Turkki on Iranin tiellä – mitä siitä seuraa?

Turkki on jälleen tiiviisti otsikoissa. Taustoittamatta tilannetta tässä sen enempää (aiheesta lisää mm. Turkki-tutkielmassani ja aiemmissa blogikirjoituksissa) totean vain, että Turkin tähänastiset askeleet islamisoitumisen tiellä noudattavat häkellyttävän paljon niitä, jotka nähtiin Iranin islamilaisen vallankumouksen yhteydessä 80-luvulla. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, on hyvin mahdollista että Turkista tulee Lähi-idän seuraava Iran tai Pakistan: tiukan islamilainen valtio, joka synnyttää ja tukee terrorismia ja kituuttelee poliittisesta kriisistä toiseen.

Kun Iranissa tiukan islamilainen Khomeini astui valtaan 80-luvulla, hän oli olevinaan kovin suvaitsevainen ja antoi kansalle lupauksia paremmasta elämästä. Sitä myötä kun hän kasvatti omaa valtaansa, supistuivat mahdollisuudet demokraattiseen yhteiskuntaan. Tismalleen samalla lailla käy nyt Erdoganin Turkissa. Ennusteeni mukaan on mahdollista, että joudumme todistamaan seuraavia asioita lähitulevaisuudessa:

  1. Sananvapauden rajoittaminen entisestään

Erdogan on aina suhtautunut vihamielisesti toimittajiin. Vaikka heitä on jo ennen vallankaappausyritystä tuhansittain vangittuina mielipidesyistä, on todennäköistä että sanan- ja lehdistönvapautta tiukennetaan nyt entisestään. Veikkaan, että Turkissa käy saman lailla kuin Iranissa. Siellä valtio kontrolloi käytännössä kaikkia joukkoviestimiä ja enää vain valtion islamilaista ideologiaa noudattavan sisällön esittäminen on sallittua.

  1. Poliittisten puolueiden lakkauttaminen

Erdogan ei vielä ole suoraan lakkauttanut vihaamiaan puolueita, mutta merkit näyttävät siltä, että näin pian tulee käymään.

  1. Islamilaisen armeijan perustaminen

Koska vallankaappausyrityksen takana oli armeija, on todennäköistä, että Erdogan haluaa perustaa itselleen uskollisen, oman armeijansa nykyisen tilalle. Islamilaisen armeijan roolina olisi puolustaa ensisijaisesti Erdoganin valta-asemaa ja toissijaisesti puolustaa ”islamilaisia arvoja” sekä valvoa kansalaisia näiden noudattamisessa liittyvissä asioissa.

  1. Etääntyminen lännestä, lähentyminen islamilaisten valtioiden kanssa

Voi olla, että lähitulevaisuudessa Turkki katkaisee suhteensa lännen kanssa ja lähestyy shiaa-leiriä Venäjän johdolla. Turkkia ja Irania yhdistäisi silloin yhteinen vihollinen, länsi. Maat voivat lyöttäytyä keskenään huolimatta erilaisesta islam-tulkinnasta. Erdogan on myös viime aikoina ottanut askeleita Syyrian Al-Assadia kohti, ja saattaa hakea myös siltä suunnalta uutta liittolaista. Odotan mielenkiinnolla, minkälaisiksi Turkin suhteet Natoon muovautuvat jos näin käy. Sekään ei ole mahdotonta, että Turkki hakeutuu pois koko sotilasliitosta.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 20.07.2016  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s