Kuka pelkää muslimia?

Kuuluisassa lastenleikissä juostiin vielä 90-luvulla pakoon mustaa miestä. Nyt karkuun halutaan muslimeista, ja lasten leikkien sijaan piirissä juoksevat aikuiset.

Muutama viikko sitten Ranskassa räjähti ja paukkui. Kauhu ja sekasorto hukkuivat yhteiseen suruun viattomien henkien puolesta. Ja jo ennen kuin uutisissa se viralliseksi todistettiin, moni ajatteli samaa: taas ne muslimit.

Mutta saako muslimeja pelätä? Entä onko meillä Suomessa syytä huoleen?

Valitettavasti Suomessa sotamieliset, ääri-islamilaiset jihadistit ovat pelottavan hyvin järjestäytynyt ryhmä. Suhteessa muslimiväestön osuuteen, Suomesta on lähtenyt maailman eniten jihadisteja sotimaan Syyriaan ja Irakiin ääri-islamilaisen ISIS:in riveihin. Siis enemmän kuin vaikkapa Ranskasta. Useita kymmeniä nuoria on rekrytoitu Helsingistä ja maakunnista ja kuljetettu sota-alueille taistelemaan islamin nimissä. Tämä vaatii valtaisat järjestelyt ja organisoituneen toiminnan täällä kotimaassa.

Aika näyttää, toistuvatko Pariisin kaltaiset tapahtumat meillä Suomessa vai ei. Terrorismi on joka tapauksessa monitahoinen asia. Suomen rauhanturvaoperaatiot Lähi-idässä, Nato-jäsenyys, rasismin kasvu, liiallisen tilan antaminen ääri-islamisteille… Kaikki nämä seikat vaikuttavat terroristien halukkuuteen hyökätä Suomeen.

Tästä huolimatta muslimeita ei ole syytä pelätä.

Muslimit jakautuvat kahteen uskonhaaraan, shiioihin ja sunneihin. Kaikkien länttä vastaan kohdistuneiden terrori-iskujen takana ovat olleet sunni-jihadistit. Mutta riippumatta siitä, kuuluuko muslimi shiia- vai sunnihaaraan, muslimeita on moneksi.

Ehdottomasti suurin ryhmä maailmalla on niin sanotut nimimuslimit, jotka eivät noudata uskonnon poliittisia ja taloudellisia sääntöja. Heillä uskonto näkyy lähinnä häissä ja hautajaisissa. Mainittu ryhmä vastustaa jihadismia ja uskonnon nimissä harjoitettua väkivaltaa.

Toisiksi suurin muslimiryhmä muodostuu ihmisistä, jotka noudattavat pelkästään islamin hengellisiä oppeja ja perustason rukousritualeeja. Tämäkin ryhmä vastustaa poliittista islamia ja väkivallan käyttöä.

Kolmas ryhmä, merkittävästi pienempi, muodostuu muslimeista jotka noudattavat islamin sääntöja sataprosenttisesti, ajavat aktiivisesti islamilaisen politiikan asiaa, haluavat levittää islamia ja ajattelevat heidän uskontonsa olevan ylivoimaisesti paras. He toivovat, että kaikki maailman ihmiset kääntyisivät islamiin, mutta eivät salli jihadismia ja vastustavat väkivallan käyttöä.

Varsinaisia jihadisteja on korkeintaan muutama prosenttiyksikkö kaikista maailman muslimeista. He ovat valmiita kaikkiin keinoihin levittääkseen islamia ja kahmiakseen itselleen lisää valtaa. Jihadistiryhmien virallinen slogan on “Hallitkaa pelon kautta”, mikä kertoo paljon ryhmän mentaliteetista. Jihadistien mielestä kaikki edellä mainitut muslimiryhmät eivät ole oikeita muslimeja. He taistelevat barbaarisin keinion heitä sekä muita maailman ihmisiä vastaan. Yksi Charlie Hebdo -iskun kuolonuhreista oli Ahmed-niminen muslimipoliisin. Terrori ei katso uskontoa.

Jos minulta kysytään, Suomesta löytyy kasvuvaraa jihadistiliikkeelle. Liike on vaarallinen ja sen kitkemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen.

Jihad-epidemian kukistaminen ja ennaltaehkäisy vaatii kuitenkin kärsivällisyyttä. Ei yleistämistä, vihaa tai pelkoa ulkomaalaisia kohtaan.

Saa olla tykkäämättä siitä, että ulkomaalaiset äärimuslimit kasvattavat lukumääräänsä Suomessa. Mutta ei saa vihata Suomen muslimeja jihadistiterroristien takia.

Saa vihata jihadisteja ja kaikkia niitä ryhmiä, jotka eivät arvosta demokratian ja sananvapauden normeja. Mutta ei saa vihata kunnon kansalaisia.

Jihadistimuslimi on eri asia kuin tavallinen muslimi. Ja muslimi on eri asia kuin arabi, kurdi, berbeeri tai ulkomaalainen.

Alan Salehzadeh

Kirjoitus on alunperin julkaistu 04.02.2015. Iltalehden blogissa.

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s