Poliittinen islam ei kukistu vankiloissa

Viime aikoina on uutisoitu siitä, että radikaali uskonnontulkinta kasvaa Suomen vankiloissa. Ilmiö on täällä uusi, mutta tuttu Lähi-idälle, Yhdysvalloille ja suurille EU-maille. Heidän esimerkkinsä opettaa, että poliittista islamia ei saada aisoihin vankeustuomioilla. Esimerkiksi Muslimiveljeskunnan Sayyid Qutp johti isoja joukkoja suoraan egyptiläisestä vankilasta käsin sekä kirjoitti siellä radikaaleja teoksiaan.

Poliittisessa islamissa ei ole kyse yksilön luonteenpiirteistä, vaan ideologian opeista. Kuka tahansa, maailman lempein ihminenkin, muuttuu muulle yhteiskunnalle vaaralliseksi jos kokonaan omaksuu poliittisen islamin tulkinnan.

Ilmiön tukahduttamiseen ei vankeustuomiot auta, sillä ideologia leviää helposti suljetuissa yhteisöissä. Mikä sitten neuvoksi? Globaalin muslimiyhteisön pitäisi ajaa renesanssihenkinen, kokonaisvaltainen uskonnon uudistus, jossa tulkinnoista häivytettäisiin poliittiset osat ja keskityttäisiin hengellisiin oppeihin, kuten kristinuskossa aikanaan. Sitä odotellessa Suomessa olisi kuitenkin entistä tiukemmin valvottava moskeijoiden saarnojen sisältöä sekä uskonnon opetusta kouluissa. Itse kannatan lisäksi linjaa, jossa radikalisoituneet henkilöt karkotetaan mahdollisuuksien mukaan kotimaihinsa, jottei ilmiö pääse leviämään.

Muslimiveljeskunta kaavailee Helsinkiin suurmoskeijaa, joka kannattajien mukaan voisi vähentää radikalisoitumista. Olen eri mieltä. Yksi iso moskeija loisi entistä paremmin järjestäytyneen uskonnollisen yhteisön riippumatta siitä, kuka moskeijan rahoittaa. Yksi rahoittaja olisi Bahrain, Saudi-Arabian ideologinen liittolainen, joka hiljattain on teloittanut shiia-muslimeita. Jos Helsinkiin rakennetaan sunneille oma suurmoskeija, eivätkö shiiat halua omansa? Ja sitten muslimit muissa isoissa kaupungeissa? Sen vuoksi on parempi tyytyä nykytilanteeseen, jossa jokaisella kieliryhmällä  ja etnisyydellä on oma pieni moskeijansa tai rukoushuoneensa.

Projektit radikalisoitumisen kitkemiseksi ovat vain laastareita eivätkä tuki vuotavaa haavaa. Ääri-ideologia voi levitä epidemiaksi asti, jollei huolehdita siitä ettei se pääse tarttumaan. Päinvastoin kuin monet väittävät, kyse ei ole muslimeista vaan ideologiasta. Maltillisia muslimeita on, maltillista poliittista islamia ei. Poliittista islamia ajavat tahot näkevät ideologiansa parhaana mahdollisena hallitusmuotona yhteiskunnalle ja ovat valmiita antamaan henkensä sen eteen, että oma aate leviää. Siksi kaikki poliittisen islamin tahot ovat yhtä vaarallisia, olipa kyse shiioista tai sunneista. Lopputuloksena on Iranin, Saudi-Arabian, Turkin tai Egyptin kaltaiset epäonnistuneet valtiot sekä ISISin ja Al-Qaidan kaltaiset terrorijärjestöt.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 10.02.2017  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s