Uskonto on ideologia, ja sitä täytyy saada kritisoida

Maallikon silmissä uskonnot ovat ihmisten kirjoittamia. Niillä on ollut enemmän tai vähemmän roolia yhteiskunnan järjestäytymisessä historian eri vaiheissa ja maailman eri kolkissa. Uudet lait, jotka on arvioitu yhteiskunnassa tasa-arvoisemmiksi, ovat esimerkiksi kristityissä maissa renasanssin jälkeen syrjäyttäneet monet uskonnolliset lait.

Uudet uskonnot ovat kritisoineet vanhempaa, vallalla ollutta uskontoa ja esittäneet uusia toimintamalleja yhteiskunnalle. Välillä aiempi uskonto on yritetty poistaa myös aseellisesti.

Maallikon näkökulmasta uskonto on ideologia, siinä missä muutkin ideologiat: kommunismi, liberalismi, sosialismi. Sen vuoksi uskonnon kriittisen tarkastelun ei pitäisi olla kiellettyä, eikä siitä pidä suivaantua.

Kun kyse on islamista, ollaan Euroopassa tosi varovaisia. Halusin siksi muistuttaa, että ainakin Lähi-idässä islamia ja sen poliittista suuntausta sekä yhteiskunnallista ohjausta  ollaan kritisoitu ja analysoitu ahkerasti. Sen seurauksena on syntynyt kymmeniä eri lahkoja islamiin. Vain muutamissa islamilaisten hallitsemissa maissa, kuten Saudi-Arabiassa ja Iranissa vuodesta 1979 lähtien, valtaapitävien uskonnollisen näkemyksen kritisointi johtaa kuolemantuomioon.

Suurin osa muslimeista vastustaa islamilaisia hallitusmuotoja ja toivoisi maahansa demokratiaa. Myös uskonnon epätasa-arvoisista kohdista keskustellaan kiivaasti. Uudistushenkiset muslimit haluavat korostaa islamin uskonnon oppien hyviä puolia, kuten kristinuskossa päätettiin tehdä renesanssin aikaan, ja näin modernisoida omaa yhteiskuntaansa.

Missä on uskonnollinen hallitusmuoto, siellä ei ole demokratiaa. Missä hallitusmuoto on sekulaarinen, siellä uskonnoilla on tilaa. Suomessa keskustelua uskonnoista pitäisi käydä asiapohjalta, eikä mustamaalaamalla tietyn ideologian kannattajia. Uskonnon oppien ja dogmien kriittinen tarkastelu ja niistä keskusteleminen on tervetullutta, mutta ideologioiden maltillisten seuraajien parjaamista tai leimaamista ei missään nimessä tule hyväksyä.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 13.01.2017  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s