Venäjä, USA, Iran, Turkki ja Gulf-maat synnyttävät konflikteja – miksi EU:n pitäisi kantaa vastuu?

VenäjänUSA:n, IraninTurkin ja Gulf-maiden pitäisi kantaa nykyistä suurempi vastuu turvapaikanhakijoista. Miksi? Koska edellä mainitut maat ovat alueen konfliktien takana, ei EU. Kyseiset valtiot taistelevat keskenään saadakseen vaikutusvaltaa alueella. Kilpailun seurauksena Syyrian ja Irakin kaltaisten maiden infrastruktuuri on romahtanut, viattomia kuolee, aseita myydään diktaattoreille ja vaarallisille ryhmittymille, ja koko Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan on syntynyt taloudellisesti ja poliittisesti epävakaa alue.

Koska edellä mainitut maat ovat paljolti vastuussa pakolaistilanteesta, tulisi heiltä edellyttää suurempaa vastuunkantoa.

Humanitäärinen hätä Syyriassa, Irakissa ja Jemenissä on todellista. Nostan hattua EU-maille, erityisesti Pohjoismaille, siitä tuesta jota ne ovat osoittaneet hädänalaisille ihmisille. Toki paljon enemmänkin voidaan tehdä, ja paljon paremmin, mutta kun katsoo globaalia tilannetta, eivät muut tahot ole auttaneet edes senkään vertaa.

Konfliktien takana olevilla mailla olisi halutessaan resurssit kunnollisen majoituksen järjestämiselle Syyrian, Irakin ja Jemenin pakolaisille paikan päällä. Se olisi huomattavasti turvallisempaa ja myös kustannustehokkaampaa, kuin satojen tuhansien ihmisten migraatio Eurooppaan.

Jos kerran Bahrainin kaltaisella mailla on resursseja kerätä miljoonien eurojen rahoitus Kalasatamaan kaavailtuun suurmoskeijaan, voi vain ihmetellä, miksi se ei tee samaa pakolaisten auttamiseksi.

Syyrian, Irakin ja Jemenin romahduksien taustalla ovat ennen kaikkea Iran, Saudi-Arabia, Turkki, Venäjä, USA ja islamistit eri puolilla maailmaa. Jos he lopettaisivat konflikteihin sotkeutumisen, rauha saataisiin todennäköisesti hyvinkin pian aikaan. Uskon myös siihen, että vain konfliktin synnyttäjät itse voivat ratkaista omat konfliktinsa.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 20.10.2016  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s