Turkin islamistihallitus pyrkii laillistamaan alaikäisten raiskaukset

Turkissa islamistit pyrkivät jatkuvasti rajoittamaan kansalaisten oikeuksia, erityisesti naisten itsemääräämisoikeutta. Islamistisen AK puolueen lakialoitteen mukaan, jos alaikäinen     raiskataan, hänen pitäisi mennä naimisiin raiskaajan kanssa. Uuden lain mukaan raiskaaja armahdetaan, mikäli hän menee naimisiin uhrinsa kanssa. Yleinen mielipide on yleensä miesten puolella (uskonto, klaanit, miehet), ja uuden lakialoitteen myötä heidän oikeutensa yhä vain lisääntyvät.

Turkki on viime aikoina mennyt huonompaan suuntaan. Maa on sisällissodan partaalla, omia kansalaisia tapetaan, kaupunkeja tuhotaan eikä sananvapautta tai oppositiota juurikaan enää ole. Aktiivisesti naapurimaiden sotiin sotkeutunut Turkki on viimeistään nyt suututtanut paitsi EU:n, myös koko kansainvälisen yhteisön.

Erdoganin mukaan naiset ja miehet ovat erilaisia, minkä takia naisten paikka on kotona. Hän on kehottanut naisia synnyttämään vähintään kolme lasta, eli hän haluaa naisista lastentekokoneita. Hänen lopullisena tavoitteenaan on poistaa naiset julkishallinnosta.

Turkkilaiset naiset eivät antaudu keskiajan henkeen säädetyille sortaville laeille, joita islamisti-Erdogan säätää. Melkein koko maassa on osoitettu mieltä lakialoitetta vastaan.

Erdogan on monissa puheissaan kritisoinut naisten asemaa lännessä, mutta nyt Erdogan itse on ollut aktiivisesti osallisena ajamassa yhä uusia, naisten elämää rajoittavia säädöksiä. Myös Erdoganin puoliso puolusti sulttaanien haaremijärjestelmää, missä sulttaneilla on kymmeniä naisia. Presidentin ja puolison viestit kertovat siitä, että maassa tasa-arvolakeja shariasoidaan. Länsimaissa ei juurikaan ole reagoitu naisten aseman selvään huonontumiseen Turkissa. Olisiko nyt viimeistään sen aika? YK on kuitenkin kritisoinut uutta lakihanketta, joka huonontaa naisten ja lasten asemaa – mutta riittääkö kritisoiminen, vai pitäisikö ryhtyä toimiin? Sopivaa voisi olla esimerkiksi kutsua Turkin suurlähettiläitä puhutteluun.

Koska monissa islamivaltioissa Erdoganista pidetään ja hänellä on paljon kannattajia, on varottava sitä, että hänen naisten asemaa huonontavat vaatimuksensa eivät saisi jalansijaa muissa islamilaisissa maissa. Innolla odotan feministien ja naisaktivistien reagointia naisen aseman huonontamiseen. Nainen on ihminen, oli hänen kotipaikkansa missä tahansa, eikä uskonnon tai miesten pitäisi määrätä hänen asioistaan.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 20.11.2016  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s