Elämä Isiksen jälkeen

Isisin on arvioitu heikentyneen viime aikoina niin paljon, että se saadaan kokonaan kukistettua vuonna 2016. Tämä on hyvin mahdollista.

Vuonna 2014 Isis pystyi valloittamaan itselleen laajoja alueita Irakissa ja Syyriassa raa’alla voimankäytöllään ja heille lahjoitettujen huippuaseiden turvin. Nyt järjestöllä menee kuitenkin huonommin kuin koskaan, sillä se on kokenut mittavia tappioita ja myös uusien taistelijoiden rekrytoinnit takkuavat.

On kuitenkin pidettävä mielessä, että vaikka Isis sellaisena kuin sen tunnemme lakkaisi olemasta, ei itse ongelma katoa mihinkään. Radikaaleja äärimuslimeita nimittäin tuskin saadaan kokonaan kitkettyä, toimivatpa he sitten Isisin riveissä tai jonkun muun järjestön nimissä.

Ääri-islamistit ovat pelinappuloita

Ääri-islamilaiset ryhmät ovat hyviä pelinappuloita, jos haluaa synnyttää sekasortoa ja konflikteja alueella. Ääri-islamistit saavat hengellisen tuen uskonnosta, mutta taloudellisen ja aseellisen tuen diktaattoreilta, aseteollisuudelta ja epäsuoranaisesti myös joiltakin valtioilta. Jos tämän kaltainen tukeminen saataisiin loppumaan, ei terroristeille jäisi kovinkaan paljoa.

On hyvin mahdollista, että Isiksen jälkeen jotkut näistä tukijatahoista synnyttävät jonkin uuden terroristijärjestön eri nimen alla, koska näin he pystyvät paremmin varmistamaan omien intressiensä toteutumista Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Miten sitten kitkeä ongelman juurta, eli radikalisoituneita muslimeja? 

Suurin osa muslimeista ei hyväksy ääri-islamistien toimintaa ja on siitä vähintään yhtä peloissaan kuin länsimaissa. Maltillisen islamin edustajat ovat rauhanomaisia ja he vastustavat poliittisen islamin tavoitteita. Tästä on hyvä pitää mielessä.

Länsimaiden ei kannata tukea mitään uskontoryhmää taisteluissaan toista vastaan, olipa kyseessä sitten shiiat tai sunnit, juutalaiset tai muslimit, tai kristityt ja muslimit. On hedelmällisempää edistää tasa-arvoa ja luoda edellytykset demokratian toteutumiselle. Lisäksi tulee painostaa Turkkia, Saudi-Arabiaa, Irania ja Qataria lakkauttamaan tukensa ääri-islamilaisille järjestöille.

Myös islaminuskoa tulisi reformoida renessanssin hengessä: muslimien pitäisi uudistaa islamia niin, että siitä poistetaan tai lievennetään poliittisia osia ja säilytetään tai keskitytään ainoastaan hengellisiin osiin.

Näin hiljalleen vuosien tai vuosikymmenien saatossa demokratia saa jihadistien miekat ruostumaan, eikä radikalisoitumiselle enää ole tarvetta.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 22.01.2016  Iltalehden blogissa. 

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s