Järkevä dialogi ainoa miekka rasismia ja ääriliikkeitä vastaan

Tervejärkinen dialogi vähentäisi Helsingin Asema-aukion kaltaisia tragedioita sekä rasismia ja turvattomuuden tunnetta Suomessa. Tämä on hyvä pitää mielessä tänään, kun kymmenet tuhannet ihmiset kokoontuvat ilmaisemaan erilaisia näkökantojaan.

Helsingin Aseman-aukion tragedia oli todella järkyttävä ja tuomittava. Nyt tragedian jälkeen Suomessa keskustellaan tiiviisti ääriliikkeiden kieltämisestä. Tunteet käyvät kuumina ja välillä tuntuu siltä, että keskenään vihamieliset tai ainakin kilpailevat poliittiset ryhmät käyttävät Asema-aukion tragediaa ja islamistisia terrori-iskuja valtakorttina toisiaan vastaan. Keskitytään mustamaalaamaan toisia sen sijaan, että etsittäisiin järkevää ratkaisua yhteiskunnan jakautumiseen.

Vihapuheet ja joidenkin kansalaisten, myös poliitikkojen, hyökkäykset toisiaan vastaan ovat ikäviä. Liiallisesta tunteilusta riisuttu dialogi eri ryhmien välillä olisi paras lääke nykyisen kriisin hoitoon ennen kuin kansalaisten väliset rotkot syvenevät entisestään. Julkiseen keskusteluun tulee päästää nykyistä laajemmin erilaiset kannanotot puolin ja toisin, jotta ihmiset kokevat tulevansa keskusteluissa edustetuiksi.

Elämme polarisoituneessa yhteiskunnassa, josta löytyy sekä rasisteja että ääri-islamisteja. Suuri osa ihmisistä jakautuu joko ”rasismin vastustajiin” tai ”maahanmuuttokriittisiin”. Molemmat ovat omaksuneet tietyn agendan julkisessa keskustelussa, ja puhuvat jatkuvasti toistensa ohi. Valtaosa ihmisistä lienee kuitenkin yhtä mieltä siitä, että ihmisarvo on loukkaamaton ja kaikkia tulee kohdella tasa-arvoisesti; sekä toisaalta siitä, että maahanmuuttopolitiikasta löytyy paljon myös kehitettävää. Näiden yhteisten arvojen pohjalta olisi helppo päästä sopuisaan keskusteluyhteyteen.

Ulkomaalaisvihaa kohdistuu usein esimerkiksi muslimeihin ja sellaiseksi miellettyihin ihmisiin. Vihan syitä on monia, kuten ääri-islamistien terrori-iskut lännessä, tiettyjen ulkomaalaisryhmittymien huono käyttäytyminen, merkittävät kulttuurierot liittyen esimerkiksi perhepolitiikkaan ja työntekoon, pelko Suomen islamisoitumisesta jne. Näistä monen ”kantaväestön” ihmisen kokemista peloista pitäisi voida käydä asiallista, avointa ja kaikkia osapuolia osallistavaa julkista keskustelua ilman, että leimautuu ihmisvihaajaksi tai rasistiksi.

Rasismia on se, että vihaa, halveksii tai syrjii tiettyä ihmisryhmää. Rasismia ei ole se, että haluaa kehittää, parantaa tai tiukentaa nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa. Samoin humanismi ja rasismin vastustaminen ei ole sama asia kuin se, että rajat avataan kaikille tai oman maan identiteettiä häivytetään. Kun ihmisille antaa mahdollisuuden puhua peloistaan, ollaan askeleen lähempänä rauhallista yhteiskuntaa. Ajatushautomoni MENATTO on erikoistunut monikulttuuristen konfliktien ennaltaehkäisyyn ja hallintaan ja auttaa tässäkin asiassa mielellään.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 24.09.2016  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s