Erdogan vaatii Turkille alueita naapureilta neo-ottomanismin hengessä

Erdogan on tunnettu halustaan elvyttää Turkki ottomaani-imperiumin aikaiseen loistoonsa. Tätä halua kasvattaa Turkin vaikutuspiiriä, ja mielellään myös pinta-alaa, kutsutaan neo-ottomanismiksi. Nyt Erdogan on käynyt yhä röyhkeämmäksi, ja vaatinut muun muassa viime päivinä Kreikkaa ”palauttamaan” joitakin saaria Turkille. Perusteena oli, että ne ovat historiassa olleet ottomaanien hallinnassa. Tämä röyhkeä vaatimus aiheutti kuitenkin niin voimakkaan vastareaktion Kreikassa, että Erdogan näyttää hetkeksi taas hiljenneen.

Mutta hänen kaihonsa suur-Turkista ei ole lieventynyt, päin vastoin. Niin ikään pari päivää sitten suuren yleisötilaisuuden yhteydessä Erdogan totesi Pohjois-Syyrian ja Aleppon alueen sekä Irakin Mosulin ja Kirkukin läänien kuuluneen ottomaaneille. Hänen mukaansa Turkilla on näin ollen oikeus päättää näiden alueiden tulevaisuudesta.

Kun tätä lausuntoa peilaa Turkin nykyiseen käyttäytymiseen Syyriassa, on syytä olla huolissaan. Aikooko Turkki valloittaa itselleen maa-alueita naapureilta? Turkkihan pitää väkisin armeijaansa Irakissa, vastoin maan tahtoa, ja tukee islamisteja Syyriassa Bashar al-Assadia vastaan kaikin voimin. Turkki myös pommittaa kurdeja Syyriassa. Erdoganin havittelemat läänit kuuluvat nimenomaan öljyrikkaisiin kurdialueisiin.

Jää nähtäväksi, kuinka röyhkeäksi Erdogan vielä vaatimuksissaan käy. On kuitenkin syytä olla huolissaan, sillä Erdoganin puheista paistaa halu kahmia muille kuuluvia maita Turkille. Hänen väitteensä eivät nojaa mihinkään muuhun kuin omaan suuruudenhaluun. Jos joku ajaisi oikeasti historiallisten rajojen palauttamista Lähi-itään, voisi Erdogania muistuttaa siitä, että turkkilaiset itse ovat tulleet alueelle muualta vasta hiljattain. Nykyistä Turkkia asuttivat historiallisesti kreikkalaiset, armenialaiset, kurdit ja assyyri-syyrianilaiset. Nykyiset etniset turkkilaiset tulivat Kaukasuksesta islamin uskonnon levittämisen myötä vasta noin 800 vuotta sitten. Tämän lisäksi historiaa tuntevat voisivat huomauttaa, että ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen Turkin oli määrää antaa alueen kurdeille oma, laaja itsehallintoalueensa. Tätä ei koskaan annettu, vaan päin vastoin, nyt Turkki yrittää kahmia lisää kurdialueita itselleen.

Kansainvälinen yhteisö suhtautuu yksimielisen kielteisesti Turkin vaatimuksiin, mikä lienee syy siihen, että vielä toistaiseksi Erdogan on pysynyt aisoissa.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 23.10.2016  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s