Rauha Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa tietää Suomelle hyviä vientimarkkinoita

Kun puhutaan Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta, yleensä mielleyhtymiä ovat islam, konfliktit ja pakolaiset. Mikäli alueelle saadaan kestävä rauha, olisi mielleyhtymä vallan toinen. Silloin vauras alue pääsisi täyteen potentiaaliinsa ja Suomi saisi itselleen rahakkaan vientikohteen.

Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka on alueena mielenkiintoinen, sillä sen rajat piirtyvät jatkuvasti uudestaan. Migraatio ja sodat sekä lännen piirtämät, toisen maailmansodan jälkeiset rajat ovat kuitenkin aiheuttaneet sen, että monet etnisyydet asuvat nykyään sekaisin samassa valtiossa. Toisaalta samoja kansoja jaettiin väkisin eri valtioihin.

Tämä on yksi syy sille, että alueella kytee ja puhkeaa jatkuvasti uusia konflikteja. Näin on ollut vuosikymmenestä toiseen. Suurvaltojen globaali politiikka ei ole auttanut asiaa, päinvastoin. Yhdysvaltojen, Venäjän ja muiden länsimaiden toiminta usein vain heittää bensaa liekkeihin. Lisäksi valtataistelut islamilaisten valtioiden kesken ja epädemokraattisten hallitsijoiden pitkät valtakaudet tuovat omat kiemuransa kuvioon.

Sekava Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka heikentää mahdollisuutta vientikauppaan ja synnyttää pakolaisia ja konflikteja Eurooppaan. Pysyvän rauhan saavuttaminen alueella on kuitenkin mahdollista. Se edellyttäisi kuitenkin, että suurvallat tukisivat alueella rauhanprosesseja sekä sellaisia tahoja, jotka edistävät ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutumista. Kansainvälisen yhteisön olisi jyrkemmin tuomittava epädemokraattisten hallitsijoiden toiminta ja islamistien harjoittama likainen pseudo-uskonnollinen toiminta. Paras tapa saavuttaa rauha on tukea liittovaltioiden tai valtioliittojen muodostamista, taaten näin kaikille uskonnollisille ja etnisille ryhmille tasavertaiset oikeudet. Uskontojen välisten konfliktien vähentäminen puolestaan vaatii uskontojen uudistamista sekä vanhoillisesta, tasa-arvon vastaisesta tulkinnasta luopumista.

Vaikka kukaan ei voi edellyttää länsimaita auttaa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan stabilisoinnissa, on siihen mielestäni tietynlainen moraalinen velvollisuus. Ovathan ensimmäisen maailmansodan voittajavaltiot syynä siihen, että nykyiset rajat ovat mitä ovat. Lisäksi rauhallinen Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka olisi mitä suuremmissa määrin myös Suomen edun mukaista.

Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ihmiset haluavat elää rauhassa ja osallistua globaaliin kehitykseen, ilman sotia tai fundamentalististen diktaattorien aiheuttamia paineita. Ehkä 2017 otetaan viimein pysyviä askeleita kohti konflikteista vapaata Lähi-itää. Tämä synnyttäisi merkittävää taloudellista kehitystä, joka avaisi suomalaisille yrityksille runsaasti kaivattuja vientimarkkinoita.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 18.11.2016  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s