Joukkohukkumisten taustalla Libyan epäonnistunut vallanvaihto

Viime viikon aikana on jälleen haaksirikkoutunut useita pakolaisveneitä Välimerellä. Useita satoja ihmisiä on menehtynyt, maksettuaan ensin salakuljettajille kaiken maallisen omaisuutensa toivoessaan tulla paremman elämän perässä Eurooppaan. Ihmiset eivät ole hulluja niin että ehdoin tahdoin haluaisivat uhrata henkensä, vaan lähtöön on aina ollut jokin pakottavalta tuntunut syy. Ajattelin siksi analysoida tässä kirjoituksessa niitä poliittisia syitä, joita lähdön taustalla voi olla. Poliittisten syiden lisäksi moni lähtee taloudellisten intressien tai vaikka tulehtuneiden perhesuhteiden vuoksi, niihin en pureudu tässä kirjoituksessa.

Väitän, että suurin yksittäinen syy viimeaikaisten joukkohukkumisten taustalla on Libyan kaoottiseksi äitynyt tilanne. Siksi on tarpeen pohtia, mitä vallanvaihdoksessa oikein tapahtui.

Jatkuvasti nähdään ja kuullaan Suomenkin uutisissa, kuinka suurvaltojen avittamia vallanvaihtoja tapahtuu Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Usein, jos maata hallitsee länsimielinen johtaja, ei vallanvaihto ole lännen kannalta merkityksellinen asia (riippumatta siitä, onko hallitsija demokraattinen vai diktaattorinen). Esimerkiksi lännellä ja Libyan silloisella hallitsijalla Gaddafilla oli vuosi kausia hyvät suhteet. Vastaavissa tapauksissa länsi tukee vallassaolijaa, jos sillä pystytään takaamaan omat edut alueella. Jos taas maata hallitsee henkilö tai ryhmät, jotka eivät ole halukkaita yhteistyöhön, länsivaltiot ottavat usein aktiivisesti osaa vallanvaihtoon. Tällöin se yleensä tapahtuu jommalla kummalla seuraavista menetelmistä:

  1. Valta vaihdetaan paikallisen armeijan kautta.

Kun kansojen tyytymättömyys hallitukseen kasvaa, monessa maassa halutaan vaihtaa valta vallankumouksen kautta (vallanvaihto demokraattisen prosessin kautta kun ei useinkaan ole mahdollista Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa). Armeija on tällöin ollut lännen liittolainen, lännen tukema ja lännen käskynalainen. Suurvallat antavat käskynsä, ja armeija ottaa kontrollin käsiinsä ja valvoo, ettei epälänsimielistä hallitusta pääse syntymään. Esimerkiksi Egyptissä, Turkissa ja Iranissa vallanvaihdoksia on vuosien saatossa tapahtunut maiden armeijoiden kautta.

  1. Valta vaihdetaan sotilaallisen hyökkäyksen kautta.

Jos suurvalloilla ei ole tarpeeksi tiiviitä suhteita tietyn valtion armeijaan, tai armeija ei ole tarpeeksi hyvin organisoitunut, tukee länsi vallanvaihtoa sotilaallisten hyökkäyksien kautta. Tämä nähtiin Irakissa ja Libyassa, ja nyt sama prosessi on meneillään Syyriassa.

Kansojen tyytymättömyys hallitsijoihin, vaikuttamismahdollisuuksien puute sekä sotaisat (usein lännen tukemat) konfliktit ajavat monet siihen pisteeseen, että ovat valmiita maksamaan salakuljettajille ja riskeeraamaan henkensä päästäkseen Eurooppaan. Nytkin moni hukkuneista oli kotoisin Syyriasta.

Hukkuneille laivoille oli yhteistä se, että ne kaikki olivat lähtöisin Libyasta. Moni kansainvälisiä asioita seuraava henkilö kenties muistaakin, kuinka Gaddafi maalasi kauhukuvaa pakolaisia vuotavasta Libyasta mikäli hänet syöstään vallasta. Uhkakuva näyttäisi käyneen toteen.

Vuosikausien yhteistyön jälkeen Nato-maat pyrkivät suhteiden tulehtumisen jälkeen syöksemään Gaddafin pois vallasta ilmaiskujen ja opposition aseistamisen kautta. Monet uskovat, että taustalla on Gaddafin liiallinen lähentyminen Venäjän kanssa. Maaliskuussa 2011 Libyan sodan aikana Putin totesi, että liittouman toiminta Libyassa muistuttaa lännen keskiaikaisia ristiretkiä.

Niin tai näin, Gaddafin kuoleman jälkeen vuonna 2011 maa on jakautunut erilaisten aseistautuneiden joukkojen hallitsemaksi ja luisunut pahenevaan kaaokseen. Sen lisäksi, että maassa on monelle nurkalle omat alueelliset hallitsijansa, Libyalla on nyt myös kaksi hallitusta. Tämä on tietenkin omiaan aiheuttamaan jatkuvaa kitkaa. Maan itäosan hallitus on kansainvälisen yhteisön hyväksymä, läntisen osan ei. Pääkaupungissa Tripolissa hallituksella on kytköksiä islamisteihin. YK on yrittänyt neuvotella osapuolten kanssa saadakseen aikaan yhtenäisen hallituksen ja lopettaakseen kahtiajaon ja sekasorron. Toistaiseksi rauha antaa kuitenkin odottaa itseään, ja maasta on kehittynyt mitä ihanteellisin bisnespaikka kansainvälisille salakuljettajille. Nämä ihmiset lunastavat itselleen sievoiset summat muiden epätoivon kustannuksella, välittämättä pätkääkään kuoleeko joku matkalla tai uppoaako laiva. Valitettavasti kysyntää heidän palveluilleen näyttäisi riittävän.

Libya on Afrikan rikkaimpia valtioita öljytulojensa ansiosta. Gaddafia voi aiheellisesti moittia demokratian puutteesta ja yksipuolisesta, kovaotteisesta hallitsemisesta. On kuitenkin todettava, että hänen aikanaan libyalaisten elintaso oli taloudellisesti verrattain korkea. Gaddafi myös valvoi Välimerta tehokkaasti ja esti Afrikasta pyrkivien pakolaisten lähdön Eurooppaan Libyasta.

Vaikka Gaddafia voidaan pitää diktaattorina, on hyvä korostaa että hänen aikanaan ei ainakaan islamisteilla ollut valtaa. Tällä hetkellä ISIS rohmuaa maasta itselleen uutta jalansijaa. Lisäksi jatkuva sekasorto vallanvaihtoyrityksen jälkeen on syössyt maan taloudelliseen ahdinkoon, jollaista se ei ollut nähnyt vuosikymmeniin. Nyt vedestä ja elintarvikkeista on pula, ja telekommunikaatiovälineet kuten internet ja kännykät toimivat erittäin huonosti jos lainkaan. Tämä on rampauttavaa suurten välimatkojen Libyassa.

Pohjois-Afrikka ei ole meistä kaukana, vaan se on Euroopan rajalla. Mikäli länsi tukee jatkuvasti vallanvaihtoja ja näin synnyttää vaarallisia valtatyhjiöitä, Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän alueella syntyy sekasortoa ja epämiellyttävät elinolosuhteet. Samalla vahvistuu islamistien asema. He ovat vaarallisia niin paikalliselle väestölle kuin meille täällä Euroopassa.

Niin kauan kuin elinolosuhteet ovat paikallisille rankat, löytyy niitä jotka lähtevät kumiveneessä ylittämään Välimerta. Se ei taida kuulua ainakaan tämän uuden hallituksen toiveisiin. Siksi olisi tehtävä kaikkemme, jotta emme ruoki lisää konflikteja missään päin maailmaa, vaan päin vastoin tuemme demokratiaa ja ihmisoikeuksien toteutumista aina kuin se suinkin vain on mahdollista.

Alan Salehzadeh

Kirjoitus on alunperin julkaistu 21.04.2015. Iltalehden blogissa.

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s