Eikö Suomenkin olisi jo aika tunnustaa armenialaisten kansanmurha?

Eri puolilla maailmalla on tapahtunut kansanmurhia, jotka eivät vieläkään ole nousseet yleiseen tietoisuuteen.

Ei kuitenkaan saisi unohtaa kansanmurhia vain sen takia, että ne ovat tapahtuneet maantieteellisesti tai ajallisesti kaukana. Kenelläkään ei ole oikeutta rakentaa oman talon perustuksia muiden raunioiden tai ruumiiden päälle.

Yksi kansanmurha, joka on Suomessa jäänyt poikkeuksellisen vähäiselle huomiolle, on armenialaisten kansanmurha. Tapahtumista osittain kiistellään edelleen.

Turkki kiistää kansanmurhan

Armenialaislähteiden mukaan nuorturkkilaisiksi kutsutut äärinationalistit tappoivat Ataturkin johdolla systemaattisesti etnisyydeltään armenialaisia ihmisiä nykyisen Turkin valtion rajojen sisällä. Joukkosurmat tapahtuivat islamilaisen Ottomaanin valtakunnan hajoamisen jälkeen, samoihin aikoihin kun ensimmäinen maailmansota päättyi. Useiden lähteiden mukaan etnisten puhdistuksen aikana on tapettiin noin miljoona Turkin alueella asunutta armenialaista.

Turkkilaiset kiistävät tänäkin päivänä armenialaisten väitteet kansanmurhasta. Heidän mukaansa kuolonuhrit johtuivat alueella vallinneesta sisällissodasta, eikä taustalla myönnetä olleen tiettyyn etnisyyteen kohdistunutta systemaattista siviilien tappamista. Monia tutkijoita kuitenkin hämmentää se, että Turkki pitää visusti salassa kyseistä ajanjaksoa koskevat arkistonsa. Miksi niitä ei anneta kansainväliselle yhteisölle tutkittavaksi, jos kerran on puhtaat jauhot pussissa?

Myös muut todisteet viittaavat kansanmurhaan. Useat ikääntyneet turkkilaiset ovat vuosien kuluessa kertoneet silminnäkijälausuntojaan siitä, kuinka nuorturkkilaiset ryhmät tunkeutuivat armenialaisten kyliin, tappoivat asukkaat ja ryöväsivät omaisuuden. Elonjäänet armenialaiset ylittivät rajan ja siirtyivät nykyisen Armenian alueelle.

Kansainvälinen yhteisö tunnustaa laajalti kansanmurhan 

Armenialaisten kohtalo ei ole ainoa kansanmurha, josta Turkin valtiota syytetään. Armenialaisten lisäksi Turkissa asuu myös kurdeja. Armanialaiset ja kurdit ovat eri etnisyyttä kuin turkit, jotka ovat maassa enemmistönä. Myös Turkin kurdeja kohtaan tapahtui kansanmurha valtion toimesta vuosina 1936-39. Silloin valtion armeija tappoi kymmeniä tuhansia kurdeja Dersim-nimisellä alueella. Hiljattain Turkin nykyinen presidenttikin tunnusti Dersimin tapahtumat kansanmurhaksi.

Kurdit uskovat, että mikäli armenialaisten kansanmurha oltaisiin tunnustettu ja tuomittu kansainvälisesti jo heti kun se tapahtui, olisivat kurdit todennäköisesti säästyneet samalta kohtalolta parikymmentä vuotta myöhemmin.

Tällä hetkellä useat valtiot kuten Ranska, USA, Venäjä, Ruotsi ja Saksa ovat, monien muiden joukossa, tunnustaneet armenialaisten kansanmurhan. Suomi ei ole ottanut asiaan kantaa, eikä ole tunnutanut tai kiistänyt sitä.

Eikö Suomen kaltaisen demokrattisen valtion pitäisi muiden maiden joukossa tunnustaa armenilaisten ja muiden maailman sorrettujen vähemmistöjen kansanmurhat? Tunnustaminen palvelee ja suojelee ihmisoikeuksia sekä osaltaan estää tulevaisuudessa muiden pienten vähemmistöjen joutumista isojen kansojen hampaiden väliin.

Suomi seuraa usein ulkopoliittisesti Saksaa tai Ruotsia. Olisi hyvä tälläkin kertaa seurata heidän jalanjäljissään. Ihmishenkien pitäisi olla tärkempiä kuin muut asiat. Läheiset talous- tai muut suhteet Turkin kanssa eivät saisi olla esteenä armenialaisten kansanmurhan tunnustamisessa.

Itsenäisen Armenian nykyinen ulkopoliittinen tilanne

Armenialaisten kansanmurha on ikuinen haava heidän ja turkkilaisten välillä. Tällä hetkellä Turkin valtion ja muulla asuvien turkkilaisten kansojen sekä Armenian väiset suhteet ovat jäissä. Turkki ja Armenia yrittivät lämmittää suhteitaan, mutta ne jäähtyivät ennen kuin ehtivät lämmetäkään ratkaisemattoman kansanmurhakiistan sekä Armenian ja Azerbaijanin välisen konfliktin takia.

Suhteita hiertää entisestään se, että Turkki tukee Azerbaijania Armenian ja Azerbaijanin välisessä konflktissa. Turkin viranomaisten mukaan Turkki ja Azerbaijan ovat yksi kansa kahdessa valtiossa ja sen takia he tukevat Azerbaijania.

Armenia on pieni valtio, jota ympäröi turkkilaiskansojen asuttamat alueet. Uskonto ja kieli erottavat Armenian muista alueen valtioista. Maa oli osa Neuvostoliittoa vuoteen 1991. Armenialla on hyvät välit kaikkiin naapureihinsa ja lähialueiden maiden kanssa, paitsi Turkin ja Azerbaijanin.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen konflikti ja rajakiista Armenian ja Azerbaijanin välillä sai uuden alun. Maiden itsenäistymisen jälkeen vuosina 1992-1994 käytiin kiivaita taisteluita Vuoristo-Karabahin alueesta, jotka vaativat tuhansien ihmisten hengen molemmin puolin. Vuoristo-Karabah on tällä hetkellä armenialaisten hallinnassa, vaikka se julistautui itsenäiseksi alueeksi vuonna 1991. Mikään muu valtio ei ole kuitenkaan tunnustanut Vuoristo-Karabahin itsenäisyyttä paitsi Armenia.

Tässä konfliktIissa Venäjä ja Iran tukevat Armeniaa, kun taas Turkki ja jotkut muslimimaat tukevat Azerbaijania. Iranissa ja Venäjällä armenialaiset muodostavat merkittävän vähemmistöryhmän. Iranin asukkaista noin joka kuudes on etnisesti azeri, jotka tukevat Azerbaijania tässäkin konfliktissa.

Pysyvän rauhan saavuttaminen

Armenilaisten kansanmurhan tunnustaminen palvelee ihmiskuntaa ja osaltaan estää muihin kansoihin kohdistuvia kansanmurhia tulevaisuudessa.

Armenian ja Azerbaijanin konfliktin ratkaisemiseksi on ollut useita kansainvälisiä aloitteita. Tunnetuin väliintulo tapahtuu nytkin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (ETYJ) kautta. Myös Suomi on mukana työryhmässä. He eivät ole onnistuneet ratkaisemaan konfliktia mutta ovat onnistuneet pidentämään tulitaukoa. Konflikti olisi kuitenkin tärkeä saada pysyvästi ratkaistuksi, jotta alueelle muodostuisi kestävä rauha eikä tilanne pääsisä kärjistymään.

Azerbaijanissa ja Armeniassa Vuoristo-Karabahin kysymys vaikuttaa molempien maiden sisä- ja ulkopolitiikkaan. Konflikti hidastaa maiden sisäisen demokratian kehitystä eikä edesauta ihmisoikeustilanteen paranemista.

Koska kaikki olemme ihmisiä, meillä on velvollisuuksia toisiamme kohtaan. Jos muille sattuu jotain, pitäisi heidän kipunsa koskettaa meitäkin. Tähän loppuun sopii hyvin iranilaisen runoilijan Sahdi Shirazin 1200-luvulla kirjoitamat kuuluisat värssyt:

”The children of humanity are each other’s limbs

That shares an origin in their creator

When one limb passes its days in pain

The other limbs cannot remain easy

You who feel no pain at the suffering of others

It is not fitting you be called human”

Alan Salehzadeh

Kirjoitus on alunperin julkaistu 11.04.2015. Iltalehden blogissa.

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s