Rakennetaan ystävänpäivänä lisää luottamusta maahanmuuttajien ja kantaväestön välille

Suomi on huipputeknologian, parhaan koulutusjärjestelmän, korruptoimattomuuden ja tasa-arvon kärkimaa. Joidenkin mittausten mukaan tämä on yksi maailman onnellisimpia asuinpaikkoja. Tämä pieni kansa on synnyttänyt maailmaan paljon innovaatioita ja vertaansa vailla olevia toimintamalleja. Erityisesti tasa-arvoasioissa Suomi on yksi maailman huippuesimerkkejä, ja soisin suomalaisen mallin kloonautuvan jokaiseen yhteiskuntaan.

Tästä kaikesta pitää olla ylpeä. Onko jossain varaa parantaa? Keskustelussa. Kantaväestön ja maahanmuuttajien pitää tehdä enemmän yhteistyötä hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen ja parantamisen puolesta. Monet suomalaiset on huolestunut maahanmuuttajien määrästä, paikoin huonosta integroitumisesta ja yhtäkkisestä saapumisesta, vaikka onneksi tilanne on taantunut. Heidän huolensa on ymmärrettävää, eikä ketään pidä leimata rasistiksi tai miksikään muuksikaan pelkästään tämän perusteella. Yhtä ymmärrettävää on niiden maahanmuuttajien tilanne, joilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin asettua tänne, sekä täällä olevien huoli siitä, onko heillä tilaa olla täällä omana itsenään.

Ystävänpäivä on mitä parhain tekosyy ystävällisyyden ja uusien keskusteluyhteyksien luomiselle oman lähipiirin erilaisiin ihmisiin. On tärkeää kuulla, mikä murhe ihmisellä on sydämellään. Ne on otettava vakavasti ja mietittävä yhdessä keinoja ongelmien korjaamiseksi.

Päämäärä miltei kaikilla täällä asuvilla on sama: pitää jatkossakin Suomi yhtenä maailman parhaista yhteiskunnista. Ilman terrorismia, ääriajattelua, provosointia tai vihanlietsontaa.

Näissä ajatuksissa halusin toivottaa kaikille tämän tekstin lukijoille oikein hyvää ystävänpäivää!

Alan Salehzadeh

Kirjoitus on alunperin julkaistu 14.02.1018  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Olisiko nationalismi viimein laantumassa?

Nationalismi on tämän päivän zeitgeist. Näin saamme päivittäin kuulla mediasta sekä itse todeta erinäisiä vaalituloksia  ja mielipidemittauksia seuraamalla. Ehkä viimein kuitenkin on laantumisen merkkejä ilmassa. Terrori-iskuista huolimatta Macron julisti haluavansa Ranskan joka säteilee maailmalla. Suomessa vahvasti EU myönteinen presidentti valittiin historiallisin puittein toiselle kaudelle ja sisäministeri haluaa kymmenkertaistaa pakolaiskiintiön. Jytkytys on vaimentumassa kopinaksi. Hyvä niin.

Nationalismi on ihmisille luontaista kaikkialla maailmassa

Nationalismi ideologiana, ihmisluonto huomioiden, on ymmärrettävä ilmiö. Nationalismi on seuraus ihmisen luontaisesta taipumuksesta sekä aktiivisesta pyrkimyksestä hakeutua samankaltaistensa joukkoon ruokkiakseen yhteenkuuluvuuden tunnettaan. Jollain tavalla voidaan ajattella tämän nationalismin taustavoiman olevan läsnä elämämme kaikilla tasoilla: perheestä työpaikkaan ja kunnasta maahan. Ihmisten luontaisena taipumuksena on hakeutua sellaisiin ryhmiin, joissa heillä on mahdollisuus tuntea yhteenkuuluvuutta ja samankaltaisuutta. Tämä on luontaista ihmiselle kaikkialla maailmassa.

Historiasta kumpuavat nykyisiä kosmopoliitteja mielivaltaisesti sitovat rajat onneksi rajoittavat ihmisten vapautta yhä vähemmän. Voimme liikkua, muuttaa, ja joissain tapauksissa jopa vaihtaa kansalaisuutta. Kansallisvaltiot ovatkin ihmiskunnan historiassa verrattain uusi ilmiö.

On kuitenkin joukko ihmisiä, jotka eivät pidä tästä kehityksestä. He uskovat, että mikäli ihmisten vapauksia rajattaisiin enemmän, tietäisi se paluuta aikakauteen jolloin kaikki oli paremmin. Aikaan jolloin saksalaistaustainen ruotsia puhuva marsalkka määritti suomalaisuuden. Aikaan jolloin Nikolai Sinebrykoff kehitti janojuoman joka ensin kiellettiin ja lopulta piilotettiin. Ja jolloin Fazer, Finnlayson, Engel …. Lista maahanmuuttajataustaisista vaikuttajista on ehtymätön, ja tässä juuri piilee nationalistien suurin ajatusvirhe: he haikailevat asioita joita ei ole koskaan ollutkaan.

Protektionismi – tuo nationalismin salattu lehtolapsi

Moni on varmasti suorittanut päässään nopean ajatusharjoituksen: jos Suomessa vallitsisi täydellinen protektionismi, miltä tällä näyttäisi? Ja jos protektionismi vietäisiin nationalismin kanssa äärimmilleen, jopa suomalaisen kansallisvaltion historiaa pitemmälle, niin miltä täällä sitten näyttäisi? Saamelaisethan olivat täällä ensin.

Mikäli Suomessa olisi vallinnut täydellinen protektionismi, minä tahansa historian aikana, täällä ei olisi mitään. Ei kännyköitä tai lääketiedettä – tiede ja teknologia ovat osa globaalia verkostoa. Olisi vain metsää ja lanttuja silmänkantamiin.

Nationalistien puolustusargumenttina onkin usein, että he kannattavat kyllä, olosuhteiden pakosta, vapaata kauppaa, mutta kannattavat myös vahvasti kansallisvaltioita ja rajojen tiukkaa valvontaa. Kun yksi kansaa määrittävistä tekijöistä on juurikin sen valmistamat ja kuluttamat tuotteet ja palvelut, voidaan siis kysyä mitkä ovat nationalismin ja protektionismin yhtymäpinnat.

Kun suomalaisia pyydetään nimeämään jotain suomalaisuutta kuvastavaa, vastaus on melko lailla vakio: sauna, lumi, revontulet, joulupukki, Nokia, Angry Birds, PISA-tutkimukset, Räikkönen. Harvemmin kansantaudit, itsemurhat tai juoppohulluus. Näistä jokainen vähänkin hyödyllinen on nopeasti löytänyt tiensä globaalissa maailmassa. Tästä onkin pohjimmiltaan kyse; vaikka innovaatiot ja oivallukset ovat paikallisia, globalisoituminen pitää huolen siitä, että nämä leviävät ja päätyvät siten kaikkien eduksi. Puhutaan tiedon ja teknologian diffuusiosta, joka onkin kasvanut räjähdysmäisesti. Suomalaiseen populaariin kansallisidentiteettiin kuuluu vahvasti vaikkapa Fazerin suklaa, Sinebrykoffin olut tai Kulta-Katriina. On helppo huomata, että ne ovat tuontitavaraa. Suomalaiset ovat siis omaksuneet ja omaksuvat jatkuvasti erittäin paljon kansallisidentiteettiinsä vahvasti ulkomaalaisia asioita. Siinä missä turisteille tarjotaan suomalaista ruista, tarjotaan myös Fazerin sinistä.

Nationalismi ilman protektionismia on kuin söisi kirsikat kakun päältä; se on osoitus halusta valita asiat jotka hyödyttävät itseä. Protektionismista loitontuminen on ollut järkevää, sillä se on ollut elinehto kehitykselle. Jokainen jolla on toisenlaisia tuntemuksia voi tarkastella Pohjois-Koreaa tai Neuvostoliittoa. Siinä missä protektionismi on helppo sivuuttaa rationaalisesti taloustieteellä tai tieteellisellä kehityksellä, on nationalismi isänmaallisen viimeinen pelastusrengas johon on voinut kaataa tunteensa: ylpeyden, vihan ja pelon. Koska nationalismi ei suurin osin ole, etenkään enää, etnistä, on kyse pikemminkin yhteenkuuluvuuden tunteesta ja identifioitumisesta. Tunteita on kuitenkin laaja kirjo. Vihaan ja pelkoon rakentuva identiteetti poikkeaa paljon ylpeyteen perustuvasta. Ottamatta kantaa mihin Suomi sijoittuisi tällä spektrillä, jotain viimeaikaisesta kehityksestä kertoo, että muukalaisvihamielinen sulkeutumisen kulttuuri on osoittanut merkkejä taantumisesta. Terrori-iskuista huolimatta, Macron haaveilee entistä yhtenäisemmästä Euroopasta, eikä käperry sisäänpäin ongelmiinsa. Suomessa vahvasti EU myönteinen presidentti valittiin historiallisin puittein toiselle kaudelle ja sisäministeri ehdotti pakolaikiintiön kymmenkertaistamista. Jytkytys on vaimentumassa kopinaksi. Olen toiveikas.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 12.02.1018  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Standard

Pahansuopa äärioikeisto on laitettava kuriin

Ääriliikkeet ja niitä ajavat ryhmittymät kaivavat syvää kuilua maahanmuuttajien ja kantaväestön välille. Tämä on tietenkin heidän strategiansa mukaista, mutta sen ei saa antaa tapahtua.

Pieni mutta erittäin aktiivinen ja pahansuopa äärioikeistolaisryhmittymä on ottanut tavoitteekseen aiheuttaa mahdollisimman paljon häiriötä ja pahaa mieltä uussuomalaisten, maahanmuuttajien, turvapaikanhakijoiden ja erityisesti muslimien rauhallisten kokoontumisisten ja juhlien yhteydessä. Tämän kaltaista toimintaa on nähty Helsingissä Rautatientorilla, kun he leiriytyivät turvapaikanhakijoiden telttaa vastapäätä. Itäkeskuksessa, kun muslimit kokoontuivat juhlimaan rauhallisissa ja iloisissa tunnelmissa Eid-juhlaa ostos- ja syömisretkellä, häirintää tehtiin ”stop islamisaatio” -sloganin alla. Samaa häirintää on nähty Vesalan koulun pihalla ja nyt Narinkkatorilla kurdien mielenilmaisussa Turkin iskuja vastaan. Varmaasti samojen ryhmittymien vihanlietsontaa ja häirintää on nähty kautta maan.

Suomi on oikeusvaltio, jossa samat kokoontumisvapaudet kuuluvat kaikille. Yhdenkään siviilin ei tarvitse ryhtyä leikkimään lainvalvojaa, moraalipoliisia tai isänmaan sotilasta, sillä demokraattisessa järjestelmässä valtion instituutit hoitavat heille lainsäätäjien määräämät tehtävät. Myös äärioikeistolla on oikeus ilmaista mielipiteensä, mutta muiden rauhallisten kansalaisten kiusaaminen ja ahdistelu on saatava loppumaan.

Äärioikeiston nimissä tapahtuvan häirinnän taustalla varmaan kourallinen aktiiveja. Olisi hyvä selvittää, keitä he ovat ja mitkä ovat heidän perimmäiset tavoitteensa. On monta tapaa rakastaa isänmaataan, heikompien jatkuva kiusaaminen ja häiriköinti tuskin lukeutuu niihin.

Iso tulipalo voi syttyä pienellä tikulla. Mitättömältä vaikuttava kriisi voi eskaloitua tai jäädä kytemään ja roihahtaa myöhemmin. Jos tiettyjen äärioikeistolaisten häirintä saadaan kuriin, on se palvelus kaikille kansalaisille.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 07.02.1018  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Standard

Tiedustelulaki on kuin hoitaisi laastarilla amputointia – hyvä alku, mutta riittämätön suoja terrorismia vastaan

Hallituksen esitys siviilitiedustelulainsäädännöksi annettiin eduskunnalle reilu viikko sitten. Mikäli laki astuu voimaan, se antaa poliisille ja muun muassa suojelupoliisin ja maanpuolustusvoimien virkamiehille mahdollisuuden entistä laajempaan tiedusteluun silloin, kun se on tarpeen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi.

Aloite on herättänyt kiivasta vastustusta. Varsinkin huolta herättävät uudet tiedustelumenetelmät, jotka lain myötä tulisivat harkinnanvaraiseen käyttöön, kuten siviilien paikkatiedustelu, lähetyksen pysäyttäminen jäljentämistä varten ja tietoliikenteen kuten sähköpostien tai pikaviestien tarkastelu.

Suodaanko virkamiehille jo liikaa oikeuksia? Valvotaanko pian meitä kaikkia?

Terroristiset verkostot kasvavat nopeimmin internetin välityksellä. Kuten suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari totesi hiljattain, radikaali-islamistien määrä kasvaa koko ajan Suomessa. Täällä on tällä hetkellä Supon arvion mukaan 370 radikaali-islamistista henkilöä. Kaikki merkit viittaavat siihen, että määrä kasvaa voimakkaasti kuten esimerkiksi Ruotsissa on käynyt. Siellä määrä on jo kymmenkertainen Suomeen nähden.

Terrorismin uhan ei pidä antaa muuttaa niitä asioita, joita pidämme arvokkaina tässä yhteiskunnassa: yksilönsuojaa, sananvapautta, oikeutta itsensä ilmaisemiseen ja niin edespäin. Silti lainsäädännön päivittäminen on välttämätöntä, jotta virkamiehillä on tarvittavat resurssit tehokkaaseen toimintaan.

Tärkeintä on ennaltaehkäisy, ei valvonta

Tiedustelulaki on hyvä alku, mutta toimenpiteenä se ei ole läheskään riittävä. Kyseinen laki on valvontaa varten, vaikka tärkeintä olisi ennaltaehkäisy. Monissa länsimaissa tiedustelulait ovat jo tiukempia kuin Suomessa. Esimerkiksi Britanniassa on henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet terroristien rekrytointiin ja värväämiseen. He ovat istuneet vankilassa muutaman vuoden, ja ovat nyt jälleen vapaalla jalalla. Norjassa asuu vapaana Mullah Krekar, joka on syyllistynyt moniin terroritekoihin Pohjois-Irakissa ja jatkaa Norjasta käsin propagandan levittämistä. Pelkkä tiedustelu ei siis riitä islamismin levittämisen kitkemiseksi. Sen näkee jo siitä, että terroristit ovat hyvin usein poliisille ennestään tuttuja.

Tiedustelulaki jättää myös kysymyksiä avoimeksi. Toiveena olisi tehdä läheisempää yhteistyötä muun maalaisten tiedusteluviranomaisten kanssa, ja tämä onkin EU-maiden sisällä minusta pelkästään järkevää. Mutta entä yhteistyö Syyrian tai Irakin kaltaisten valtioiden kanssa? Heillä todennäköisesti on eniten tietoa koskien maaperällään oleilevia vierastaistelijoita. Ongelmaksi muodostuu, että valtioilla voi olla hyvin erilaisia käsityksiä siitä, kuka on terroristi. Jos he antavat länsivalloille tietoa islamisteista, voivatko he odottaa vastineeksi tietoa liberaaleista, Euroopassa poliittista turvaa hakeneista henkilöistä? Joissain maissa vain etnisyys tai uskonnollinen suuntaus riittää terroristileiman saamiseksi. Pitäisikö meidän tiedusteluviranomaistemme luovuttaa tietoa meidän oikeusjärjestelmässämme syyttömistä ihmisistä? Pidän tätä ongelmallisena maanosien välisessä tiedusteluyhteistyössä.

 Terrorismia kitkee parhaiten vakaa Lähi-itä

Terrorismia kitkee kaikkein tehokkaimmin vakaa ja turvallinen Lähi-itä. Nyt kasvaa sukupolvi toisensa perään nuoria, jotka haluavat kostaa länsimaille. Parasta olisi pysyä puolueettomana kansainvälisissä konflikteissa ja tukea demokratian ja tasa-arvon toteutumista aina kun mahdollista. Veljeily diktaattoristen hallitusten kanssa talouskasvun nimissä tulisi pitää minimissään. Parasta olisi tukea liittovaltioiden tai valtioliittojen muodostamista Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, taaten näin kaikille uskonnollisille ja etnisille ryhmille tasavertaiset oikeudet. Uskontojen välisten konfliktien vähentäminen puolestaan vaatii uskontojen uudistamista sekä vanhoillisesta, tasa-arvon vastaisesta tulkinnasta luopumista.

On myös tärkeää, ettei Eurooppa tue mitään uskontoryhmää taisteluissaan toista vastaan, olipa kyseessä sitten shiiat tai sunnit, juutalaiset tai muslimit, tai kristityt ja sunnit. On hedelmällisempää edistää tasa-arvoa, kuin suosia jotain tiettyä ryhmää.

Euroopassa pitäisi keskittyä tukemaan maltillisia muslimeita ja heidän yhteisöjään. On harmi, että vähemmistöaseman nimissä valtio tukee erilaisin tavoin lähinnä uskonnollisia muslimiyhteisöjä. Moskeijoiden ja islamilaisten piirien edustajia kutsutaan keskusteluihin, korkeille vastaanotoille ja heidän kauttaan suunnataan erilaisia ohjelmia nuorille. Mutta valtaosa täällä asuvista muslimitaustaisista ovat täysin sekulaareja ja irrallaan uskonnollisista yhteisöistä. Valtaosa länsimaissa asuvista muslimitaustaisista ihmisistä haluaa, että viranomaiset rajoittavat islamistien liiallisia vaatimuksia, kuten uusien poliittisten moskeijoiden rakentamista, epämääräistä ja hallitsematonta uskonnonopetusta, pienten tyttöjen uskonnollista pukeutumista tai vaikka uimahallin käytön erottelua sukupuolen perusteella.

Islamilaisen terrorismin taustalla on ääri-islamilaisuus – ei vain integrointivaikeudet ja syrjäytyminen, vaan myös uskonnollinen ideologia. Islamistit ajavat poliittisen islamin agendaa ja haluavat kaikkialla noudatettavan shariaa. Tällä ideologialla on paljon kannattajia, ja moni entuudestaan rikki oleva henkilö saattaa radikalisoitua ihan muutamassa päivässäkin. Islamistinen maailmankatsomus on vaarallinen länsimaisille arvoille, ja siksi sen kitkeminen on otettava tosissaan.

Moskeijoiden saarnat pitää Euroopassa ottaa ennakkovalvontaan, rikolliset ja jihadistit oleskeluluvalla oleilijat pitää karkottaa ja EU:n politiikkaa on päivitettävä, jotta rajavalvontaa saadaan tiukennettua. Kannatan myös mallia, jossa jihadistiseen toimintaan osallistuneilta kaksoiskansalaisilta poistetaan Suomen kansalaisuus. Näin toimitaan jo ainakin Britanniassa. Miksi se on pahasta? Jos toinen kansalaisuus on vaikkapa Somalia, Irak tai Syyria, pääsevät islamistit tuomiolle ihannoimaansa sharia-oikeudenkäyntiin. Jos taas toinen isänmaa kieltäytyy ottamasta takaisin turvallisuussyihin vedoten, voi miettiä, minkälainen turvallisuusuhka oleskelu Suomessa on. Mahdolliset integraatio- ja tukiohjelmat tulee suunnata ainoastaan syyttömäksi todistetuille henkilöille ja niille, jotka ovat joutuneet sota-alueelle vasten tahtoaan.

Tiedustelulaki on kuin hoitaisi laastarilla amputointia. Se on hyvä alku, mutta terrorismin kitkeminen vaatii taakseen myös yllä mainitut toimenpiteet. On tärkeää, että kansalaiset ymmärtävät vaatia hallinnoltaan enemmän kuin pelkästään pieniä pintaraapaisuja. Taistelu poliittisen islamin ideologiaa vastaan on otettava tosissaan. Vähintään yhtä tärkeää on myös edistää Suomessa tasa-arvoista, rasismista vapaata yhteiskuntaa joka jättää tilaa tavallisille, Lähi-idästä ja Afrikasta tuleville ihmisille löytää paikkansa tässä yhteiskunnassa.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 04.02.2018 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

Standard

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

Hyökkäys paljastaa monta seikkaa Erdoganin hallinnosta.

Joitakin päiviä sitten Turkin armeija aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Pohjois-Syyrian kurdialueille, Afrin kaupunkiin ja sitä ympäröivään samannimiseen lääniin.

Tilanne alueella on nyt kaoottinen, kuolonuhreja on useita. Turkki on iskenyt kohteeseen lukuisin ilmaiskuin, ja viime viikonloppuna he lähettivät myös jalkaväen rajan yli.

Humaanin ulottuvuuden lisäksi hyökkäyksellä on merkittävä geopoliittinen aspekti. Afrinin alue on yksi kolmesta Syyrian rauhallisen kurdialueen kantoneista. Syyrian kurdifederaatio muodostaa sekulaarisen järjestelmän, jossa asuu suhteellisen vakaissa ja demokraattisissa oloissa kurdien lisäksi alueen kristittyjä, armenialaisia, assyyri-syyrianilaisia ja arabeja. Mikä tärkeintä, kurdit ovat olleet lännen ja Yhdysvaltojen merkittävin liittolainen Isisin vastaisessa taistelussa.

Miksi Nato-maa Turkki iskee yllättäen liittolaisensa (USA) liittolaisiin? Miksi kohdistaa hyökkäys rajaseudulle nyt, eikä muutama vuosi sitten, kun aluetta piti hallussaan Isis?

Hyökkäys paljastaa monta seikkaa Erdoganin hallinnosta. Ensimmäinen huomiota herättävä seikka on, että tällä kansainvälisen yhteisön jyrkästi tuomitsemalla iskulla on mitä todennäköisimmin Venäjän tuki. Afrinissa on nimittäin ollut Venäjän armeijan tukikohta aina iskuja edeltävään päivään saakka. Päivää ennen iskuja Venäjä marssitti joukkonsa pois, antaen näin Turkille mahdollisuuden pommittaa aluetta rauhassa. Tätä “sattumaa” edelsi Turkin tiedustelupalvelun johtajan ja armeijan korkeiden johtajien vierailu Moskovaan. Isku on siis Turkilta jälleen askel kohti Venäjää, poispäin Yhdysvalloista. Kaksi päivää sitten Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogankin joutui myöntämään, että taustalla on Venäjän ja Turkin välinen diili.

Toinen seikka, johon on syytä kiinnittää huomiota, on Turkin halu heikentää kurdit ja estää heidän itsehallintoalueensa muodostaminen. Kurdit ovat siis Lähi-idässä asuva kansa, jonka maa-alueet on jaettu ensimmäisen maailmansodan jälkeen neljälle valtiolle: Iranille, Irakille, Turkille ja Syyrialle. Esimerkiksi Turkin väestöstä noin 25 % on kurdeja. Jos he voimistuvat ja saavat Syyriassa oman itsehallintoalueen, Turkki pelkää, että Turkin kurdit saavat tuulta purjeisiin oman itsehallintoalueen perustamiseksi ja pitää tätä siksi vaarana oman alueensa koskemattomuudelle. Turkki on vuosikymmeniä kamppaillut asein kurdien vapautta ajavaa PKK-ryhmittymää vastaan, jota se pitää terroristisena. Se haluaa nyt kerta kaikkisesti kukistaa kurdien itsehallintoalueen myös Syyriassa. Kun Isis hallitsi kyseisiä alueita muutama vuosi takaperin, Turkilla ei ollut ongelmaa eikä se siksi myöskään hyökännyt alueelle. Rauhanomaisina pidettyjen kurdien vahva asema sen sijaan on sille liikaa.

Muut kaksi kantonia ovat vielä Afriniakin vakaampia ja niissä sijaitsevat Yhdysvaltojen tukikohdat. Turkki ei siksi voi kuvitellakaan hyökkäävänsä niihin. Kurdien tavoitteena on yhdistää kolme kantonia yhtenäiseksi, isoksi alueeksi ja poistaa kantonien välillä edelleen lymyileviä ääri-islamistisia ryhmittymiä. Mikäli he onnistuvat, kurdit saavat hallintaansa koko Syyrian ja Turkin välisen rajavyöhykkeen ja saavat pääsyn Välimerelle asti.

Sabotoi vuosien rauhanneuvottelut

Tammikuun lopulla oli jälleen kaikkien Syyrian konfliktin osapuolten määrä kokoontua Venäjälle yhteisen neuvottelupöydän ääreen. Luonnollisesti myös Turkki ja kurdit oltiin kutsuttu mukaan. On kuitenkin epätodennäköistä, että kurdit suostuisivat samaan neuvottelupöytään hyökkääjän kanssa. Turkkia tämä ei ehkä hetkauta, sillä se ei ole ensisijaisen kiinnostunut sammuttamaan naapurissaan kytevää konfliktia rauhanomaisin keinoin, kuten Afrinin iskut osoittavat. Se pelkää, että ratkaisu olisi jotain muuta kuin sille itselleen suotuisa.

Afrinin iskut kasvattavat syvemmäksi Syyriaa repivää valtakuilua. Yhtäällä ovat Turkki, Iran ja Venäjä, jotka kaikki kannattavat Bashar Al-Assadia. Toisaalla taas ovat Yhdysvallat ja länsimaat, jotka tukevat kurdien konfederaatiota ja käyvät sotaa islamilaisia ryhmittymiä vastaan. Mainittakoon, että pitkään Turkki oli läntisessä liittoumassa, mutta käänsi lopulta kelkkansa ja pelaa nyt entistä vahvemmin al-Assadin ja Venäjän leiriin.

Turkin iskuja edelsi tieto, jonka mukaan Yhdysvallat haluavat istuttaa 30 000 kurdeista, arabeista ja kristityistä koostuvaa rajavartijaa valvomaan Syyrian ja Turkin välistä rajaa. Yhtenä syynä tälle ovat epäilyt siitä, että Turkki aseistaa islamisteja ja päästää vierastaistelijoita Syyriaan rajojensa kautta. Turkki liittolaisineen on jyrkästi tuominnut Yhdysvaltojen aikeet. USA:n viranomaiset vastasivat moitteisiin sanomalla, että heidän tärkeä tehtävä on kukistaa islamisteja, al-Assadin valta ja estää Iranin vaikutusvallan kasvaminen Syyriassa.

Trump keskusteli eilen Erdoganin kanssa puhelimitse ja varoitti, että hyökkäykset tulee lopettaa ja Turkin pitäisi keskittyä taistelemaan terrorismia vastaan. Hän korosti, että Turkin pitää myös muuttaa diskurssiaan Yhdysvaltojen suhteen.

Kun sodassa on näin monta sopankeittäjää, on Syyrian rauha vielä kaukana. Niskuroiva ja arvaamaton Turkki tuo vielä uusia pilviä jo ennestään synkälle taivaalle.

Syyrian kurdifederaatio on hyvä ratkaisumalli

Kansainvälisen yhteisön pitäisi hyväksyä kurdien perustama federaatio ja puolustaa sitä Turkin hyökkäyksiltä. Kurdifederaatio on merkittävä askel kohti rauhaa ja tasapainoa alueella, jossa asuu kymmeniä eri etnisiä ryhmiä, jotka ovat taistelleet keskenään vuosikausia. Mikäli halutaan Syyrian konfliktin loppuvan, on hyvä tukea sekulaareja kristittyjä, kurdeja ja arabeja Syyriassa. Tukemalla heitä ja heidän federaatiotaan pystytään vähentämään pakolaisten tuloa alueelta ja turvaamaan paremmat elinolot paikan päällä.

Jos Turkin annetaan jatkaa politiikkaansa ja käyttää Naton aseita Syyrian kurdeja vastaan, täytyy EU:ssa varautua turvapaikanhakijoiden tulvan jatkumiseen. Turkille on oltava tiukkana, eikä sen saa nyt antaa kavuta niskan päälle. EU suostui maksamaan sille monta miljardia avuksi pakolaiskriisiin hoitamisessa, nyt on aika vaatia edes jonkinasteista yhteistyötä vastineeksi. Ei pidä kiltisti vain katsoa sivusta, kun itsevaltias Erdogan synnyttää lisää konflikteja ja pakolaisia omien tarkoitusperiensä edistämiseksi.

USA on ärähtänyt vahvasti Turkille, huolimatta maiden vahvasta Nato-kumppanuudesta. USA painottaa toistuvasti tuomitsevansa Turkin sekaantumisen Syyrian sisällissotaan ja että kurdeihin tulee suhtautua liittolaisina, ei terroristeina. EU:n tulee myös vaatia, että kansainväliset tarkkailijat päästetään Turkin ja Syyrian vastaiselle rajalle.

Euroopassa asuu paljon sekä kurdeja että turkkeja. Nyt sopii toivoa, että kitkat kansainvälisillä areenoilla eivät rantaudu diasporan mukana Eurooppaan.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 25.01.2018 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

Standard

En ole kohdannut Suomessa rasismia

Olen asunut Suomessa 20 vuotta. En ole koskaan kohdannut rasismia.

Sen sijaan olen kohdannut paljon epäkohteliaita ja huonokäytöksisiä ihmisiä, täällä kuten muuallakin maailmassa. Joku ei tykkää minun naamastani, mielipiteistä tai käytöksestä. Joku taas on lähtökohtaisesti hirveä kaikille, ja vihaa tasapuolisesti kaikkia ihmisiä itseään mukaan lukien. Se ei tarkoita, että henkilö on rasisti, vaikka minä olenkin maahanmuuttaja.

Pitää osata erottaa rasismi ja huonot käytöstavat toisistaan. Kaikki vähemmistön edustajaan kohdistuva epäasiallinen käytös ei ole rasismia. Esimerkiksi iranilainen tätini näki vierailessaan Turkissa ensimmäistä kertaa mustan ihmisen. Kuulin miten hän kuiski rukouksen: “Luoja kiitos, etten ole yhtä musta kuin hän”. Onko täti rasisti? Ei, hän on tietämätön. Suomessa tunnen ihmisiä, jotka eivät ole koskaan matkustaneet ulkomaille. He ovat aina olleet vain Suomessa. Yksi tällainen mieshenkilö ei uskaltanut edes maistaa taateleita tai viikunoita, vaan piti niitä apinoiden ruokana.

Myös rasisteja on olemassa. Esimerkiksi kehitysmaissa ja Lähi-idässä valitettavasti monet eri ihmisryhmät vihaavat toisiaan järjestelmällisesti. Rasismi eli tietyn ihmisryhmän järjestelmällinen syrjintä on kansainvälinen ilmiö, josta maailma on pullollaan esimerkkejä. Suomessa sitä vain on verrattain vähän muuhun maailmaan verrattuna. Esimerkiksi entisessä kotimaassani Iranissa rasismi rehottaa. Esimerkiksi afganistanilaiset vierastyöläiset (joita on miljoonia) eivät saa edes tulla julkisiin puistoihin. Puhumattakaan siitä, että monet uskonnolliset ja etniset vähemmistöt tai muut eivät saa harjoittaa omaa kulttuuriaan.

Fakta on, että moni ei tykkää toisista johtuen vaikkapa heidän ammatista, ulkonäöstä, ruumiinkielestä, omasta kateellisuudesta ja niin pois päin. Maahanmuuttajien tai muiden vähemmistöjen ei pitäisi automaattisesti nähdä tätä rasismina.

On totta, että pieni ryhmä vihaa kaikkia maahanmuuttajia. Kuvitellaan, että “stranger is danger” -hengessä maahanmuuttajat vievät kaikki työpaikat tai puolisoehdokkaat. Nämä ihmiset eivät ymmärrä, että maahanmuuttajatkin synnyttävät työpaikkoja ja hekin ovat veronmaksajia. Tiedän monia, jotka heti sopivan puolison löydettyään ovat helpottuneina lieventäneet kantaansa maahanmuuttajia kohtaan.

Joka tapauksessa, yksittäisiä rasisteja on tässä maassa kuten muuallakin. Itse en heitä ole kohdannut. Järjestelmä Suomessa on yksi maailman tasa-arvoisin. On ilo ja kunnia saada asua ja työskennellä maassa, joka tarjoaa kaikille kansalaisilleen mahdollisuuden menestyä. Rasismikortin heiluttelu on helppoa, silloin kun jokin asia ei miellytä.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 20.01.2018  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Standard

Iranin ydinsopimus uhattuna, uhkailua ja sanktioita luvassa Trumpilta

EU:n ulkopoliitikot voivat jälleen hengähtää: Trump on kuin onkin suostunut jatkamaan Iranin ydinsopimusta vielä 4 kuukautta. Kuulemma kuitenkin viimeistä kertaa.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on kiivaillut “häpeällisen huonoksi” luokittelemastaan ydinsopimuksesta jo pitkään. Hän on muun muassa todennut ydinsopimuksen olevan “yksi kaikkien aikojen huonoimmista ja yksipuolisimmista sopimuksista, jonka USA on koskaan solminut”. Viimeinen niitti Trumpille olivat Iranin mielenosoitukset, joissa hallinto on arviolta tappanut yli 20 oman maan kansalaista.

Nyt EU on kuitenkin saanut neljä kuukautta armonaikaa joko viilata sopimusta USA:n toivomaan suuntaan tai katsoa, kun Yhdysvallat irtisanoutuu sopimuksesta kokonaan irti.

Jälkimmäinen olisi EU:n kannalta ehkä huonoin vaihtoehto. Suuret eurooppalaiset teollisuusfirmat ovat solmineet järisyttävän suuria kauppasopimuksia Obaman kaudella avautuneen Iranin kanssa. Iran on pullollaan öljyä, valtiovalta käyttää vapaasti yhteiskunnan varoja haluamiinsa hankkeisiin ja kansa janoaa länsimaalaisia tuotteita. Euroopalla on kaikki intressit jatkaa ydinsopimuksen piirissä. Se haluaa kasvattaa jalansijaa iranilaisilla markkinoilla, jossa tällä hetkellä jylläävät pääosin aasialaiset brändit.

Miksi sitten Yhdysvallat ei haluaisi osaansa tästä kakusta? Miksi Trump jälleen meinasi jättää välisopimuksen allekirjoittamatta? Mainittakoon, että ydinsopimukseen kuuluu koeaika, jolloin neljän kuukauden välein tarkistetaan Iranin toiminta ja mikäli se todetaan moitteettomaksi, allekirjoitetaan välisopimus aina seuraaville kuukausille, kunnes koko koeaika on ohi. Vasta tällöin lopullinen ydinsopimus astuu voimaan ja viimeiset kansainväliset pakotteet puretaan. Trump haluaa asettaa uusia pakotteita Irania vastaan

Vaikka kapitalistisena maana USA on aina ensisijaisesti kiinnostunut omista kauppasuhteistaan, on Trumpin mikroskoopin alla ollut pitkään Obaman allekirjoittama ydinsopimus. En pidä yllättävänä, että Trump haluaa purkaa ydinsopimuksen ja asettaa uusia pakotteita Irania vastaan. Iran kehittää ohjusjärjestelmäänsä, tukee Syyriassa Bashar al-Assadia ja sekaantuu Libanonin, Jemenin, Persianlahden maihin sekä Irakin sisäisiin asioihin. Lisäksi Yhdysvaltojen ulkoministeriön mukaan Iran on maailman suurin valtiollisen terrorismin tukijamaa, joka tukee merkittävää osaa kaikista terroristijärjestöistä.

Trumpin tiukka linja on saanut laajaa kiitosta USA:ssa, eikä vain republikaaneilta. Esimerkiksi demokraatti Eliot Engel vaatii myös ydinsopimuksen tiukentamista ja totesi, että Iran vaarantaa koko Lähi-idän turvallisuuden.

USA vaatii sopimuksen tiukentamista

Trump on siis perjantaisessa lausunnossaan antanut 120 päivää aikaa tiukentaa ydinsopimusta, tai hän sanoo sen irti. Tiukennuksissaan hän vaatii, että kansainväliset tarkkailijat saavat vapaan pääsyn kaikkiin energialaitoksiin välittömästi ja ilman ennakkovaroitusta. Hän haluaa lisätä sopimuksen piiriin Iranin aseteollisuuden ylipäätään, myös muilta kuin ydinaseiden osalta.

Myös teknologista kehitystä olisi rajattava niin, ettei Iranilla olisi mahdollisuutta saavuttaa sitä osaamista, joka ydinaseen rakentaminen edes teoriassa vaatisi. Nykyinen sopimus, astuessaan täysmittaisesti voimaan, sitoo Iranin 10 vuodeksi eteenpäin noudattamaan yhteisiä sääntöjä. Trump haluaa, että sitovuus nostetaan pysyväksi. Lisäksi vastalauseena valtiovallan harjoittamalle väkivallalle mielenosoittajia vastaan, Trump lisäsi kymmenisen yhteisöä, yritystä tai henkilöä suorien sanktioiden ja kauppakiellon piiriin. Liittovaltio asetti matkustuskieltoon useita korkea-arvoisia iranilaisia, mukaan lukien Iranin oikeusjärjestelmän ylimmän johtajan Sadeq Larijanin.

Iranin reaktio on ollut kova. He vastustavat kynsin hampain ydinsopimuksen tiukentamista ja Larijanin matkustuskieltoa. He eivät aio suostua sopimuksen tiukentamiseen. Maan johtajisto, joka on aina vihannut länttä, on ottanut Trumpin hampaisiinsa, nimittäen häntä “suursaatanaksi” joka tahallaan sabotoi Lähi-idän rauhaa ja Iranin islamilaista tasavaltaa.

Eurooppa on pääosin harmissaan Iranin ja USA:n välisestä kitkasta ja sopimuksen tulevaisuuden ympärille rantautuneesta epävarmuudesta. Vaikka EU tuomitseekin Iranin sisä- ja ulkopoliittiset toimet, on EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherinion puolustanut sopimusta useaan otteeseen, viimeksi pari päivää sitten.

Saa nähdä, miten Eurooppa tulee taipumaan Trumpin vaatimuksiin. Jos Eurooppa lähtee mukaan koventamaan linjaa, orastavaan kaupankäyntiin tulee paljon esteitä. Jos Eurooppa ei lähde mukaan ja USA vetäytyy sopimuksesta, voi se puolestaan tuoda kitkaa EU-maiden ja Yhdysvaltojen välille.

Joka tapauksessa Yhdysvallat ei tule katsomaan enää pitkään Iranin nykymenoa. Liittovaltio tulee pyrkimään kaikin keinoin rajoittamaan Iranin vaikutusvaltaa alueella. Miten se aikoo sen tehdä, on toinen asia. Mikäli Iran ei toteuta USA:n vaatimuksia, tilanne voi eskaloitua suuremmaksi konfliktiksi USA:n liittolaisten ja Iranin liittolaisten välillä.

Sopimus ei ole tuonut helpotusta

Hieman vajaa kolme vuotta sitten, heinäkuussa 2015, Iran allekirjoitti ydinohjelmaan liittyvän merkittävän sopimuksen, joka päätti kymmenvuotiset neuvottelut ja vapautti maan sille asetetuista kansainvälisistä pakotteista. Sopimuksen mukaan kansainväliset tarkkailijat pääsevät liikkumaan kaikissa uraanin rikastamiseen ja energian tuotantoon liittyvissä laitoksissa. Iran sitoutui samalla lopettamaan ydinteknologiansa kehittämisen ja uraanin rikastamisen. Tavoitteena on estää, että maa voisi rakentaa itselleen ydinaseen.

Ennen sopimuksen allekirjoittamista Iran on useasti jäänyt kiinni siitä, että rikastaa salaa uraania salaisissa laitoksissaan Venäjän ja Pohjois-Korean tukemana. Trump on oikeassa siinä, että suhtautuu skeptisesti Iranin vakuutteluihin ydinohjelman hylkäämisestä. Skeptisyys kannattaa, sillä yhdestä asiasta kansainvälinen yhteisö on samaa mieltä: kukaan ei halua nähdä ydinaseella varustettua, islamistista Irania. Se olisi tikittävä aikapommi koko maailmanrauhalle ja muodostaisi vakavan turvallisuusriskin Israelille ja sunni-arabimaille.

En kuitenkaan usko, että tämä on tärkein motivaattori Trumpin jyrkän linjan kannalla.

Trump ei taistele Irania vastaan sen vuoksi, että hallitus on diktaattorinen, äkkipikainen ja islamistinen. Iran kuuluu väärään leiriin. Se veljeilee Venäjän ja Pohjois-Korean kanssa, ja näin uhkaa Yhdysvaltojen omia intressejä alueella. Se on USA:n liittolaisten eli Israelin ja sunni-arabimaiden ykkösvihollinen ja aiheuttamalla heille harmia, se samalla vaikuttaa Yhdysvaltojen omien intressien toteutumiseen alueella.

Myös Iran ajaa omaa agendaansa. Sitä ei kiinnosta länsimaiset, “hölynpölyksi” luokittelemansa arvot ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Irania kiinnostaa ennen kaikkea oman shiialaisen vaikutuspiirinsä kasvattaminen Lähi-idässä ja hallituksen intressien turvaaminen.

Kaikkien näiden intressien sekamelskassa tavalliset iranilaiset ihmiset ovat toissijaisia. Suuret pelurit kilpailevat rahasta ja vallasta, ja siinä sivussa kymmenet miljoonat ihmiset yrittävät pärjätä kuin pystyvät taloudellisesti ja poliittisesti tukalissa oloissa.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 14.01.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

Standard