat vain puolet siitä perinnöstä, mikä annettaisiin miehelle. Olen aiemmin kirjoittanut esimerkiksi Iranin lainsäädännöstä, mikä niinikään sortaa naisia – sen takia en tässä tarkemmin erittele shariaa.

Yli 1500 vuotta sitten ehkä jotkut sharia-lait ovat olleet hyviä, mutta näiden samaisten lakien noudattaminen vuonna 2017 on hyvin ristiriidassa ihmisoikeuskäsityksen sekä tasa-arvon ja demokratian normien kanssa.

Historia sekä kokemukset muslimimaailmassa ovat osoittaneet, että siellä missä sharia-lakia noudataan on jatkuvasti konflikteja ja ihmisoikeuksien polkemista. Sharia-laki on myös ristiriidassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen säädöksien kanssa.

Lännessä kansalaiset, erityiset naiset, ovat vuosikausia taistelleet päästäkseen eroon uskonnon asettamista epätasa-arvoisuuksista lainsäädännössä. Miksi sallisimme, että Euroopan muslimit harjoittavat täällä epätasa-arvoisia varjotuomioistuimia? Jos joku perhe haluaa elää sharia-lakien mukaan, se onnistuu vaikkapa Saudia-Arabiassa ja Iranissa. On ristiriitaista haluta tulla Eurooppaan harjoittaakseen shariaa, eikä sitä siksi tule sallia.

YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan ”kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.” Ihmisoikeuksien tarkoituksena on taata kaikille turvallinen, ihmisarvoinen elämä. Pidetään jatkossakin eurooppalaiset yhteiskunnat shariattomina, ihmisoikeuksia kunnioittavina oikeusvaltioina.

Sen sijaan, että sharia-elementtejä tuodaan Eurooppaan, olisi parempi kannustaa sharia-lakia tulkitsevia lisätä tasa-arvon elementtejä omiin lakehinsa siellä missä niitä noudatetaan. Kaikille kansalaisille tulee taata Suomessa yhtäläiset oikeudet tasa-arvoiseen kohteluun, ja lestadiolais- tai musliminaisiin kohdistuviin uskonnollisiin pakotteisiin kuten elämäntapojen kontrollointiin tai alaikäisten hunnunkäyttöön tulee voida puuttua.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 07.10.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

Standard

Näkökulma: Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa – maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

Pian tulee aika, jolloin Turkin on valittava kumpaan suuntaan kallistuu. Joko se jatkaa lännen liittolaisena tai siirtyy kokonaan Iran-Venäjä-rintamalle.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganilmoitti, ettei enää ole kiinnostunut EU-jäsenyydestä. Yllättikö se? Ehkä ei. Ilmoitus tuli nimittäin aikana, jolloin Turkki on ottanut selkeitä harppauksia Iranin ja Venäjän suuntaan, poispäin Euroopan unionista ja Natosta. Itse asiassa Yhdysvallat liittolaisineen pitävät Irania suurimpana vihollisenaan. Pitäisikö Turkin uudesta linjauksesta huolestua? Kyllä, erittäin paljon.

Turkki on jo vuosikymmeniä halunnut liittyä EU:n jäseneksi. Vaikka EU hyväksyi Turkin jäsenehdokkaaksi jo vuonna 1999, tähän asti se ei ole edennyt jäseneksi, koska maa on liian kaukana vaadittavista kriteereistä. Esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkel on toistuvasti vastustanut Turkin jäsenyyttä. Suurimmat epäkohdat liittyvät sanan- ja lehdistönvapauteen sekä vähemmistöryhmien ihmisoikeuksiin.

Myös Turkin talousasioissa on merkittäviä epäselvyyksiä. Viime aikoina Turkki on myös esittänyt eriasteisia uhkauksia EU:ta vastaan. Monet EU:n jäsenmaat ovat näiden syiden vuoksi vaatineet EU:n maksamien vuotuisen rahallisen tuen lakkauttamista. Se on yli 4,2 miljardia euroa.

Turkkiin liittyvät epäkohdat ovat olleet tiedossa jo toistakymmentä vuotta. Viime aikoina Turkin ja EU:n suhteet ovat kuitenkin saaneet kylmää vettä niskaansa. Voi sanoa, etteivät suhteet ole koskaan olleet yhtä jäiset.

Tähän asti Eurooppa on katsonut islamisoituvaa, itsevaltiaaksi pyrkivää Erdogania huolestuneena. Mutta meillä oli ässä hihassa, nimittäin viime aikoihin saakka Erdoganin suurin päiväuni oli EU-jäsenyys. Neuvottelukortin heiluttelu antoi EU:lle pelivaraa Turkin sisäisiin asioihin. Se oli porkkana, jolla Erdogania sai hivutettua aina sentin tai kaksi parempaan suuntaan.

Nyt Turkki on kuitenkin lähtenyt hamuilemaan vastakkaiseen suuntaan. Se hakee kavereita itselleen EU:n perinteisistä “vihollisista”, Venäjästä ja Iranista. Jo pelkästään tänä vuonna EU:n ja Turkin välille on puhjennut useita ulkopoliittisia kriisejä, milloin minkäkin vuoksi. Erdogan on esimerkiksi kannustanut EU:ssa asuvaa diasporaa olemaan hänelle uskollinen silloinkin, kun se olisi isäntämaan edun vastaista. Samalla Turkki on solminut merkittäviä asesopimuksia Venäjän kanssa.

Moni katsoo Turkin olleen vastuussa vuoden 2015 pakolaiskriisistä. Massat lähtivät liikkeelle, kun Turkki avasi omat rajansa ja antoi valtavien populaatioiden vaeltaa lävitseen Eurooppaan. Kun se sitten sulki rajansa ja näin esti pakolaisten vyöryn, oli se suuri voimannäyte joka sysäsi pysyvän ässän Erdoganin hihaan. Hallitsija on sittemmin käyttänyt pakolaiskorttia hyväksi neuvotellakseen merkittäviä etuja ja rahaa Turkille.

Ovatko EU:n ja Turkin suhteet pysyvästi huonontuneet? Voi olla. Suhteet ovat niin ikään jäiset Naton ja Yhdysvaltojen kanssa.

Yksi suurimpia syitä välirikon taustalla on Erdoganin vaatimus siitä, että EU ja Yhdysvallat edistävät Turkin omaa agendaa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Tämä on erityisesti hiertänyt Turkin suhteita Natoon.

Kylmän sodan aikana Turkin geostrateginen ja sotilaallinen asema oli tärkeä Natolle. Mutta Erdoganin AK-puolueen harjoittama, sekasortoon ajava politiikka, johon kuuluu islamistien tukeminen Syyriassa ja liittoutuminen Venäjän ja Iranin kanssa, ei miellytä Yhdysvaltoja tai muitakaan Nato-maita.

Naton ja Erdoganin näkemykset siitä, miten Syyrian konflikti tulee ratkaista, eivät voisi olla kauempana toisistaan. Erdogan vastustaa kurdien itsehallintoaluetta ja pitää heitä terroristeina. Se tukee Bashar al-Assadinhallintoa eikä osallistu Isisin vastaisiin toimiin. Turkki ei myöskään ole tukenut Natoa Irakin sodassa.

Lisäksi Turkkia kismittää EU:n sotkeutuminen sen sisäpolitiikkaan. EU on muun muassa tuominnut Erdoganin puhdistukset ja vaatii, että maa ratkaisee sisäiset konfliktinsa rauhanomaisin keinoin.

Turkin liittolaisuus Venäjän ja Iranin kanssa on verrattain uusi ilmiö. Nyt maat tekevät yhteistyötä Syyriassa al-Assadin hallinnon kanssa ja ovat jopa viime aikoina hyökänneet Yhdysvaltain tukemia joukkoja vastaan. Meneillään on oikea kuherruskuukausi. Tällä viikolla Turkki ja Iran tekivät yhteisiä sotaharjoituksia maiden välisellä rajalla ja Turkin armeijan johtaja vieraili Iranissa tiivistääkseen yhteistyötä.

Yhteistyön taustalla on pettymys vanhoihin liittolaisuussuhteisiin. Turkki suuttui siitä, että Nato ja länsimaat eivät ryhtyneet taisteluun kurdeja vastaan, kannattaneet Turkin neo-ottomaanisia pyrkimyksiä tai tukeneet sunni-islamisteja valtaanpääsypyrkimyksissään.

Uskon, että Turkin, Iranin ja Venäjän liittolaisuus ei tule kestämään pitkään. Sunnimaa Turkki pelaa vaarallisesti kahteen pussiin. USA ja muut Naton jäsenet tuskin hyväksyvät, että maa on Naton jäsen, mutta samalla ostaa aseita Venäjältä ja osallistuu Naton vastaisiin toimiin. Pian tulee aika, jolloin Turkin on valittava kumpaan suuntaan kallistuu. Joko se jatkaa lännen liittolaisena tai siirtyy kokonaan Iran-Venäjä-rintamalle.

Turkin hallitsijoiden pitäisi tiedostaa todellinen asemansa, eli että Turkki on alueellisesti tärkeä valtio, joka ei kuitenkaan ole suurvallan asemassa sanellakseen kaikkien muiden toimintaa. Oli Turkin EU-jäsenyydestä mitä mieltä tahansa, on hyvä kannustaa, tai tarpeen tullen painostaa maata kohti demokraattisia uudistuksia. Viestini Suomen viranomaisillekin on, että Turkin pillin mukaan ei kannata hyppiä, sillä maa ajaa vahvasti omaa agendaansa. Se käyttää häikäilemättä pakolaiskorttia EU:ta vastaan, ajaa omaa politiikkaansa Syyriassa sekä Irakissa, ja vaatii kaiken jälkeen, että EU tukee sitä.

Nyt Turkilla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Se voi joko jatkaa NATO:n ja EU:n liittolaisena ja taistella rehellisesti terrorismia vastaan esimerkiksi Syyriassa. Tai sitten sen on syvennettävä entisestään uutta liittolaisuuttaan Venäjän ja Iranin kanssa.

En usko, että Erdogan pystyy enää kauaa johtamaan maata diktaattorisilla otteillaan, uhmaten länttä ja sekaantuen lähimaiden asioihin. Pidän todennäköisenä, että Turkissa nähdään pian uusi vallankaappausyritys, joka saattaa syöstä ennen niin vakaana pidetyn Turkin täysimittaiseen sisällissotaan. Toivottavasti olen väärässä.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 04.10.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

Standard