Avustustyö on välillä bisnestä

Avustustyötä kriisialueilla tai avustustyöntekijöiden merkitystä ja arvoa ei voi vähätellä. Monet avunantajat palvelevat oman henkensä uhalla ja auttavat hädänalaisia ihmisiä vilpittömästi. Tämän rinnalla on kuitenkin olemassa avustustyöbisnestä, jossa kerättyjen rahojen avulla rikastutaan tai edistetään omaa asemaa. Tällaista bisnestä saattavat harjoittaa myös korkeaan asemaan edenneet avustusjärjestöjen työntekijät.

Avustustyötä tehdään yleensä kriisialueilla ja hädänalaisia ihmisiä autetaan kerättyjen varojen avulla. Kriisialueiden ihmisten elämä on riippuvaista avustusjärjestöistä, ja siksi syntyy sympatiaa avustustyöntekijöitä kohtaan. Joissakin tapauksissa avustusjärjestöt hyödyntävät hädänalaisten ihmisten haavoittuvaisuutta ja käyttävät heitä välineinä toteuttaakseen omia taloudellisia, poliittisia, ideologisia ja uskonnollisia päämääriään. Jotkut avustusjärjestöt ”humaanitäärisen avunannon” varjolla esimerkiksi käännyttävät ihmisiä tiettyyn uskontoon. Minusta olisi hyvä kieltää uskonnollisesi tai poliittisesti linjautuneita avustusjärjestöjä antamasta itse suoraan apua hädänalaisille ihmisille, vaan avun jakamisen pitäisi tapahtua jonkin neutraalin toimijan kautta tai sellaisen tiukassa valvonnassa.

Mielestäni ei myöskään ylipäätään tulisi sallia sitä, että yksittäisten ihmisten perustamat mikrojärjestöt keräävät rahaa ”avustustyön” nimissä. Prosessia pitäisi voida kontrolloida tehokkaasti aina rahan keruusta sen jakamiseen, eikä se ole mahdollista, jos kaiken maailman avustusjärjestöjä perustetaan kuin sieniä sateella. Yksittäisille ihmisille saattaa lisäksi tulla houkutus käyttää varoja rikastuttaakseen itseään, uskonveljiään tai samaa ideologiaa kannattavia. Myös avunsaajaryhmät pitäisi olla selkeästi tiedossa ja kontrolloitavissa.

Täytyy muistaa, että Suomessakin on monia tapauksia missä avustusjärjestöjen varoja ei ole osattu kohdentaa oikealla tavalla. Avustusjärjestöjen pitää myös itse olla tarkkoina, jotta varat eivät vahingossakaan mene vaarallisten ryhmien tukemiseen.

Avustusrahat ovat hyväsydämisten ihmisten antamia lahjoituksia hyvään tarkoitukseen. Niiden väärinkäytön pitäisi olla ankarasti rangaistavaa.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 21.10.2016  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s