Ongelmat kurdien kanssa juontavat pitkälle, aina Turkin itsenäistymiseen saakka vuonna 1924. Ensimmäisen maailmansodan voittajamaat lupasivat kurdeille itsenäisen valtion, Kurdistanin. Tämä ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Myönnytyksenä Turkki lupasi tällöin oman maan kurdeille itsehallintoalueen. Tämäkään lupaus ei toteutunut. Siitä asti konflikti kurdien kanssa on ollut voimissaan. Turkki on pitkään harjoittanut assimilointipolitiikkaa, jonka tarkoituksena on “turkisoida” kaikki maassa asuvat muut etnisyydet kuten armenialaiset ja kurdit.
Karrikoidusti kurdeilla on nykyään kaksi mahdollisuutta Turkissa: kieltää oma kurditausta ja omaksua turkkilainen identiteetti tai taistella myönnytyksien puolesta. Molempia leirejä löytyy. Ne, jotka ovat päättäneet taistella, tekevät sen kymmenien erilaisten järjestöjen ja puolueiden kautta, jotka ovat enemmän tai vähemmän väkivaltaisia. Tunnetuin kurdioppositiopuolue on PKK, jonka taistelu Turkin kanssa jatkuu edelleen.
Kurdeilla on hyvin selkeä vaatimus jota Turkki vastustaa. He haluavat itsehallintoalueen asuttamilleen alueille Turkissa, joissa asuu yhteensä 20 miljoonaa kurdia. Turkki vastustaa itsehallinnon perustamista kiivaasti ja haluaa pitää kiinni hallitsemistaan alueista. Täydelliseen kompromissiin tuskin koskaan päästään, mutta tekemällä kurdeille tiettyjä myönnytyksiä pahimmalta voitaisiin välttyä. Myönnytykset voisivat koske esimerkiksi oikeutta asioida omalla äidinkielellä, oikeutta kurdinkieliseen koulutusohjelmaan ja oikeutta oman kulttuurin harjoittamiseen. Lisäksi hallitsevan AKP:n olisi kyettävä istumaan hallituksessa kurdien ainoan laillisen ja ei-väkivaltaisen HDP-puolueen kanssa. Nyt AKP on kuitenkin vanginnut HDP:n johtajat ja monia kansanedustajia sekä pormestareita. Turkissa on enää harvoja soraääniä, jotka uskaltaisivat laittaa Erdoganille kampoihin. Lähes kaikki aktivistit on vangittu tai he ovat paenneet. Esimerkiksi kurdien läheisen HDP-puolueen aktivisteista yli 50 % on vangittuina.
Mikäli HDP-puolue kielletään tai lakkautetaan kokonaan, ei kurdeille käytännössä jää mahdollisuutta vaikuttaa oman aseman parantamiseen laillisin keinoin.
Mikäli kurdikysymystä ei ratkaista, on odotettavissa että entistä useampi kurdinuori marginalisoituu. Todennäköistä on, että aseelliset yhteydenotot jatkuvat niin kauan, kunnes kurdit saavat tasa-arvoisen kohtelun ja myönnytyksiä vaatimuksiinsa saada ylläpitää ja ilmaista omaa kulttuuri-identiteettiään. Sota ei lopu sotimalla, vain neuvottelemalla. Esimerkiksi suomenruotsalaisten asema täällä voisi toimia hyvänä esimerkkinä.
Alan Salehzadeh
Alan Salehzadeh 