Turkki kiukuttelee ja polkee jalkaa

Tällä viikolla koko Eurooppa on kohissut Erdoganin Saksalle suunnatuista natsi-kommenteista. Erdogan suuttui, kun häntä ei päästetty kampanjoimaan sen puolesta, että hänen presidentin valtaoikeuksiaan laajennettaisiin entisestään huhtikuun kansanäänestyksessä. Natsi-kommenttien taustalla piilee kuitenkin myös muuta. Erdogan on jo pidemmän aikaan purrut kiukkuisena hammasta, kun länsimaat eivät ole suostuneet hyppimään hänen pillinsä mukaan. Taustalla on useampi pettymys, jotka maa on kokenut niin yksittäisten EU-maiden, koko unionin kuin Yhdysvaltojen ja Naton kanssa.

Ennen Turkki teki kaikkensa miellyttääkseen länsimaita. Sen rakkain toive oli jonain päivänä päästä unionin jäseneksi ja pönkittää omaa asemaansa Naton kautta. Sitten tapahtui täyskäännös. Turkki on nimittäin liittoutunut Naton ykkösvihollisten eli Venäjän ja Iranin kanssa. Samalla Turkki syyttää EU:ta ja Yhdysvaltoja terrorismin tukemisesta – mitä oikein tapahtui?

Ensinnäkin Erdogan on suuttunut siitä, että länsi tukee kurdeja Isisin vastaisessa taistelussa Syyriassa. Kurdit, jotka vaativat itselleen itsehallintoaluetta Syyriassa ja Turkissa, ovat Erdoganin hallinnon silmissä terroristeja. Turkki on jo pitkään vaatinut ettei Yhdysvallat ja EU tukisi Pohjois-Syyriaa hallitsevia kurdeja. He ovat kuitenkin alueella ainoa merkittävä vastavoima Isisille, joten Erdoganin pyyntöön ei olla suostuttu. Tämä on saanut Erdoganin antamaan virallisia lausuntoja, jossa se syyttää länsimaita terrorismin tukemisesta. “Terrorismilla” Turkki viittaakin ensisijassa kurdeihin, eikä esimerkiksi Isisiin. Mutta syyttely ei ole tepsinyt. Vain muutama päivä sitten Yhdysvallat lähetti erikoisjoukkonsa Syyrian ja Turkin vastaiselle rajalle, ennaltaehkäisemään kurdien ja Turkin armeijan välillä mahdollisesti puhkeavat aseelliset yhteenotot. Tämä oli iso pettymys Turkille, joka oli toivonut Trumpin hallinnosta itselleen Obamaa lojaalimpaa liittolaista.

Lisäksi Turkkia hiertää gülenistit, joita Erdogan syyttää heinäkuisesta vallankaappausyrityksestä. Liikkeen johtaja Fethullah Gülen sekä hänen miljoonat seuraajansa olivat ennen viime kesän välirikkoa Erdoganin lähipiiriä, ideologisesti ja poliittisesti saman agendan asialla. Mutta Erdoganin pyrkimys yksinvaltiuteen on näköjään herättänyt mustasukkaisuuden poliittisia vastustajia kohtaan. Hän on kokenut gülenistit jo pitkään liian yhtenäisenä joukkona. Turkki on pitkään vaatinut, että EU palauttaa kaikki Turkin nykyhallinnon vastustajat tuomiolle, erityisesti ne diplomaatit, toimittajat, virkamiehet ja muut henkilöt, jotka ovat anoneet turvapaikkaa vallankaappausyritystä seuranneiden “puhdistusten” jälkeen. Turkkia myös kismittää suunnattomasti, että itse Fetullah Gülen nauttii poliittista suojelua Yhdysvalloissa. Mutta miksi tämä niin kovasti suututtaa Turkkia? Erdoganin johtama AKP-puolue haluaisi vapaasti levittää omaa nationalistista ja islamilaista ideologiaansa Turkin sisällä sekä maan rajojen ulkopuolella, esimerkiksi Euroopassa asuvaan muslimiväestöön, ilman ideologisia kilpailijoita. Pelkkä kannattajakaartin lisääminen ei kuitenkaan riitä, vaan Erdogan haluaa lisäksi yksin johtaa koko AKP-puoluetta. Tästä kielii esimerkiksi se, että hänen päätöksestään AKP:n merkittävimmät hahmot eli Turkin entinen presidentti Abdullah Gül sekä entinen pääministeri Ahmet Davutoğlu on nyt sysätty kokonaan syrjään puolueesta erimielisyyksien takia. Hallituksessa on islamistisen AKP:n lisäksi vielä astetta nationalistisempi MHP. Yhdessä he ajavat neo-ottomanismia.

On hienoa, että uhkailuista huolimatta jotkut poliitikot Saksassa, Itävallassa ja Alankomaissaovat kieltäneet Erdoganin kampanjoinin turkkilaisdiasporan keskuudessa. Turkin pillin mukaan ei kannata hyppiä, sillä maan hallinto ajaa vahvasti omaa agendaansa. Saadakseen tahtonsa läpi Erdogan käyttää häikäilemättä pakolaiskorttia EU:ta vastaan. Kuten tuli todistettua vuonna 2015, jos Turkki päättää antaa rajojensa vuotaa, voi Eurooppaan virrata hallitsemattomia ihmismassoja. Lopulta neljän miljardin euron summasta Turkki suostui jälleen ottamaan omat rajansa valvontaan, mutta sai tästä voimannäytöstä pysyvän ässän hihaansa kaikkiin EU:n kanssa käytäviin neuvotteluihin.

Mikäli Erdoganin ajama islamilainen ja nationalistinen linja vahvistuu Saksassa, voi se muodostua merkittäväksi turvallisuusriskiksi ja hidastaa maahanmuuttajien integraatiota entisestään. Jos AKP:n ajama ideologia vahvistuu, voi se lisätä myös muiden islamistiryhmittymien kannatusta. Lisäksi se antaa valtaa Erdoganille Saksan sisäkentällä, sillä pahimmillaan hänellä voisi olla liki puolitoista miljoonaa paikallista kannattajaa, ainakin teoriassa. Jo nyt Saksassa on pidätetty useita AKP:n agentteja syytettynä rikoksista, joita on tehty toisinajattelevia turkkilaisia vastaan. Saksan viranomaiset kantavat lisäksi huolta siitä, että AKP:n kannatuksen noustessa myös konflikti paikallisten kurdien ja turkkien välillä saattaa puhjeta hallitsemattomaksi.

Lauantaina Hollanti esti Turkin ulkoministerin pääsyn maahan, hänen oli määrä puhua maan turkkilaisdiasporalle Erdoganin valtaäänestykseen liittyen. Hollanti oli etukäteen ilmoittanut, ettei salli kampanjointia turkkilaisilta vallanpitäjiltä. Tästä piittaamatta Erdogan väkisin lähetti oman ulkoministerinsä. Mutta Hollanti ei antautunut, ja lopulta se esti ulkoministeriä kuljettaneen koneen laskeutumisen. Tästä seurasi iso kiukkupuuska Erdoganilta, jossa hän syytti hollantailaisia fasismista ja uhkaili talouspakotteilla. Asia ei jäänyt tähän. Huolimatta Hollannin käskyistä, Erdogan lähetti toisen turkkilaisministerin Saksasta autolla Hollantiin pitämään puheen. Yritys kuitenkin paljastui ja tämäkään ministeri ei päässyt maahan.Erdoganin käskystä Hollannin turkkilaiset ovat järjestäneet mielenilmauksia, jotka poliisi joutui hajottamaan väkivaltaisuuksien vuoksi. Tämä selkkaus osoittaa, että Turkki haluaa väkisin levittää omaa islamilaisideologiaansa Euroopassa asuvaan, mittavaan diasporaan. Tätä ei tietenkään tule sallia. Eilen YK julkaisi tuoreen ihmisoikeusraportin, jossa jälleen kerran moitittiin Turkin valtion johtamia tuhansien siviilien surmia sekä kotien tuhoamisia.

Lähi-idässä on sanonta: jos kasvattaa käärmettä taskussaan, täytyy varautua että se joskus puree. Euroopassa asuu paljon poliittisen islamin arvoja avoimesti kannattavia tahoja, joista esimerkkinä Gülenin ja Erdoganin kannattajat. Nyt Erdogan uhkaa  “laittavansa maailman sekaisin” jos häntä ei päästetä kampanjoimaan Saksaan ja muualle Eurooppaan.

Mitä sopasta kannattaa oppia? Eurooppa, eikä Suomi, ole turvassa vieraiden valtioiden vaikuttamisyrityksiltä. Eivätkä kaikki tule itänaapurista. Turkilla olisi mahdollisuus demokratisoitua ja olla hyvä naapuri EU:lle. Siitä hyötyisi sekä Turkki että EU. Mutta kiukuttelevalle itsevaltiaalle ei pidä antautua. Muuten voi käydä niinkuin vanhassa sanonnassa, jossa annetaan sormi mutta menetetään käsi.

Alan Salehzadeh

Lyhyempi versio kirjoituksesta julkaistu Iltalehdessä 12.3.2017

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s