Turkki jälleen kohtuuton – uhkailee ja pelottelee EU:ta. Nähdäänkö tässä Erdoganin viimeinen hallituskausi?

Turkin Erdogan uhkaa karkoittaa Suomen ja usean muun EU-maan suurlähettiläät – vain sen takia, kun maat ovat vaatineet erään ihmisoikeusaktivistin vapauttamista. Tuhannet ihmisoikeusaktivistit, feministit, toimittajat ja kriitikot Turkissa ovat vankilassa. Jos kuka tahansa kritisoi Erdogania, hänet leimataan terroristiksi ja kohtalona on vankeus tai maanpako. 

Erdogan suuttui näin paljon yhdestä pyynnöstä. Hänen tulisi kuitenkin katsoa peiliin ja miettiä omaa käytöstään. 

Hän itse jatkuvasti sekaantuu EU-maiden sisäisiin asioihin. Hän on nimittänyt EU-hallitsijoita natseiksi ja islam-foobikoiksi, jotka loukkaavat Euroopassa asuvien muslimien oikeuksia. Hän on vaatinut maanpaossa olevien ihmisoikeusaktivistien palauttamista Turkkiin. Hän suureen ääneen vaatii Euroopassa asuvia turkkilaisia ja muslimeita tekemään yhteistyötä isäntämaitaan vastaan. Hän uhkailee avaavansa Turkin ulkorajat ja antavansa pakolaisten marssia Eurooppaan, ellei hänelle anneta lisää suuria summia rahaa. Ironisinta on, että hänen oma sotilaallinen toimintansa Pohjois-Syyriassa, Pohjois-Irakissa, Pohjois-Afrikassa yms on aiheuttanut nämä pakolaiset. Lisäksi Erdogan todistetusti tukee ääri-islamisteja. Hänen kaudellaan vähemmistöjen syrjiminen on lisääntynyt ja äärinationalismi noussut. Euroopassa Erdogan pyrkii sanelemaan jopa tutkimuslaitoksille ja medialle mitä saa tai ei saa julkaista. Itsekin sain maistaa hänen uhkailuaan, kun hän vaati Twitterin ylläpitoa sulkemaan tilini yhden re-twiittauksen takia. Sain virallisen ja uhkaavan oloisen kirjeen oikeuslaitokselta tähän liittyen. 

EU:n on oltava tiukka Turkille. Erdoganin suosio turkkilaisten keskuudessa on nyt tosi heikko, mielipidemittausten mukaan nuori sukupolvi ei aio enää äänestää häntä. Turkin talous on romahtanut. Mikäli Nato ei suojele Turkkia, Erdogan elää viimeistä hallituskauttaan. 

Alan Salehzadeh

Standard

Vesisota on meidän kaikkien sota

Veden puute, patojen rakentaminen ja ilmastokriisi synnyttää sotia ja konflikteja – eikä vain joskus kaukana tulevaisuudessa, vaan jo nyt. Tilanne kärjistyy kuitenkin lähivuosina entisestään. Joidenkin maiden ja alueiden välillä konfliktit vedestä ovat jo kärjistyneet siihen pisteeseen, että lähivuosina saattaa syntyä laajoja aseellisia konflikteja. 

Tällä hetkellä vesi kiristää välejä mm. Egyptin ja Etiopian välillä, Iranin ja Irakin välillä, Turkin ja Irakin välillä, sekä Turkin ja Syyrian välillä. Jos ratkaisuja ei löydy, konfliktit paisuvat entisestään ja sota on mahdollinen. 

Monet joet virtaavat usean maan läpi, mutta nyt ilmastonmuutoksen sekä runsaiden patojen rakentamisesta johtuen vettä ei riitäkään kaikkialle sinne, missä sitä ennen on virrannut. Tämä on jo nyt synnyttänyt kuivuutta ja siirtolaisuutta.

Tuore esimerkki on Egyptin ja Etiopian välinen konflikti Niilin vedestä. Egypti antoi varoituksen Etiopialle, että mikäli maa jatkaa patojen rakentamista, Egypti saattaa julistaa sodan heitä vastaan. Egyptissä elämä ja viljely on riippuvainen Niilistä. 

Turkki on rakentanut kymmeniä jättipatoja, mikä on synnyttänyt kuivuutta Syyriassa ja Irakissa. Samalla Iran on rakentanut jättipatoja jokiin ja synnyttänyt näin merkittävää kuivuutta Pohjois-Irakissa, jossa satojen tuhansien ihmisten elämä on riippuvainen niiden jokien virtauksista. 

Soitin juuri äidilleni, joka asuu Iranissa. Hän kertoili taas hirveistä helteistä, kuivuneista kaivoista, ja ihmisten suuresta hädästä. Kuinka pitkään itse pärjäisit ilman vettä? 

Olen tietenkin suruissani, kun kuulen näitä uutisia. On ikävä, jos nämä kulttuurihistoriallisesti merkittävät alueet, joita pidetään sivilisaation kehtona, kuivuvat kasaan. Olen kysynyt kuulumisia myös veljeni pienestä viljelypalstasta. Vielä vettä on riittänyt kasteluun, ja viikunoita, rypäleitä ja hedelmiä on tullut korikaupalla helteistä huolimatta. Tämä ilahduttaa minua. 

Vesisota on senkin vuoksi hyvin mahdollinen,  Lähi-idän maiden välillä jos ei löydy  järkeviä ratkaisuja. 

Ilmastokriisi on todellinen kriisi, ja se on meidän kaikkien yhteinen kriisi. EU:n ja YK:n pitää tehdä tehokkaammin yhteistyötä valvoakseen vesistöjen käyttöä ja kansainvälisten sopimusten noudattamista. Tällä hetkellä YK:n vesisäädöksiä rikotaan räikeästi monin paikoin, tuhoisin seurauksin.  

Meillä on yksi, kaikille yhteinen maapallo. Vettä riittää kaikille jos hallitukset kykenevät ajattelemaan kansalaisten parasta ja toimimaan yhteistyössä naapureiden kanssa. 

Alan Salehzadeh

Kuvassa kaunis ja vehreä Kurdistan.

Standard

Talibanin paluu Afganistaniin lienee hyväksytty etukäteen lännessa ja Lähi-idässä

Kaikkia ei harmita Talibanin nousu. 

Jotkut ovat sitä mieltä, että harvat maat hyväksyvät Talibaneja Afganistanissa. Olen ihan eri mieltä. Tämä soppa eli Talibanin paluu on keitetty vuonna 2020 Qatarissa. Kokit olivat Pakistan, Saudi-Arabia ja USA. Iran, Venäjä ja Kiina hyväksyivät asian, koska eivät halua USA:n armeijaa alueella. USA ja Saudi-Arabia hyväksyivät asian, koska haluavat vahvan sunni-hallitsijan Iranin naapuriin. Melkein kaikki sunnimaat ovat USA:n liittolaisia. Ilman heidän hyväksyntää tätä ei olisi tapahtunut.

Afganistanin naapurimaat kuten Iran, Pakistan ja Kiina ovat iloisia viimeaikaisista käänteistä. Iran kiirehti ilmoittamaan pari päivää sitten olevansa valmis taloussuhteiden solmimiseen Talibanin kanssa erityisesti energiasektorilla. Kiina ja Venäjä kutsuivat Talibanin edustajat koolle ja kertoivat omat toiveensa tulevasta hallituksesta. Taliban on edustajansa välityksellä toivonut Kiinan pelaavan tärkeää roolia maan jälleenrakentamisessa ja taloussektorilla. Pakistan on Talibanien tärkein tuki ja se hyväksyy talibanit ehdoitta. Venäjälläkään ei ole mitään Talibania vastaan,  ellei Taliban tue ääri-islamisteja Venäjän vastaan. Myös Turkki on tyytyväinen Afganistanin tapahtumiin, vaikkakin maa on huolissaan mahdollisesta pakolaisvyörystä alueelleen. Turkin edustajat ovat mukana neuvottelemassa yhdessä Qatarin, Pakistanin ja Talibanien kanssa Afganistanin tulevaisuudesta. 

Afganistanin ydinongelmat 

Yli 40 vuotta historiaa on osoittautunut, että yhtenäiset, kansalliset hallitukset eivät kykene hallitsemaan Afganistanissa, jossa elää erilaisia kansalaisryhmittymiä ja islamin eri haarojen edustajia. Uskonnolliset ja etniset kiistat, klaanisysteemi, köyhyys, työttömyys ja huumekartellit ovat ajaneet maan melkein asuinkelvottomaan tilaan.

Afganistanin alle 40 miljoonasta asukkaasta noin puolet on pashtun kielisiä. Toiseksi suurimman ryhmän (noin 40 %) muodostavat tadzikit ja hzarat jotka puhuvat äidinkielenään persian sukukieltä.  Loput ovat turkmeeneja ja muita pienempiä vähemmistöjä. Noin 80 prosenttia kansasta on sunnimuslimeja,  alle 10 prosenttia shiioja ja lisäksi on pieniä ryhmiä muiden uskonnon edustajia.

Eri etnisten ja uskonnollisten ryhmien välisten konfliktien vuoksi rauha ja talouskehitys vaikuttavat melko kaukaisilta haaveilta Afganistanissa. Pakistanin, Intian, Iranin, Turkin, muiden islamilaisten maiden sekä suurvaltojen sekaantuminen Afganistanin sisäisiin asioihin vievät maata yhä syvemmälle konfliktien suohon.

Nyt kaikki afgaanien vaatimus on se, että halutaan kaikkien etnisten ja uskonnollisten ryhmien edustajat uuteen hallitukseen. 

Melkein kaikissa Lähi-idän maissa vain yksi etninen ryhmä hallitsee ja syrjii muita. Esimerkiksi Iranissa vain persian kielen opetus on sallittua, vaikka alle 50 % ovat persiankielisiä. Sunni ei saa olla presidenttiehdokas. 

Afganistanin armeija sekä kanslaiset eivät puolustaneet maata talibaneja vastaan

Miksi Taliban valloitti Afganistanin melkein ilman vastarintaa? Melkein kaikki lännen liittolaiset olivat korruptoituneita. Kurdit Syyriassa ja Irakissa menettivät yli 20 000 taistelijaa ISIS:ille ja voittivat sodan heitä vastaan. Kurdeilla on oma maa mutta ei omaa valtiota.

Erityisesti Syyrian kurdinaiset YPJ valloittivat ISIS:in pääkaupungin ja romahduttivat ääri-islamistit. Miksi tämä ei toistunut Afganistanissa? Kurdeilla ei ollut moderneja aseita, Afganistanissa on kymmeniä tuhansia modernisti varusteltua sotilasta. Mistä se kertoo?

USA on syyllinen siltä osin, kun pommitti Afganistanin, otti sen hallintaansa ja sitten äkkiä ilmoittamatta poistui maasta. Mutta suurimmat syylliset ovat afganistanilaiset hallitsijat. He ovat saaneet vuosikausia taloudellista, poliittista sekä sotilaallisia apua ja heillä oli hyvin varusteltu yli 300 000 tuhannen henkilön armeija sekä USA ilmavoimaa apunaan, mutta silti he antautuivat Talibaneille ilman vastarintaa. 

USA ja liittolaiset hyväksyivät Trumpin aikana Talibanin paluun Afganistaniin Qatarissa. Varmasti tämä vaikutti siihen, että afganistanilaiset eivät halunneet puolustaa maata Talebaneja vastaan. 

Afgaanien piti itse hoitaa oman maansa asiat eikä vaan odottaa, että joku ulkopuolinen maa hoitaa heidän asioitaan. Minusta muslimimaiden pitäisi itsekin yrittää edistää rauhaa ja tasa-arvoa ja muuttaa Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka enemmän EU:n kaltaiseksi yhteisöksi. Heidänkin pitäisi toimia tasa-arvon edistämiseksi. Suurvallat ovat syyllisiä kun jatkuvasti hyökkäävät Afganistaniin ja muualle. Mutta suurin vastuu on muslimimailla kehittää ja demokratisoida omia maitaan. Minusta Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maat eivät juurikaan kaipaisi lännen apua, jos länsimaat (suurvallat) ei romahduttaisi tai pommittaisi heidän maitaan maan tasalla samalla tavalla kun olemme nähneet Libyassa, Irakissa, Afganistanissa, Syyriassa jne. Valitettavasti suurvallat ovat usein diktaattorien liittolaisia.

Suomen rooli

Suomen rooli on hyvä ja rakentava Afganistanissa ja hallitus on toiminut fiksusti viime aikoina. Ei voi odottaa enempää pieneltä Suomelta. Jotkut kuvittelevat, että Suomi on eri planeettaa. Suomi kuitenkin sijaitsee samalla maapallolla. Kaikki maailman tapahtumat vaikuttavat Suomeen, ja Suomi vaikuttaa maailmaan tapahtumiin. 

Olisin kuitenkin toivonut Suomelta etunojaa. Kirjoitin joitakin viikkoja ennen Talebanin nousua, että Suomen Kabulin suurlähetystö pitäisi sulkea. Silloin jotkut suurlähetystön työntekijät reagoivat kovasti. Nyt hätiköidään. Mistä se johtuu? Minusta joka ikisessä ministeriössä pitäisi olla ThinkTank-osasto, joka ennakoivasti luotaa maailman tapahtumia.

Diplomaattisuhteet on paras keino

Pakistanilla on tärkeä rooli Afganistanin tulevaisuudelle. Nyt afganistanilaiset neuvottelevat talebanien kanssa Pakistanissa. Kuuntelin edustajien haastatteluja, oli hyviä ehdotuksia erityisesti naisten asemaan ja vapaan median rooliin liittyen.

Valitettavasti halusimme tai emme, Taliban hallitsee maata.  Nyt on parempi rohkeutta ja painostaa laatimaan hyvä tai ainakin tyydyttävä lainsäädäntö, sen sijaan kun suljetaan kaikki diplomaattireitit. Miljoonien kohtalo, erityisesti naisten, on heidän käsissään. Noin 40 miljoonan kansaa ei voi evakuoida eikä kukaan ole valmis taistelemaan Talibaneja vastaan.

Siellä missä islamin sharia-lait hallitsee, ei ole demokratiaa eikä tasa-arvoa. Mutta mitä voi tehdä, kun USA ja muut länsimaat ovat hyvässä suhteessa Iranin ja Saudi-Arabian kanssa, jossa samat lait eli sharia-lait hallitsee? Uskoisin, että länsimaat ennemmin tai myöhemmin hyväksyvät Talibanit. 

Alan Salehzadeh

Standard

Mitä kurdit haluavat Turkilta? Mistä ongelmat kurdien kanssa johtuvat?

Ongelmat kurdien kanssa juontavat pitkälle, aina Turkin itsenäistymiseen saakka vuonna 1924. Ensimmäisen maailmansodan voittajamaat lupasivat kurdeille itsenäisen valtion, Kurdistanin. Tämä ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Myönnytyksenä Turkki lupasi tällöin oman maan kurdeille itsehallintoalueen. Tämäkään lupaus ei toteutunut. Siitä asti konflikti kurdien kanssa on ollut voimissaan. Turkki on pitkään harjoittanut assimilointipolitiikkaa, jonka tarkoituksena on “turkisoida” kaikki maassa asuvat muut etnisyydet kuten armenialaiset ja kurdit. 

Karrikoidusti kurdeilla on nykyään kaksi mahdollisuutta Turkissa: kieltää oma kurditausta ja omaksua turkkilainen identiteetti tai taistella myönnytyksien puolesta. Molempia leirejä löytyy. Ne, jotka ovat päättäneet taistella, tekevät sen kymmenien erilaisten järjestöjen ja puolueiden kautta, jotka ovat enemmän tai vähemmän väkivaltaisia. Tunnetuin kurdioppositiopuolue on PKK, jonka taistelu Turkin kanssa jatkuu edelleen. 

Kurdeilla on hyvin selkeä vaatimus jota Turkki vastustaa. He haluavat itsehallintoalueen asuttamilleen alueille Turkissa, joissa asuu yhteensä 20 miljoonaa kurdia. Turkki vastustaa itsehallinnon perustamista kiivaasti ja haluaa pitää kiinni hallitsemistaan alueista. Täydelliseen kompromissiin tuskin koskaan päästään, mutta tekemällä kurdeille tiettyjä myönnytyksiä pahimmalta voitaisiin välttyä. Myönnytykset voisivat koske esimerkiksi oikeutta asioida omalla äidinkielellä, oikeutta kurdinkieliseen koulutusohjelmaan ja oikeutta oman kulttuurin harjoittamiseen. Lisäksi hallitsevan AKP:n olisi kyettävä istumaan hallituksessa kurdien ainoan laillisen ja ei-väkivaltaisen HDP-puolueen kanssa. Nyt AKP on kuitenkin vanginnut HDP:n johtajat ja monia kansanedustajia sekä pormestareita. Turkissa on enää harvoja soraääniä, jotka uskaltaisivat laittaa Erdoganille kampoihin. Lähes kaikki aktivistit on vangittu tai he ovat paenneet. Esimerkiksi kurdien läheisen HDP-puolueen aktivisteista yli 50 % on vangittuina.

Mikäli HDP-puolue kielletään tai lakkautetaan kokonaan, ei kurdeille käytännössä jää mahdollisuutta vaikuttaa oman aseman parantamiseen laillisin keinoin. 

Mikäli kurdikysymystä ei ratkaista, on odotettavissa että entistä useampi kurdinuori marginalisoituu. Todennäköistä on, että aseelliset yhteydenotot jatkuvat niin kauan, kunnes kurdit saavat tasa-arvoisen kohtelun ja myönnytyksiä vaatimuksiinsa saada ylläpitää ja ilmaista omaa kulttuuri-identiteettiään. Sota ei lopu sotimalla, vain neuvottelemalla. Esimerkiksi suomenruotsalaisten asema täällä voisi toimia hyvänä esimerkkinä.

Alan Salehzadeh

Standard

Mamun neuvot kansanedustajille

Olen maahanmuuttaja eli mamu. Haluan tässä kirjoituksessa tarjota simppelit, ilmaiset ohjeet perustason kansanedustajille. Jos minulla olisi valtaa, ennen jokaista puheenvuoroa kansanedustajien pitäisi kerrata viisi kertaa nämä perusohjeet läpi. Sananvapaus on tärkeää, mutta sananvastuu on tärkempää.

Tässä siis mamun perusneuvot peruskansanedustajille ja heidän seuraajilleen. (Huom! peruskansanedustaja ei välttämättä ole sama kuin persu-kansanedustaja, vaan heitä löytyy kaikista puolueista).

  1. EU on menestynein vapaaehtoinen liittouma, jonka historia tuntee. Se on ollut tärkeä varsinkin Suomelle, joka geostrategisesti sijaitsee vaikeassa paikassa ja on kielellisesti maailmassa käytännössä yksin.
  2. Islam on kuin kristinusko: molemmat ovat Lähi-idästä kotoisin, ihmisen kirjoittamia uskontoja, jotka sisältävät sekä hyviä ja huonoja ohjeita. Niiden soveltaminen on täysin riippuvaista tulkinnasta — sitä voi tehdä fiksulla tai huonolla tavalla.
  3. Muslimit Suomessa eivät ole valloittamassa Suomea eikä Suomi ole islamisoitumassa. Vain noin 1 % Suomen väestöstä on muslimeita. Miten olisi edes teoriassa mahdollista, että näin pieni ryhmä pystyisi keikauttamaan valtavirtakulttuuria mihinkään suuntaan? Varsinkin, kun valtaosa Suomen noin 60 000 muslimista on vain tapamuslimeita, joilla ei ole pienintäkään intressiä uskontonsa levittämiseen. Radikalisoituneita ja potentiaalisesti vaarallisia islamisteja täällä on joitakin satoja – he muodostavat turvallisuusuhan, kyllä, mutta tuo uhka ei ole “koko Suomen islamisoituminen” tai “väestönvaihto”. He ovat vankilassa tai Supon valvonnassa, ja hyvä niin.
  4. Maahanmuuttajien määrä on todella pieni. Pelkästään suomalaisia on Ruotsissa maahanmuuttajina kaksi kertaa enemmän, kuin mitä tänne on tullut yhteensä kaikista muista maista. Suomessa on vajaa puoli miljoonaa maahanmuuttajaa, joista valtaosa on naapurimaista. Muut edustavat kymmeniä eri kieli- ja kulttuuriryhmiä, joten valtavirtakulttuuria uhkaavien, vaarallisten vähemmistödiasporien muodostuminen ei ole uhka.
  5. Monikulttuurisuus on elinehto. Suomi ei ole koskaan ollut “monokulttuurinen”. Jos ihminen vastustaa monikulttuurisuutta, hän on tietämätön kulttuurihistorian perusasioista. Monikulttuurisuus, maahanmuutto ja uskonto rinnastetaan usein toisiinsa, jopa niin, että tietyt tahot leimaavat kaikki ilmiöt ilmiöt negatiivisiksi. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, mistä puhutaan. Suomen asuttivat jääkauden jälkeen muualta tulleet kansat. Se on todennettavissa geenitutkimuksin. Saamelaiset olivat alkuperäiskansa, joista valtaosa on sittemmin sulautunut muualta tulleiden kanssa. Ennen kuin Suomi itsenäistyi nippa nappa 100 vuotta sitten, olimme vähemmistöetnisyytenä monikulttuurisissa Ruotsin tai Venäjän valtakunnissa. Myöskään itsenäistyminen 1917 ei tehnyt Suomesta “monokulttuurista”. Tänne jäivät omat kielelliset ja etniset vähemmistöt, kuten suomenruotsalaiset ja saamenkieliset – uskonnollisista vähemmistöistä puhumattakaan. Kuka siis on “oikea” suomalainen? Saman perheen jäsenet saattavat edustaa erilaisia kulttuureita, esimerkiksi joku voisi olla kommunisti, toinen muslimi, kolmas katolilainen.
  6. Maahanmuuttajat eivät varasta keneltäkään puolisoita tai työpaikkaa. Maahanmuuttajien on kantaväestöä vaikeampi työllistyä ja he todennäköisemmin työskentelevät aloilla, joihin kantaväestöstä ei ole riittävästi halukkaita työskentelemään. Myöskään puolisoita ei voi “viedä” keneltäkään, koska vapaassa Suomessa kaikilla on omat aivot joilla tekevät omia valintoja parisuhteisiinsa liittyen.
  7. Ihmislajeja ei ole olemassa. Olemme kaikki ihmisiä. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Piste.

Toki allekirjoittanut mamu ymmärtää ihan hyvin, kun kymmenet kansanedustajat ovat saaneet itselleen hyvätuloisen työpaikan eduskunnasta antamilla vääristyneitä lausuntoja yllä olevista teemoista. Itse teen kaikkeni ollakseni mahdollisimman integroitunut (ks. kuva alla). Jos teillä arvoisat lukijat on lisää neuvoja meidän kansanedustajille, joiden avulla voi parantaa yhteiskunnan hyvinvointia, tasa-arvoa ja menestystä, kirjottakaa ne alle.

Alan Salehzadeh

Standard

Ajatuksia koulumaailmasta: opettajalla puutteelliset työkalut tukea tasa-arvoa

Olen viime aikoina pohtinut paljon opettajien roolia monikulttuurisessa ja polarisoituvassa Suomessa. 

Opettajalla on tärkeä rooli tulevaisuuden yhteiskunnallisten vaikuttajien kasvattamisessa. Suomen lainsäädäntö on tasa-arvoinen, ja näin opettajan tärkeäksi rooliksi jää hyvän lainsäädännön toimeenpanon varmistaminen – opettaja turvaa, että ketään ei syrjitä erilaisuuden vuoksi ja ohjaa oppilaita kohti suvaitsevaa, toisia huomioon ottavaa käytöstä. 

Modernin maailman vitsaukseen kuitenkin kuuluu, että opettaja joutuu kohtaamaan “trendikkäitä” epätasa-arvoisia ajatuksia työssään tuon tuostakin. Milloin kyseessä on vaikka viidesluokkalainen tyttö, joka ilmoittaa olevansa “muslimi” ja haluton toimimaan poikien kanssa yhteistyössä, tai olla osallistumatta yhteiseen urheiluun. Milloin teini-ikäinen poika, joka ilmoittaa suhtautuvansa epäluuloisesti kaikkiin maahanmuuttajiin tai vihaavansa “sossupummeja”. 

Opettajalla on selkeät, opetussuunnitelmaan kirjatut tavoitteet ohjata oppilaita kohti tasa-arvoista ajattelumallia, jossa ketään ei syrjitä. 

Toisaalta, opettajia taas ihan yhtä selkeästi ohjeistetaan kunnioittamaan jokaisen maailmankatsomusta, uskonnollista vakaumusta ja mielipiteitä. Kukaan ei neuvo, miten toimia, silloin kuin nämä kaksi opettajalle asetettua tavoitetta ovat keskenään ristiriidassa. 

Opettaja tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäjänä 

Kuinka opettaja sitten voi edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista? 

Suomi on demokraattinen maa. Suomen lainsäädäntö on tasa-arvoinen ja koulutusjärjestelmä antaa jo itsessään mahdollisuuksia kaikille opiskelijoille opiskella huolimatta siitä, mihin ryhmään, perheeseen, identiteettiin, uskontoon tai ajatusmaailmaan he kuuluvat. Paljon hyvää on siis jo tehty. Monessa maassa, vaikkapa entisessä kotimaassani Iranissa, tilanne on paljon huonompi. 

Silti opettajalla on suuri vastuu edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, sillä on sanomattakin selvää, että tasa-arvon toteutumisessa on vielä paljon työtä. Onkin kiva, että Suomessa myös opettajilla on mahdollisuus edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Aiemmin toimin opettajana Iranissa ja siellä näiden radikaaleina pidettyjen arvojen edistämisestä opettaja joutuisi välittömästi vankilaan. 

Koska Suomi on monikulttuurinen maa, koululaisetkin ovat hyvin erilaisia keskenään, eri kulttuureista ja taustoista. Suhtautuakseen intersektionaalisesti oppilaidensa yhdenvertaisuuteen opettajan pitäisi olla tietoinen oppilaiden taustoista. Se ei aina kuitenkaan ole yksinkertaista. Lähtökohtaisesti opettaja ei tiedä juuri mitään oppilaidensa yksityiselämästä tai perhetaustasta, paitsi mitä oppilaat itse tuovat esiin. 

Siksi on vaikeaa suhtautua esimerkiksi siihen, jos tokaluokkalainen tyttö sanoo ettei saa piirtää ihmistä koska on muslimi. Tämä tapahtui eräälle opettajatutulleni, joka sitten ohjasi tytön piirtämään jotain muuta. Mutta onko tytön vanhemmat oikeasti tämän kieltäneet, vai onko tytölle vain syntynyt jostain virheellinen käsitys, että se on hänelle kiellettyä? Voiko opettaja vaan tomerasti käskeä oppilasta piirtämään ihmisen, sillä verukkeella että kaikki muutkin piirtävät? Ja entä, jos kieltäytyjä olisikin jo teini-ikäinen? 

Identiteetti ja ryhmään kuuluminen ovat tässä pohdiskelussa tärkeitä. Minusta olisi hienoa, jos oppilaita ei jätettäisiin yksin heidän identiteettiin liittyvän pohdinnan kanssa. Lapset kasvavat ja kehittyvät kovaa vauhtia ja olisi tärkeää, että he ymmärtävät identieetin olevan muuttuva asia. Jos on vaikka koulussa “häirikkö” joka tuntee samaistuvansa “häirikköporukkaan”, se ei tarkoita, että tässä ryhmässä pitää olla koko elämänsä. Tai “muslimi”, tai “nörtti” tai “maahanmuuttaja”. 

Olisi suuri edistysaskel, jos jokaisella opettajalla olisi vuosittain mahdollisuus keskustella kahdestaan jokaisen oppilaansa kanssa, ja käydä strukturoidusti läpi hänen ajatuksiaan, kehitystoiveitaan, huoliaan… hieman kuten aikuisilla on töissä kehityskeskustelut. Se olisi hieno apuväline opettajan taskuun myös luokkahuoneessa, ja lisäisi opettajan ymmärrystä oppilaan käytöstä kohtaan. Samalla uskon, että tämän kaltaiset keskustelut tukisivat myös oppilaan omaa identiteettityöskentelyä, kun hänen olisi “pakko” kohdata ja sanoittaa tiettyjä ajatuksiaan. 

Tällä hetkellä oppilaat ovat hyvin yksin oman identiteettipohdinnan kanssa, ja samalla opettajat ovat hyvin epätietoisia oppilaan ajatusmaailmasta. Tämä aiheuttaa konflikteja ja epäröintiä luokkahuonetilanteissa. 

Oikeus uskontoon ja omaan maailmankatsomukseen 

Koen, että koko ajan yhä monikulttuurisemmaksi muuttuvassa Suomessa on tärkeää voida käydä avointa keskustelua myös uskonnosta – se onkin teema, jonka moni koulumaailmassa kokee hankalaksi. Siitä pitäisi kuitenkin voida puhua.  Suomessa päättäjien tulisi nykyistä selväsanaisemmin linjata, miten paljon perheen maailmankatsomus voi ohjata lapsen toimintaa esimerkiksi koulussa. 

Oppilaiden taustat ovat yhä kirjavampia, ja minusta olisi tärkeää tuoda faktapohjaista täydennyskoulutusta opettajille. Mitä islam kieltää ja sallii – voiko lapsia vaatia piirtämään ihmisen tai urheilemaan muiden kanssa? Voiko kristityn lahkon edustajaa altistaa katsomaan televisiota? 

Olen ylpeä, kun saan asua Suomessa, jossa tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat yhteisiä ihanteita, johon kaikki pyrkivät. Iranissa joutui taistelemaan isoja koneistoja vastaan voidakseen edistää näitä, ja se oli hengenvaarallista, ja täällä taas kaikkia kehotetaan miettimään, miten itse voi edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Tämä on hienoa ja tekee minut iloiseksi. 

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat ihmisten perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia jotka perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin. Itse olen tasa-arvon puolustaja ja ihmisoikeusaktivisti, ja olen tehnyt paljon työtä sekä vapaaehtoisesti että ammattini kautta raivatakseni esteitä vähemmistöjen tieltä. Olin vähemmistö myös Iranissa, ja Suomessa kuulun uudenlaiseen vähemmistöön maahanmuuttajana. 

Oma havaintoni on, että identiteettiin ja sen rakentamiseen suhtaudutaan Suomessa äärimmäisellä vakavuudella. Toisen valintoja ei sovi kyseenalaistaa, eikä aina niistä ole korrektia edes keskustella. Tämä on minusta harmi. Samalla kansalaisena näen suuren joukon ihmisiä, jotka ovat selkeästi hukassa oman minuutensa kanssa ja kamppailevat löytääkseen elämälleen merkityksen. 

Opettajalla on tärkeä rooli kasvattajana. Minusta olisi hienoa, jos yllä kuvatun kaltaiset keskusteluhetket otettaisiin osaksi koulumaailmaa. Nuoret kaipaavat tukea minuutensa rakentamiseen, ja aikuisen rooli on kysyä heiltä oikeat kysymykset, saada heidät pohtimaan vastauksia ja ymmärtämään, että identiteetit muuttuu ja heistä voi tulla mitä vain, riippumatta siitä mikä on tilanne juuri sillä hetkellä. 

Samalla vuosittaiset keskustelut antaisivat opettajille arvokasta näkemystä oppilaiden taustoista ja antaisi tietoa siitä, kokeeko oppilas syrjintää tai huolestuttaako häntä jokin asia tähän liittyen. 

Näiden lisäksi opettajat tarvitsevat selkeää ja käytännönläheistä täydennyskoulutusta liittyen ilmaisun- ja uskonvapauden raamittamisesta kouluissa. 

Nämä yhdessä antaisivat parhaat lähtökohdat tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tukemiseen sekä intersektionaalisten haasteiden purkamiseen. Tämä kaikki vaatii päättäjiltä jämäkämpää linjanvetoa siitä, minkälainen aatteellinen tanner suomalainen koulu on. Jos kukaan ei tee päätöksiä, vellotaan epämääräisessä välitilassa, jossa on yksittäisen opettajan harteilla päättää, mitä sallia ja mitä ei.

Alan Salehzadeh

Standard

Hyvää naistenpäivää! Unelmani on, että mahdollisimman monessa maassa vallitsisi tasa-arvo

Vuonna 2019 kirjoitin näin “I Have a Dream”: voisipa naistenpäivää juhlia tasa-arvoisessa Iranissa vuonna 2020.”

Valitettavasti nyt tilanne monissa muslimimaissa kuten Iranissa, Irakissa, Turkissa, Saudi-Arabiassa, Jemenissä, Syyriassa, UAE:ssa, Algeriassa jne. on mennyt huonompaan suuntaan. Ongelman juurisyynä on epätasa arvoisista lainsäädäntö, patriarkaalisuus ja ääri-uskonnollinen tulkintatapa. 

Edellä mainituissa maissa on todella aktiivisia tasa-arvon puolustajia, ihmisiä ja järjestöjä, mutta iso koneisto taistelee heitä vastaan. Sen takia he eivät ole pystyneet viemään tasa-arvon askeleita eteenpäin. Suurin osa feministeistä, vasemmiston, vihreien ja liberaalien kannattajista on hiljennetty, paenneet maasta tai teljetty vankiloihin. Tämäkin vaikeuttaa muutoksen aikaansaamista.  

Arvostan ihmisiä, uskontoja, kulttuureja ja lakeja sen mukaan, miten ne noudattavat tasa-arvon normeja ja miten naisten oikeudet toteutuvat. Monet maailman ongelmat vähenevät, jos naisten asema paranee.

Toivoisin Suomelta, EU:lta ja kaikilta länsimailta aktiivisempaa otetta naisten asemaan ja tasa-arvoon liittyvien kysymysten nostamisessa esiin silloin, kun asioidaan esim. edellä mainittujen Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan valtioiden kanssa. On lyhyen tähtäimen ratkaisu keskittyä vain välittömien kauppasopimusten solmimiseen. Tasapainoinen Lähi-itä hyödyttäisi kaikkia – mutta se edellyttää, että naisiin ja vähemmistöihin kohdistuva sorto loppuu. 

On hienoa, kun Suomen kaltaisissa maissa yritetään löytää kaikille tilaa noudattaa omia perinteitään ja käytäntöjään. Silti olisi hyvä rohkeasti innostuttaa ja kannustaa omaksumaan tasa-arvon normit ja hävittämään omassa lähtökulttuurissa vallinneet, mahdolliset epätasa-arvoiset kohdat. Tämä pätee myös diplomaattisuhteissa, joissa panostetaan nykyään aina siihen, että “kunnioitetaan maan kulttuuria, perinteitä ja lakeja”, sen sijaan että nostettaisiin ilmiselviä epäkohtia esille. Toivottavasti tämä muuttuu pian. 

Nykyinen kotimaani on tasa-arvoinen, entinen ei 

Onneksi nykyinen kotimaani Suomi on tasa-arvoasioissa maailman huipulla. Soisin suomalaisen tasa-arvoisen mallin kloonautuvan jokaiseen yhteiskuntaan. Tämä pieni kansa on synnyttänyt maailmaan paljon innovaatioita ja vertaansa vailla olevia toimintamalleja. Suomi on yksi harvoja demokraattisia ja tasa-arvoisia hyvinvointiyhteiskuntia maailmassa, mutta se ei tarkoita sitä että täällä kaikki olisi täydellistä. Aina löytyy parantamisen varaa.

Tulen usein surulliseksi ajatellessani entisen kotimaani Iranin naisia, jotka elävät kurjuudessa ja alistetussa asemassa. Heidät saatetaan pidättää pienimmästäkin syystä, esimerkiksi sen vuoksi että housujen päälle puettava tunika on ollut muutaman sentin liian lyhyt. Harva tietää, että Iranissa naiset ovat erittäin korkeasti koulutettuja. Itse asiassa korkeakoulututkinnon haltijoista 60 % on naisia. Khamenein hallitsemassa maassa laki kuitenkin kieltää naisilta pääsyn tärkeisiin asemiin kuten presidentiksi, tuomariksi tai papiksi.

Iran on monien kriisien maa. Ulkopoliittisesti maa on ryvettynyt ydinohjelmakriisissä, ja sitä syytetään toistuvasti terrorismiin yhdistettyjen organisaatioiden tukemisesta. Sisäpoliittisesti maan syvä kuilu kansan ja hallituksen välillä kasvaa. Väliinputoajia ovat naiset, joiden asema on jo valmiiksi heikko. Iranissa naisten pukeutumista, sosiaalisia suhteita, intiimielämää ja lähes kaikkea muuta mahdollista on tiukasti rajoitettu jo 40 vuoden ajan. Iranin papisto on pitänyt valtaa rautaisessa otteessaan viime vuosikymmenet ja se päättää kaikesta: miten pukeudut, mitä musiikkia kuuntelet, mihin uskot, mitä sanot, mitä et.

Viime aikoina kapina huivipakkoa vastaan Iranissa on kiihtynyt. Protesti on levinnyt koko maahan hitaasti mutta varmasti. Hallitus on reagoinut kovalla kädellä ja pidättänyt satoja naisia ja uudistusmielisiä ihmisiä. Silti huivikapina jatkuu. Uskoisin, että Iranin naiset eivät antaudu kunnes heidän vapautumisensa toteutuu. Niin kauan kuin maata hallitaan uskonnollisin ottein, edistysaskeleet jäävät kuitenkin parhaimmillaankin hyvin pieniksi.

Liiallinen uskonnollisuus haittaa tasa-arvoa

Naiset ovat liiallisen uskonnollisuuden ensimmäisiä uhreja. Uskonnot ovat miesten kirjoittamia. Niissä taataan miehille oikeuksia, kun taas naisten oikeuksia rajoitetaan “Jumalan nimissä”. Uskonnot toimivat usein tekosyynä vallanhaluisille miehille, jotka pyrkivät kasvattamaan omaa valtaansa niin perheissä kuin yhteiskunnassa. Sekä kristinusko että islam nojaavat patriarkaalisiin periaatteisiin, mitkä ovat jättäneet enemmän tai vähemmän jälkensä nykymaiden lainsäädäntöön ja kulttuuriin. Erityisesti muslimimaissa renesanssihenkinen uudistusaalto on vielä näkemättä. Liiallisen uskonnollisuuden ja sen nimissä harjoitetun politiikan ensimmäiset uhrit ovat historiallisesti ja vielä nykyäänkin naisia.

Fakta on se, että kaikkialla missä noudatetaan islamin sääntöjä valtiollisella tasolla, naisten oikeuksia loukataan laillisesti – esimerkiksi Iranissa, Turkissa ja Saudi-Arabiassa. Näissä maissa naisten asema on todella huono ja uskonnon nimissä miehet määrittelevät, mikä on naisille sopivaa ja mikä ei. Yhteistä näille maille on, että naisten oikeudet ovat rajoitetumpia miesten oikeuksiin nähden. Eroa niiden välillä sen sijaan on siinä, mihin suuntaan lainsäädäntö kehittyy. Patavanhoillisessa Saudi-Arabiassa on tehty monia yllättäviäkin reformeja positiiviseen suuntaan. Silti edelleen naisten oikeuksia loukataan järjestelmällisesti.

Länsimaissa ei juurikaan ole reagoitu siihen, että joissain muslimimaissa kuten Iranissa naisten aseman huononee. Minusta kaikkien ihmisoikeusjärjestöjen ja tasa-arvon puolustajien tehtävänä olisi tukea esimerkiksi iranilaisten naisten oikeuksien toteutumista, vaatimalla esimerkiksi huivipakon poistamista.

Tärkeä askel olisi tasa-arvoistaa islamilaisten maiden lainsäädäntö ja poistaa sieltä syrjivät kohdat. Sen jälkeen pitää kiinnittää huomiota lasten kasvatukseen ja ideologiseen valistukseen, jotta seuraava sukupolvi ei enää kasva sovinistiseksi. Uskon aidosti, että monet muslimimaiden konfliktit loppuisivat, jos naisia olisi enemmän päättävissä asemissa. Kun naisten asema muslimimaissa paranee, siitä hyötyy koko maailma.

Naistenpäivänä aion muistella ihaillen kaikkia niitä naisia, jotka menneisyydessä ovat tehneet valtavan työn taistellakseen tasa-arvon puolesta eri puolilla maailmaa. Työ ei ole vielä ohi. Naisten oikeudet ovat globaali asia. Niiden toteutumista täytyy valvoa laajalti. Minkään tietyn ihmisryhmän uskonto tai kulttuuri ei saa olla veruke sille, että syrjimistä tai alistamista hyväksytään.

“I Have a Dream”. Jälleen tänä vuonna unelmoin siitä, että ensi vuonna naistenpäivä valkenee tasa-arvoisena mahdollisimman monessa maassa, jotta myös naisilla on hyvä olla. 

Alan Salehzadeh

Standard

En ole vieraslaji enkä terroristi, en ole vienyt kenenkään vaimoa, enkä toistaiseksi kuollut koronaan

Poliittinen kenttä ja erityisesti keskustelukulttuuri ovat viime vuosina kärjistyneet entisestään Suomessa. Moni poliitikko eri puolueissa lausuu perättömiä väitteitä ja myrkyttää julkista ilmapiiriä. Jos joku Suomen ulkopuolella asuva ihminen lukisi näitä puheita, varmasti hänellä syntyy sellaisen tunne että Suomen keskusteluilmapiiri on epäterveellinen, ja ehkä hänellä heräisi huoli siitä onko tämä turvallinen asuinmaa maahanmuuttajille tai tasa-arvon puolustajille.

“Suomi on valloitettu, EU on paha, muslimit ovat terroristeja, maahanmuuttajat ovat vain naisten ja rahan perässä, maahanmuuttajat ovat ovat vieraslaji ja ihmisoikeudet ei kuulu heille, matut pois, maahanmuuttajat eivät halua tehdä työtä, he vievät meidän työpaikat, Itä-Helsinki on valloitettu, maahanmuuttajien asutusalueet eivät ole turvallista, kommunistit pois, ilmastonmuutosaktivistit ovat pahoja”. Poliisi poseeraa kirveen kanssa ja pelottelee, natsitervehdys eduskunnassa, korkeiden tahojen pilkka maahanmuuttajien suomenkieltä kohtaan.

Yllä olevien slogaanien toitottamisen myötä kymmenet kansanedustajat ovat nousseet eduskuntaan ja tuntuu siltä, että heidän vaikutusvaltansa koko ajan lisääntyy. Aiemmin näitä mantroja toistivat vain tietyt marginaalissa olevat edustajat, mutta populismin myötä ne ovat levinneet moniin puolueisiin kun huomattiin, että näillä myyntipuheilla saa paljon asiakkaita. 

Suomen kansa on koulutettu ja valveutunut. Olen pitkään miettinyt, miksi he äänestävät tämän kaltaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään todisteita väitteidensä tueksi. Aina yhteiskunnasta löytyy ihmisiä jotka ovat omien etujen perässä ja pyrkivät korkeaan asemaan muiden kustannuksella, mutta miksi ihmiset toteuttavat heidän unelmaansa?

Haluan vain esittää tämän kysymyksen: eikö olisi fiksumpaa, että kaikki puhuisivat faktapohjaisesti ja liioittelematta olennaisista asioista, ja poliitikot tekisivät sellaista politiikkaa, joka toisi kaikille kunnon kansalaisille turvallisen olon asua Suomessa? Vihanlietsominen ja muiden ihmisten halveksiminen ja mustamaalaaminen synnyttää turvattomuutta. 

Toivon, että vuonna 2021 ihmiset vihaapuhen sijaan levittävät hyvää keskustelukulttuuria. Kannattaa muistaa, että meidän lapset seuraavat meidän jalanjälkiä. Meidän pitäisi olla hyviä esimerkkejä. Ihmisten tasa-arvoa tulee kunnioittaa ja täällä asuvia maahanmuuttajia hyväksyä osaksi yhteiskuntaa. 

Alan Salehzadeh 

Kesäisin harvennan risuja ja tyhjennän huussin. Talvisin lumihommissa.

Standard

Äidit ja isät – älkää välittäkö, hyvin menee

Äidit ja isät – älkää välittäkö, hyvin menee 

Viime aikoina varhaiskasvatuksesta on taas keskusteltu kiivaasti. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa on ollut puheenvuoroja vanhempien uupumisesta, siitä miten yhteiskunta pakottaa äitejä liian varhain töihin, siitä miten tärkeää olisi pysyä kotona, ja siitäkin, että vanhemmat eivät osaa kasvattaa omia lapsiaan. Ja toki siitä, että vauvoja tehdään liian vähän, ja toisaalta että päiväkotipaikkoja ei ole tarpeeksi. Äänessä ovat äidit, isät, hoitohenkilökunta, asiantuntijat ja milloin kukakin. 

Riippumatta siitä, miten lapsiasi kasvatat, teet sen jonkun mielestä väärin. Julkista keskustelua seuraamalla saakin hyvin negatiivisen kuvan vanhemmuudesta ja lapsiperheiden arjesta. Toivon, että kukaan ei jätä omia lisääntymispohdintaa tämän kaltaisen julkisen keskustelun varaan. Toivon myös, ettei kukaan muuta omaa suunnitelmaansa töihinpaluusta esimerkiksi sen vuoksi, että päiväkodin työntekijä tai tuntematon kasvattaja moittii julkisesti heitä jotka tuovat lapsiaan hoitoon. Kannustan jokaista äitiä ja isää jatkossakin kuuntelemaan vahvasti omaa järjen ääntään ja sulkemaan korvansa muiden mielipiteiltä. Syyllistävät puheenvuorot, joita tulee joka tuutista meille kaikille kasvattajille, tulee sivuuttaa olankohautuksella, ja keskittyä siihen “omaan peliin”. 

Suomen lain mukaan varhaiskasvatuksen velvoitteena on “edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia”. Lisäksi lain mukaan kaikilla lapsilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen. On kiintoisaa miettiä, miksi tässä yhteiskunnassa – näköjään päiväkodin työntekijöitä myöten – päiväkoti mielletään edelleen kotiolojen huonoksi korvaajaksi, sen sijaan että sillä olisi arvokas paikka osana lapsen kehityksen ja oppimisen polkua. 

Ranskassa pakollinen varhaiskasvatus alkaa kolmivuotiaana. Jo ennen kun se säädettiin pakolliseksi Macronin valtakaudella, siihen osallistui 97 % lapsista. Miksi Ranska halusi kasvattaa julkisia menojaan ja sääti sen lopuillekin pakolliseksi? Muun muassa siksi, että monikulttuurisessa yhteiskunnassa on yhä tärkeämpää, että lapsilla on jonkinlainen yhteinen kulttuuri- ja kielipohja, jonka päälle rakentaa. Suomessakin perheet monikulttuuristuvat, ja varhaiskasvatuksella on tärkeä rooli kielen oppimiselle sekä yhtenäiselle tapakulttuurille. Eri tilastojen mukaan Suomessa myös noin joka viides lapsi kärsii huonoista kotioloista. Varhaiskasvatus on tärkeää myös siksi, että sen parissa olevia lapsia ja heidän perheitään pystytään ohjaamaan palveluiden pariin. 

Toki varhaiskasvatuksessakin löytyy parannettavaa. Moni pienen lapsen vanhempi tietää miten paljon sijaisia käytetään, vaikka varhaiskasvatuslakiin on kirjattu velvollisuudeksi muodostaa “mahdollisimman pysyvät vuorovaikutussuhteet lasten ja varhaiskasvatushenkilöstön välillä”. Olenkin usein miettinyt, miksi henkilökunta vaihtuu, palkka ja työtehtävät kun ovat kaikissa päiväkodeissa suunnilleen samat. Toivoisin, että varhaiskasvattajien palkka korjataan sellaiselle tasolle että sillä tulee toimeen – ne ovat ihan samat verorahat jotka kiertää, maksetaanpa ne suoraan palkkana tai esimerkiksi asumistuen muodossa. 

Toivotan kaikille vanhemmille itsevarmuutta seistä omien valintojen takana aikana, jolloin meitä kaikkia kritisoidaan teimmepä mitä vaan. Onneksi vanhemmuus ja päiväkotihoito ovat käytännössä koettuina hyvin erilaisia kuin mitä lehtien palstoilta voisi käsittää. Suomen lapset ovat hyvinvoivia, erittäin taitavia maailmankansalaisia joilla on edessään kaikki mahdollisuudet. Ja meillä vanhemmillakin on pääasiassa ihan kivaa. 

Alan Salehzadeh

Standard

Suomi pystyy olemaan malli ja demokratian veturi Lähi-idässä

Monet haukkuu, miksi Lähi-idässä on jatkuvasti sotia, konflikteja ja syntyy uusia pakolaisia. Suurin yksittäinen syy on demokratian puute. Suomi voi olla mukana ongelmanratkaisussa edistämällä aktiivisemmin demokratian edellytysten täyttymistä.

Suomi on yksi maailman hienoimmista demokratioista. Täällä on turvallista, korruptoimatonta ja tasa-arvoista, ja moni maa EU-tasollakin kadehtii meitä näistä. Olisi hienoa viedä hanakammin Suomen mallia Lähi-itään ja Afrikkaan. 

Suurin osa konfliktialueen ihmisistä sanovat kyllä demokratialle, ei äärinationalismille tai epädemokraattisille hallituksille. Monikansallisille maille (Intia, Iran,Turkki jne.) Suomen, Sveitsin tai Belgian systeemi voisi olla hyvä ratkaisumalli. Siinä ei enää anneta yhden kielen tai uskonnon hallita maata ja syrjiä muita kansoja nationalismin nimissä. Parhaimmillaan syntyisi win-win-tilanne, jossa Suomi saisi paitsi suuren roolin kansainvälisen toiminnan koordinoinnissa, myös merkittävää taloudellista hyötyä uusista kauppasuhteista. Ei pidä unohtaa, että monet niistä maista joiden ympärillä on jatkuvasti kitkaa, on myös erittäin vauraita. 

Rikas ja riitaisa Lähi-itä

Lähi-itä on vauras alue, jossa on paljon sijoitettavia varoja. Lisäksi sotien vuoksi on syntynyt niin kutsuttua teknologia-gäppiä, jota paikallinen elinkeinoelämä ei itse kykene kuromaan umpeen. Lähi-idässä yritykset ovat eläneet milloin sanktioiden alla, milloin hyvin epästabiileissa olosuhteissa. Näin ollen sijoittaminen tutkimukseen ja kehitykseen on ollut yrityksissä vähäistä, eivätkä korruptoituneet hallinnotkaan ole osanneet vauhdittaa yritysten kasvua. Uusi osaaminen on etsittävä muualta.

Konfliktien lakatessa alue pääsisi täyteen potentiaaliinsa ja Suomi saisi itselleen rahakkaan vientikohteen. Lähi-itä on alueena kaunis, luonnonvaroiltaan rikas, siellä on tiiviit yhteisöt ja kauniit sääolosuhteet. Jos hallinnolliset asiat saadaan kuntoon, ihmisillä olisi vain vähän syitä lähteä pakolaisina länsimaihin. 

Toisin kuin usein luullaan, Lähi-idän ihmisillä ei ole mitään erityistä halua (tai “geeniä”) elää epävakaissa olosuhteissa. Sielläkin ihmiset haluavat elää rauhassa, vaurastua ja nauttia tieteen ja teknologian kehittymisestä. 

Migraatio ja sodat sekä lännen piirtämät, toisen maailmansodan jälkeiset rajat ovat kuitenkin aiheuttaneet sen, että monet etnisyydet asuvat nykyään sekaisin samassa valtiossa. Toisaalta samoja kansoja jaettiin väkisin eri valtioihin. Tämä on yksi syy sille, että alueella kytee ja puhkeaa jatkuvasti uusia konflikteja. Näin on ollut vuosikymmenestä toiseen. Eikä kansoilla ole ollut toimivaa demokratian mallia. Suurvaltojen globaali politiikka ei ole auttanut asiaa, päinvastoin. Yhdysvaltojen, Venäjän ja muiden länsimaiden toiminta usein vain heittää bensaa liekkeihin. 

Paras tapa saavuttaa rauha on tukea liittovaltioiden tai valtioliittojen muodostamista Lähi-idässä, taaten näin kaikille uskonnollisille ja etnisille ryhmille tasavertaiset oikeudet. Uskontojen välisten konfliktien vähentäminen puolestaan vaatii uskontojen uudistamista sekä vanhoillisesta, tasa-arvon vastaisesta tulkinnasta luopumista. Demokratian, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon levittäminen alueelle hyötyy kaikki alueen sekä maailman ihmiset. 

Sekava ja epädemokraattinen Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka heikentää mahdollisuutta maailmanrauhalle ja synnyttää pakolaisia ja konflikteja Eurooppaan. Pysyvän rauhan saavuttaminen alueella on kuitenkin mahdollista. Se edellyttäisi, että suurvallat, EU mukaan lukien, tukisivat alueella rauhanprosesseja sekä sellaisia tahoja, jotka edistävät ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutumista. 

Alan Salehzadeh 

Standard