Mitä islamistiterroristin päässä liikkuu, kun hän iskee siviileihin

Jälleen on synkkä vuosi terroristi-iskujen suhteen, ja pelkään pahoin, että niitä tullaan näkemään myös jatkossa.

Yksi syy terroriuhan nousuun on, että Isis on häviämässä sotaa Lähi-idässä. Se hakee huomioarvoa itselleen ja ajamalleen agendalle iskemällä länsimaihin. Siksi terrorismin vastaisessa taistelussa tulisi keskittyä siihen, että saadaan eri tahot lakkauttamaan tukensa terroristeille. Tähän asti ollaan keskitytty taistelemaan yksittäisiä ryhmiä vastaan, kuten Isisiä. Mikäli halutaan kitkeä poliittinen islam ja terrorismi ilmiönä, tulee taistelu suunnata ”lopputuotteen” sijaan terrorismia synnyttäviin ”tuotantolaitoksiin”, kuten Saudi-Arabian ja Iranin osoittamaan tukeen shiia- ja sunnijärjestöille.

Islamistien kitkeminen Euroopasta on ainoa tapa suojautua terrorismilta. Niin kauan kun islamistiset jihadistiset ryhmittymät ovat keskuudessamme, on mahdollisuus että iskut viattomia kansalaisia kohtaan jatkuvat.

Islamistiterroristeilla on satoja tuhansia kannattajia ja miljardeja vastustajia

Islamistien terroritekojen takana on ideologia. He haluavat hallita maailmaa poliittisen islamin kautta asettamalla kalifaatin mahdollisimman moneen maahan. Tämä ideologia ei rajoitu ainoastaan Isisiin, Al-Qaidaan tai muun selkeästi terroristisen järjestön aktiiveihin, vaan saa tukea sadoilta tuhansilta normaalisti yhteiskunnassa toimivilta ihmisiltä kaikkialla maailmassa. Tämä tekee ideologiasta vaarallisen.

Aseellinen sotiminen Isisiä ei poista ongelmaa siitä, sadat tuhannet ihmiset haluavat islamilaisen kalifaatin. Sotilaallinen interventio ei kukista poliittisen islamin tukijajoukkoja, eikä poliittinen islam myöskään kukistu vankiloissa.

Valtaosa muslimeista tietenkin tuomitsee jyrkästi väkivaltateot. Oikeasti islam on hyvin jakautunut siitä, mitä käsitteellä jihad tarkoitetaan, tai kuka voidaan luokitella marttyyriksi. Mutta terroristit noudattavat poliittisen islamin ja sen äärijärjestöjen tulkintaa, jossa “islamilainen maailma” on yksiselitteisesti puhdistettava vääräuskoisista ja heidän liittolaisistaan.

Terrori-iskun varsinaisella tekijällä voi olla monenlaisia motiiveja. Hän voi olla pettynyt yhteiskuntaa kohtaan tai psyykkisesti häiriintynyt, mutta taustalla olevan organisaation tavoitteet ovat selkeät, ja iskuja masinoivat henkilöt ovat yleensä erittäin skarppeja. Heistä löytyy niin länsimaissa kouluttautuneita lääkäreitä, kuin jopa Suomessa astronomiaa ja teknologiaa opiskelleita tutkijoita.

Terroristijohtajat käyttävät uskontoa välineenä, jolla houkutellaan epästabiili tekijä haluttuun suoritukseen. Iskuilla tavoitellaan mahdollisimman laajaa välitöntä tuhoa ja korkeaa uhrimäärää. Terroristijärjestöt pyrkivät myös syventämään kuilua maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä. Miksi? Eripurainen ja konfliktien runtelema Eurooppa olisi terroristien mieleen. Mitä enemmän täällä on rasismia, sitä huonommin osa maahanmuuttajista integroituu, ja sitä helpompi heidän on värvätä uusia jäseniä. Lisäksi jos EU painii omien ongelmien kanssa, ei se ehdi kamppailemaan terroristeja vastaan Lähi-idässä.

Nyt Isisiin on entistä vaikeampi värväytyä, koska Turkin kautta ei enää pääse livahtamaan Syyriaan taistelemaan. Silti tähän asti terroristijärjestöjen ei ole ollut vaikea houkutella ihmisiä riveihinsä. Islaminuskon mukaan marttyyrien paikka on taivaassa muita korkeammalla, ja lisäksi hän saa perheensä mukaan paratiisiin. Siksi monet perheet jopa tukevat lastensa osallistumista “pyhään sotaan”. Uskonnollisuuden lisäksi taustalla voi olla kostonhalu, sillä monen sukulaisia tai tuttavia on kuollut sodassa, jossa länsimaat ovat olleet osapuolena. Myös miehitettyjä alueita voidaan haluta “vapauttaa” sillä, että isketään valloittajan siviileihin. Lisäksi diktaattorit saattavat kannustaa radikalisoitumiseen. Saddam Husseinin hallinnon alla jokainen perhe, jonka lapsi oli tehnyt iskun Israelia vastaan, sai valtiolta tuhansia dollareita ja “kunniaa” islamistien keskuudessa, kun heistä tuli marttyyrin perhe. Myös Iran leipoi marttyyreita Irakin vastaisen sodan aikana tarjoamalla rahaa ja etuuksia.

Kuinka kitkeä terrorismi?

Isis pohjautuu poliittiseen islamiin. Minusta islamin johtajilla on velvollisuus uudista islamia ajan mukaisesti, samalla tavalla kuin tapahtui kristinuskossa renesanssin aikaan, jolloin kirkon roolia yhteiskunnassa vähennettiin merkittävästi. Islamin uskonnollisista opeista tulisi lieventää tai poistaa poliittisia, taloudellisia ja hallinnollisia osia.

Länsivaltioiden johtamat tuhoisat sotatoimet, joita olemme viime vuosina nähneet Libyassa, Irakissa, Syyriassa, Jemenissä, Afganistanissa jne. ovat omiaan herättämään tietyissä paikallisissa väestöryhmissä kostonhalua. Niiden tilalle tulisi miettiä rauhanomaisia prosesseja jotka tukevat demokratian toteutumista alueella.

Lisäksi suosittelen, että Euroopassa tiukennetaan valvontaa sekä tänne tulevien turvapaikanhakijoiden että täällä asuvien islamilaisten ryhmittymien osalta. Terrorismin parissa puuhastelevat tulisi välittömästi karkottaa, ja täällä toimivien moskeijoiden toimintaa tulisi valvoa entistä tiukemmin.

Tärkeää on myös tutkia erittäin tarkoin kaikki, jotka matkustavat terrorismin kohdealueille. Minusta Somaliasta, Libyasta, Irakista ja Syyriasta Eurooppaan palaavia ei kuulu tukea tai ohjata takaisin yhteiskuntaan, vaan asettaa erittäin tiiviiseen viranomaisvalvontaan. Heidän ei tulisi saada liikkua vapaalla jalalla tai viestitellä vapaasti ennen kuin voidaan todeta, että he eivät ole osallistuneet alueella sotilaalliseen toimintaan tai sen tukemiseen. Lainsäädäntöä tulee muuttaa niin, että oleskeluluvan tai kansalaisuuden myöntämisen pystyy perumaan terrorismiin syyllistyneiltä tai siitä epäillyiltä. He ovat tikittäviä aikapommeja, joita ei kannata jättää vapaalle jalalle “kunnes toisin todistetaan”.

Tärkeää on myös edistää meillä Suomessa tasa-arvoista, rasismista vapaata yhteiskuntaa joka jättää tilaa tavallisille, Lähi-idästä ja Afrikasta tuleville ihmisille löytää paikkansa tässä yhteiskunnassa. Euroopassa asuvat maalliset tai maltilliset muslimit ovat itse usein lähteneet nimenomaan radikaalia islamia ja sen lieveilmiöitä pakoon. He ovat ääri-islamilaisen liikehdinnän ensimmäisiä uhreja. Sen lisäksi että maltilliset muslimit joutuvat jättämään kotinsa, heitä myös kuolee eniten islamistien iskuissa. Siksi olisi erityisen epäreilua niputtaa uhrit ja syylliset samaan nippuun.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 04.04.2017  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s