Kurdien kansanmurhasta ei paljon puhuta

os tiettyyn ihmisryhmään kuuluvia henkilöitä systemaattisesti surmataan vain yhden yhteisen nimittäjän nimissä (etnisyys, uskonto, kansalaisuus), puhutaan kansanmurhasta. Eniten nykyään varmaankin puhututtaa toisen maailmansodan aikaiset juutalaisvainot, kun taas armenialaisten joukkotuho on Suomen linjan mukaan edelleen kiistanalainen. Sitten on useita kansanmurhia, jotka syystä tai toisesta eivät ole nousseet laajempaan tietoisuuteen.

Tänään 16.03.2017 on kurdeja vastaan tehtyjen kemiallisten hyökkäysten muistopäivä.

Tasan 29 vuotta sitten Irakin entisen presidentin, diktaattori Saddam Husseinin armeija pommitti kemiallisella kaasulla kurdialueita Iranissa ja Irakissa. Noin 6 000 siviiliä sai välittömästi surmansa ja tuhansia vammautui pysyvästi. Vainoilla haluttiin hävittää aluetta asuttava etninen vähemmistö, kurdit.

Kurdeja vastaan tehdyt hyökkäykset tapahtuivat Iran-Irak sodan aikana, jolloin Saddamin liittolaiset (länsimaat mukaanlukien) aseistivat hänet moderneilla aseilla. Vuonna 2003, Saddamin kukistamisen jälkeen, kurdit aloittivat suuretsinnän löytääkseen ja saattaakseen vastuuseen ne maat ja henkilöt, jotka myivät tuhoisat aseet Saddamille. Tämä osoittautui luultua haastavammaksi tehtäväksi.

Tähän asti kurdit ovat onnistuneet viemään oikeuden eteen vain yhden miehen, hollantilaisen liikemiehen nimeltään Frans Cornelis Adrianus van Anraat. Hän möi osan kemiallisista joukkotuhoaineista Saddamille. Hollantilainen mies sai vankeusrangaistuksen, mutta hänen takanaan olleita suuryrityksiä ja muita tukitahoja ei ole pystytty löytämään. Aseteollisuutta pyörittävät firmat ovat ylikansallisia ja siksi hankalasti lain tavoitettavissa. Uhrien, kurdien tai muidenkaan, on äärimmäisen vaikeaa saada heidät oikeuden eteen.

Kun Saddam käytti kemiallista aseita kurdeja vastaan, monet tahot kiistivät teot tai ainakin yrittivät peittää niiden jälkiä. Tapahtumasta ei aikoinaan uutisoitu kovinkaan laajassa mittakaavassa, osittain sen vuoksi että länsi ja arabimaat olivat tukeneet Husseinia.

Nyt Irakin kurdit pyrkivät itsenäistymään Irakista lähiaikoina. Ristiriidoista ja huonosta sisäpoliittisesta tilanteesta huolimatta olisi hyvä, että EU-maat tukisivat kurdeja koska historia on osoittanut, että Irakissa ja Syyriassa etniset ja uskonnolliset ryhmät eivät pysty elämään keskenään rauhassa saman valtion sisällä. Irakin kurdeja tulisi kuitenkin kannustaa demokraattisempaan suuntaan.

Aseita ei valmisteta koristeeksi

Suurilla aseyrityksillä on kiistaton rooli ihmiskunnan kriiseissä ja kärsimyksessä. Heille sodat ja konfliktit ovat tuottoisaa bisnestä. Samaan aikaan yritykset lobbaavat ahkerasti, jotta valtiot kasvattaisivat puolustusmäärärahojaan.

Aseita ei valmisteta koristeeksi, vaan myyntiin. Suuryritykset tarvitsevat sotia ja konflikteja, sillä vain sitä kautta he pystyvät kasvattamaan liikevoittoaan. Monet asefirmat ovat niin tuottoisia emovaltioilleen, että ne ovat saaneet jo sitäkin kautta sananvaltaa sisä- ja ulkopolitiikan kentillä. Yhteyksiä ja syy-seuraus-suhteita on kuitenkin äärimmäisen hankala todentaa, sillä lonkerot ovat monimutkaiset ja ulottuvat syvälle valtarakenteisiin.

Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka ovat varsinaisia kriisipesäkkeitä, ja siksi oivallinen myyntikenttä asefirmoille. Kun suurvallat jakoivat ja piirsivät uudestaan Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueen ensimmäisen maailmansodan jälkeen, yhtenä seurauksena ovat olleet jatkuvat kriisit ja konfliktit sillä alueella. Tästä on koitunut mittaamattomasti taloudellista hyötyä keskeisille firmoille.

Armenian kansanmurhaa ei vieläkään tunnustettu

Kurdien lisäksi toinen kansanmurha, joka on Suomessa jäänyt poikkeuksellisen vähäiselle huomiolle, on armenialaisten kansanmurha, jota Suomi ei vieläkään ole virallisesti tunnustanut toisin kuin valtaosa kansainvälisestä yhteisöstä, mukaan lukien Ruotsi ja Yhdysvallat.

Turkki kiistää kansanmurhan

Armenialaislähteiden mukaan nuorturkkilaisiksi kutsutut äärinationalistit tappoivat modernin Turkin perustajan, Kamal Ataturkin johdolla systemaattisesti etnisyydeltään armenialaisia ihmisiä nykyisen Turkin valtion rajojen sisällä. Joukkosurmat tapahtuivat islamilaisen Ottomaanin valtakunnan hajoamisen jälkeen, samoihin aikoihin kun ensimmäinen maailmansota päättyi. Useiden lähteiden mukaan etnisten puhdistuksen aikana on tapettiin noin miljoona Turkin alueella asunutta armenialaista.

Turkkilaiset kiistävät armenialaisten väitteet kansanmurhasta. Heidän mukaansa kuolonuhrit johtuivat alueella vallinneesta sisällissodasta, eikä taustalla myönnetä olleen tiettyyn etnisyyteen kohdistunutta systemaattista siviilien tappamista. Useat ikääntyneet turkkilaiset ovat kuitenkin vuosien kuluessa kertoneet silminnäkijälausuntojaan siitä, kuinka nuorturkkilaiset ryhmät tunkeutuivat armenialaisten kyliin, tappoivat asukkaat ja ryöväsivät omaisuuden. Eloonjäänet armenialaiset ylittivät rajan ja siirtyivät nykyisen Armenian alueelle. Turkki pitää visusti salassa kyseistä ajanjaksoa koskevat arkistonsa, eikä ole suostunut luovuttamaan niitä kansianvälisen yhteisön tutkittavaksi lukemattomista pyynnöistä huolimatta.

Kansainvälinen yhteisö tunnustaa laajalti kansanmurhan 

Armenialaisten lisäksi Turkissa asuu myös kurdeja. Myös Turkin kurdeja kohtaan tapahtui kansanmurha valtion toimesta vuosina 1936-39. Silloin valtion armeija tappoi kymmeniä tuhansia kurdeja Dersim-nimisellä alueella. Hiljattain Turkin nykyinen presidenttikin tunnusti Dersimin tapahtumat kansanmurhaksi.

Kurdit uskovat, että mikäli armenialaisten kansanmurha oltaisiin tunnustettu ja tuomittu kansainvälisesti jo heti kun se tapahtui, olisivat kurdit todennäköisesti säästyneet samalta kohtalolta parikymmentä vuotta myöhemmin.

Tällä hetkellä useat valtiot kuten Ranska, USA, Venäjä, Ruotsi ja Saksa, monien muiden joukossa, ovat tunnustaneet armenialaisten kansanmurhan. Suomi ei ole ottanut asiaan kantaa, eikä ole tunnutanut tai kiistänyt sitä.

Tärkeästä asiasta ei saa vaieta

Kansanmurhien tunnustaminen ja niistä puhuminen palvelee ja suojelee ihmisoikeuksia sekä osaltaan estää tulevaisuudessa muiden pienten vähemmistöjen joutumista isojen kansojen hampaiden väliin.

Ihmishenkien pitäisi olla tärkeämpiä kuin muut asiat. Asefirmat pitää saada vastuuseen, eikä talousintressien vuoksi tulisi olla tuomitsematta kansanmurhia.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 16.03.2017  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s