Muslimitaustaisia vapaa-ajattelijoita ei saa hiljentää

On paljon kantasuomalaisia, jotka eivät halua kuulla lainkaan kritiikkiä islamia kohtaan. Moni heistä suhtautuu itse kriittisesti kristinuskoon. Vieraaseen uskontoon suhtaudutaan korostuneen positiivisesti, jopa siinä määrin, että kuka tahansa islamia kritisoiva leimataan herkästi “rasistiksi”. Samalla “muslimina” saatetaan pitää ketä tahansa, joka on kotoisin Lähi-idästä tai jonka nimi sattuu olemaan Mohammed.

Samoin kuin missä tahansa yhteiskunnassa, Lähi-idän valtiot ovat täynnä toisistaan eri tavoin ajattelevia yksilöitä. Meillä on feministejä, kommunisteja ja liberaaleja siinä missä muuallakin. Maailmankatsomusta ei voi päätellä etunimestä, ihonväristä tai lähtömaasta.

Toisinajattelijat ovat kuitenkin perinteisesti olleet ahtaalla Lähi-idän epädemokraattisissa valtioissa. Moni on lähtenyt Eurooppaan voidakseen täällä hengittää vapaasti ja elää oman maailmankatsomuksensa mukaan. Onkin ironista, jos täällä leimaantuu “rasistiksi” esittäessään kritiikkiä oman lähtömaan uskontoa tai kulttuuria kohtaan.

Media edelleen haluaa näyttää kaikki maahanmuuttajat “suvaitsevaisuuden” puolestapuhujina, ja jostain syystä siihen rooliin ei kuulu islamin kritisointi. Tämä on tavallaan ironista. Tiukka islamin oppien noudattaminen kun ei edistä suvaitsevaisuutta, ja sikäli kaikkien “suvaitsevaisten” tulisi minusta kritisoida liian tiukkapipoista uskonnollisuutta.

Pelätään, että kritiikki islamia tai maahanmuuttoa kohtaan sataa äärioikeiston laariin. Äärioikeistolla on kuitenkin erilainen ideologia kuin tasa-arvon puolustajilla. Muslimimaiden vapaa-ajattelijoiden nimittäminen rasistiksi pelaa oikeastaan islamilaisvaltioiden, -järjestöjen ja patriarkaalisen kulttuurin pussiin.

On lukuisia esimerkkejä siitä, miten islamista halutaan antaa kiillotettua kuvaa. Tavallaan sen ymmärtää, halutaan antaa vastavoima terrorismista johtuvalle islam-pelolle. Kenties siksi Ylellä pyöri pitkään radio-ohjelma, jossa Koraania luetaan kannesta kanteen. Ohjelmaan sisällytettiin tietenkin myös teoksessa esiintyvät, tasa-arvon periaatteiden vastaiset kohdat liittyen mm. naisten asemaan. Olisi hienoa nähdä se päivä, kun samanlaista palstatilaa saavat ne tuhannet maahanmuuttajataustaiset henkilöt, joiden oikeuksia on lähtömaassa poljettu samaiseen Koraanin vedoten.

Se tekisi minusta yhteiskunnallisesta keskustelusta oikeasti suvaitsevaisen.

Lähi-idän vapaa-ajattelijat ovat tehneet kaikkensa taistellakseen sananvapauden rajoittamista vastaan omassa kotimaassaan. Suomessa ne, jotka herkästi leimaavat kriitikot rasisteiksi, saattavat toimia niin puhdasta ymmärtämättömyyttään. Islamia ja vieraita kulttuureita ei tunneta lainkaan, siksi ne tuntuvat vierailta, siksi niitä ei haluta lainkaan kritisoida. Tai sitten heillä voi olla oma lehmä ojassa, he esimerkiksi saavat itselleen palstatilaa tai muuta hyötyä kriitikkojen mustamaalaamisesta.

Usein soraäänet halutaan vaientaa, koska pelätään äärioikeiston nousua. Paras tapa estää polarisoituminen olisi kuitenkin kaiken epätasa-arvoisen käytöksen kritisointi, ei vain kantaväestön harjoittaman vaan myös muslimi- ja muiden vähemmistöjen harjoittaman.

Alan Salehzadeh

Kirjoitus on alunperin julkaistu 01.09.2017  Iltalehden blogissa.

Advertisements
Standard

Näkökulma: Aina kaduttaa, kun jää kiinni – miksi jihadisteja ei pitäisi kotouttaa

Yhteiskunnan olisi parasta keskittyä suojautumaan islamistien muodostamalta turvallisuusuhalta, sen sijaan että resurssit ohjataan exit-ohjelmiin ja muuhun palaajille tähdättyyn tukitoimintaan.

Terrorismi on laaja ilmiö, jota voi lähestyä ainakin sosiologisten, psykologisten, teologisten tai geopoliittisten linssien läpi. Yksikään ihminen ei ole kaikkien näkökulmien ekspertti. Päättäjien on kuitenkin tarpeen perehtyä kaikkiin näkökulmiin voidakseen miettiä kestävän ratkaisun.

Uusien terrori-iskujen myötä puheenaiheeksi on jälleen noussut Eurooppaan palaavat jihadistit. Valitettavasti julkisuudessa usein halutaan (minulle täysin käsittämättömästä syystä) lieventää poliittisen islamin kannattajien aiheuttamaa uhkaa. Useissa lehtijutuissa (ks. esim. IL 27.8.2017) maalataan kuvaa, jossa jihad-taisteluihin lähteneet ovatkin höynäytettyjä propagandan uhreja. Että Isis on huijannut sinisilmäisiä muslimiperheitä, jotka ovat vain halunneet kasvattaa lapsensa hyvässä ympäristössä ja elää “kunnollista elämää” ja ovat siksi reissanneet Euroopasta taistelukentille. Eräässä kahden viikon takaisessa YLEn artikkelissa esimerkiksi tutkija Leena Malkki korostaa, että kaikki lähtijät eivät ole pyrkineet osallistumaan väkivaltaiseen toimintaan, ja siksi sota-alueille vierastaistelijoiksi lähteneitä pitää kohdella yksilöllisesti eikä “altistaa syrjäytymiselle” kun he palaavat Eurooppaan.

Toivon, että moiseen hölynpölyyn suhtaudutaan kriittisesti. Voi olla, että jotain perhettä tai yksilöä on oma lähtö jälkikäteen kaduttanut. Tämä on eri juttu. Mutta kukaan ei voi väittää, että Isisin väkivaltaisuus olisi tullut yllätyksenä lähtijöille. Isis on tuttu kaikille ihmisille, varsinkin kaikille muslimeille, varsinkin kaikille niille, jotka ovat miettineet osallistumista tavalla tai toisella järjestön toimintaan. Isisin propagandamateriaalia on saatavilla lähes jokaisella maailman kielellä. Kirjoituksia, videoita ja muuta materiaalia yllin kyllin siitä, miten Isis-lapsia kasvatetaan murhaamaan viattomia ihmisiä, miten miehet taistelevat raa’asti ja miten naiset alistetaan seksiorjiksi.

Jos joku perhe höpöttelee halunneensa “hyvän kasvuympäristön” lapsilleen ja lähteneensä siksi taistelualueelle, ei tämän tason valheiden pitäisi mennä läpi yhdellekään viranomaiselle. Jos on tieten tahtoen lähtenyt sota-alueelle, on kyseessä poliittisen islamin kannattaja ja Euroopan arvoille vaarallinen henkilö. Jos heitä on lähdön jälkeen ruvennut kaduttamaan, se on asia erikseen. Muttei pidä väittää, että heidät höynäytettiin lähtemään.

Lähtijät eivät ole uhreja sen enempää kuin vaikkapa natsit olivat aikoinaan. He ovat aktiivisesti itse hakeutuneet pahan riveihin koska ovat ainakin jossain elämän vaiheessa kannattaneet poliittisen islamin ideologiaa. Yhteiskunnan olisi parasta keskittyä suojautumaan islamistien muodostamalta turvallisuusuhalta, sen sijaan että resurssit ohjataan exit-ohjelmiin ja muuhun palaajille tähdättyyn tukitoimintaan.

Näitä tukiohjelmia, joilla halutaan integroida lähtijöitä takaisin osaksi yhteiskuntaa, on käynnissä Suomessakin. Mutta entä lähtijöiden vastuu omista teoistaan? Onneksi kansainvälinen rikosvastuu edellyttää, että terrorismiin syyllistyneet saavat tuomion. Myös terroristisessa tarkoituksessa matkustaminen on rikos.

Tällä hetkellä on kuitenkin vaikea tietää, ketkä ovat osallistuneet taisteluihin. Moni esimerkiksi matkustaa Syyriaan ja Irakiin ”humanitäärisiin syihin” vedoten, ja eurooppalaisten viranomaisten on äärimmäisen vaikeaa saada selville, ovatko kyseiset henkilöt olleet mukana taisteluissa vai ei. Haasteen muodostaa myös se, että matkustaminen sota-alueille tapahtuu epävirallisin keinoin. Maiden rajat saatetaan ylittää vaikka aaseilla, jolloin henkilöistä ei jää sähköistä jälkeä kuten lentokonematkustajista. Yleistä on myös väärennettyjen henkilöpapereiden käyttäminen.

Viranomaisten olisikin nyt tehostettava toimintaansa, jotta kaikki joita epäillään osallistumisesta tai avunannosta islamilaiseen sotaan, saadaan valvonnan piiriin ja oikeuden eteen.

Viranomaisten tulee myös suhtautua nykyistä skeptisemmin niihin yksityishenkilöihin ja mikroryhmittymiin, jotka matkustelevat Irakiin ja Syyriaan ”avustustarkoituksessa”. Niin sanotun avunannon sijaan kyseessä voi olla poliittista islamia kannattavia, esimerkiksi Muslimiveljeskunnan läheisiä henkilöitä, jotka antavat tukensa taistelijoille. Alue on täysin konfliktin runtelema, siksi on mahdotonta tietää mitä ”avustustyötä” tekevä yksityishenkilö oikeasti puuhailee.

Älä kasvata käärmettä taskussa

Tällä hetkellä ISIS (ISIL) -järjestö on tappiolla Irakissa ja Syyriassa. Se on menettänyt tärkeimmät tukikohtansa ja on maantieteellisesti saarroksissa. Heidän riveihinsä on hankala enää rekrytoitua, ja SUPO:n tutkija Pekka Hiltusen arvion mukaan myös paluuliikenne jihad-taisteluista takaisin Eurooppaan on verrattain tyrehtynyttä. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että ennen kuin kansainvälinen koalitio sai Isisin saarrettua, ehti moni vierastaistelija sujahtaa asumaan muualle Afrikkaan tai Lähi-itään, pois varsinaisista sotilastukikohdista. He ovat jääneet asumaan yhteisöihin, jotka ideologisesti kannattavat poliittista islamia mutta eivät ole sota-aluetta. He pääsevät palaamaan milloin vain Eurooppaan, ja viranomaisten on vaikea edes tietää heidän osallistuneen ääriliikehdintään.

Kannatan sitä, että kaikki radikalisoituneet Irakiin, Syyriaan ja Libyaan matkustaneet shiiat tai sunnit asetetaan sellaiseen viranomaisvalvontaan, jonka avulla voidaan selvittää mahdollinen radikalisoituminen tai taisteluihin osallistuminen. Heidän ei tulisi saada liikkua vapaalla jalalla tai viestitellä kontrolloimattomasti ennen kuin voidaan todeta, että he eivät ole osallistuneet alueella sotilaalliseen toimintaan tai sen tukemiseen. Mahdolliset integraatio- ja tukiohjelmat tulee suunnata ainoastaan syyttömäksi todistetuille henkilöille ja niille, jotka ovat joutuneet sota-alueelle vasten tahtoaan.

Kannatan myös mallia, jossa jihadistiseen toimintaan osallistuneilta kaksoiskansalaisilta poistetaan Suomen kansalaisuus. Näin toimitaan jo ainakin Britanniassa. Miksi se on pahasta? Jos toinen kansalaisuus on vaikkapa Somalia tai Syyria, pääsevät he tuomiolle ihannoimaansa sharia-oikeudenkäyntiin. Luulisi sen miellyttävän kaikkia osapuolia. Jos taas toinen isänmaa kieltäytyy ottamasta takaisin turvallisuussyihin vedoten, voi miettiä, minkälainen turvallisuusuhka oleskelu Suomessa on.

Jos taas on kyse kantaeurooppalaisista, ei heidän pidä antaa liikkua vapaasti levittelemässä ideologiaansa.

Arkijärkeen nojaten uskon, että kerran radikalisoituneen on helppo radikalisoitua uudestaan. Tuskin mikään viranomaisten järjestämä kurssi tai “tukiohjelma” on niin tehokas, että se takaa potentiaalisesti vaarallisen ihmisen muuttuneen turvalliseksi. Kuten Euroopan iskut ovat osoittaneet, jos on valmiiksi uskonnollinen pohja olemassa, voi varsinainen radikalisoituminen tapahtua muutamassa päivässä.

Monet pehmeän linjan edustajat näyttävät olevan sitä mieltä, että meidän pitää mukautua ääri-islamilaisten toiveisiin, muuten he kostoksi fundamentalisoituvat. Se ikään kuin on meidän syy, kun emme ole osanneet riittävästi huomioida heidän erityistarpeitaan. Tämä tie on väärä, siinä koko yhteiskunta jää islamistien panttivangiksi. Kuten meillä Lähi-idässä sanotaan: Käärmettä ei kannata kasvattaa taskussa. Se puree.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 28.08.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

Standard

Voi voi Yle. Tässä sisällöt joita YLE ei tänään halunnutkaan julkaista

Voi voi Yle. Suomen kaltainen pieni kieliryhmä tarvitsee kyllä julkisrahoitteista mediaa. Mutta, voisiko toimittajilta vaatia vähän lisää ammattitaitoa? Luulisi, että päteviä toimittajakandidaatteja olisi yllin kyllin tarjolla.

Tänään taas klassinen esimerkki erään nimeltä mainitsemattoman Ylen toimittajan epäpätevyydestä. Toimittaja soitti viime viikolla 24.8. ja pyysi osallistumaan radio-ohjelmaan. Minun oli määrä miettiä erityisesti Lähi-idästä kumpuavia geopoliittisia uhkia, joihin Suomessa pitäisi nyt erityisesti kiinnittää huomiota. Haastattelu oli määrä nauhoittaa tänään 28.8. klo 10.15. Olin raivannut kalenterin vapaaksi ja valmistautunut haastatteluun huolellisesti. Kyseinen ohjelma on Yle Puheen Politiikkaradio, joka tulee tänään klo 12.30.

Toimittaja soitti. Juttelimme. Sanoin, että sovitun mukaisesti olen miettinyt Lähi-idästä kumpuavia geopoliittisia uhkia. Hän sanoi ok. Aloitimme nauhoituksen. Kun olin päässyt loppuun asti, toimittajan ääni muuttui. Yhtäkkiä hän kuulosti pelokkaalta, huolestuneelta, ja mutisi, etteivät aio sittenkään käsitellä tätä näkökulmaa ohjelmassa. Että nauhoitusta ei tulla käyttämään, he ehkä sittenkin keskittyvät Brexitiin.

Vaikea sanoa, mikä sisällöissä oli liian kova pala Ylelle. Kopioin alle muistiinpanot, jotka olin tehnyt haastattelua varten. Alla siis lähes sanasta sanaan lista siitä, mitä toimittajalle nauhoituksessa sanoin. Jokainen voi itse päätellä, onko tässä nyt jotain mielettömän skandaalimaista, joka ehdoin tahdoin pitäisi sensuroida.

Kiitän Iltalehteä sananvapaudesta. Olen harmissani yleisradiomme puolesta.

7 Lähi-itään liittyvää geopoliittista uhkaa joihin Suomessa pitäisi kiinnittää huomiota (muistiinpanot haastattelua varten)

  1. NATO-jäsenyys voi tuoda outoja kumppaneita Suomelle kuten kumppanuus Turkin kanssa, joka koko ajan laittaa bensaa Lähi-idän konfliktien liekkeihin. Tämä täytyy pitää mielessä, vaikka voi olla että Nato toisi tietyiltä osin myös turvaa.
  2. Suomen kannalta on huono olla mukana Lähi-idän konflikteissa. Suomen armeijan neuvonantajat tukevat esim. Pohjois-Irakin kurdeja ISISin vastaisessa taistelussa. Myös Suomen rauhanturvaajat ovat konfliktialueella mm. Afganistanissa. Näen hyvänä asiana, että Suomi taistelee terroristeja vastaan sekä osallistuu YK:n rauhanoperaatioihin, mutta Suomen läsnäolo niissä konfliktipesissä voi tuoda mukanaan kostonhalua ja jopa terroristi-iskuja.
  3. Palaavat jihadistit ja radikaalisoituneet ihmiset lisäävät turvattomuutta Suomessa ja EU:ssa. Poliittisen islamin kannattajat ja ne järjestöt, jotka ovat kytköksissä tiettyihin islamilaisiin valtioihin ja järjestöihin, voivat olla länsimaille vaarallisia. Esimerkiksi hiljattain Saksan vaalien alla Turkin Erdogan kehotti miljoonapäistä diasporaansa toimimaan Saksaa vastaan ja myös ideologisesti muslimiveljeskuntaa läheiset muslimit euroopassa saattavat totella Erdogania. Tämä on nähty myös ennen, esimerkiksi 90-luvun lopulla kun EU asetti Iranille pakotteita maa sanoi suoraan, että jos suhteet kariutuu, Iran käyttää kaikkia kätyreitään Euroopassa aiheuttaakseen ongelmia.
  4. Neljäs asia on kontrolloimaton maahanmuutto. Suomi ei voi kontrolloida maan rajoja paitsi itärajaa. Näköjään jotkut EU:n rajatkin ovat riippuvaisia Turkin armosta. Jos EU:n suhteet kariutuu Turkin kanssa, maa voi käyttää pakolais- tai maahanmuutto korttia EU:ta vastaan. Tärkeintä olisi siirtää turvapaikkaprosessin käsittely lähtömaahan, pois Euroopasta. Tuodaan turvaa tarvitsevat pakolaiset suoraan Eurooppaan konfliktialueelta. Se on turvallisempaa pakolaisille itselleen, ei tarvitse maksaa salakuljettajille ja ylittää meri pienessä veneessä. Silloin pakolaisuus myös kohdistuu oikeisiin ihmisiin. Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että täällä ei vello kymmeniä tuhansia ihmisiä tyhjän panttina, joiden taustoja ei pystytä selvittämään, odottamassa turvapaikkapäätöstä. Maahanmuuttajat saattavat myös tuoda kotimaan konfliktit mukanaan. Tästä täytyy viranomaisten olla skarppina.
  5. Viides pointti on, että integraatiovaikeudet ja rasismi synnyttävät kuilua uusien tulijoiden ja kantaväestön välillä. Tämä on yksi terroristien tärkeä tavoite. Minusta pitää olla tasa-arvoinen täällä asuvia kohtaan, mutta paremmin kontrolloida keitä tänne tulee.
  6. Kuudenneksi pitää kiinnittää huomiota koulutusjärjestelmään. Uskonnollinen pukeutumistyyli, jossa jo päiväkoti-ikäiset tytöt käyttävät huntua, ei sovi länsimaihin. Se voi synnyttää valtion valtiossa, jossa hunnutetut tytöt tai islaminuskoiset tekevät kaiken erikseen muista. Myös uskonnonopetuksen sisältöjä pitää valvoa tiukemmin. Lähi-idässä ollaan hyvin tarkkoja siitä, mitä islamin sääntöjä opetetaan tai saarnataan ja viranomaiset valvovat toimintaa tiukasti turvallisuussyistä. Täällä ollaan paljon lepsumpia. Ihmettelen miksi.
  7. Suomi on maantieteellisesti lähellä Kaukasuksen ääri-islamisteja, Suomessa on hyvä kiinnittää huomiota että sieltä liikkuvuus tänne päin on suhteellisen helppoa vain Venäjän viisumilla. Ei pitäisi suhtautua sinisilmäisesti tsetseeni-islamisti-kapinallisiin, riippumatta mikä muuten on politiikka Venäjän suuntaan.

Alan Salehzadeh

Kirjoitus on alunperin julkaistu 28.08.2017  Iltalehden blogissa.

Standard

Terrorismin ennaltaehkäisyssä ja maahanmuuttopolitiikan järkevöittämisessä ei kyse resursseista

Suomessa viranomaiset potevat jatkuvaa resurssipulaa. Siihen on hyvä vedota, kun mitään ei koskaan saada aikaiseksi eikä tarpeellisia uudistuksia saada edes vireille.

En ole ainoa, joka ihmettelee, miksei maahanmuuttopolitiikkaan ole tullut piiruakaan järkeä sitten 2015 pakolaiskriisin. Ongelmat turvapaikkapolitiikassa ovat olleet tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta ihan vihoviimeinen reagoinnin paikka olisi ollut kesä 2015. Siitä on nyt kaksi vuotta, mitään ei ole tapahtunut.

Vedotaan resurssipulaan.

Minä pyöritän pienen pientä Menatto-ajatushautomoa, joka kokoaa noin 15 geopolitiikan tutkijaa yhteen maailman eri kolkista. Yhdessä olemme ennustaneet yksityiskohtia islamistien soluttautumisen länsimaihin, Turkin Erdoganin islamisoitumisen ja diasporan aktivoimisen sekä Iranin sekaantumisen alueen konflikteihin ja maan ydinohjelmasopimuksen, jolla Iran haluaa vain osta aika, muun muassa. Marokon vaalien alla varoitimme, että islamislaispuolueiden vaalivoiton myötä maa voi muuttua islamistien pesäksi ja vaarantaa EU:n turvallisuutta. Varoitimme myös Libyan sodasta, joka syöksi maan ojasta allikkoon ja salakuljettajien rahasammoksi Gaddafin syrjäyttämisen jälkeen.

Ilmiöiden analysoinnin lisäksi olemme tarjonneet selkeitä ratkaisuehdotuksia, joiden kautta vaaratilanteita saadaan purettua.

Kuten: moskeijoiden saarnat pitää Euroopassa ottaa ennakkovalvontaan, rikolliset ja jihadistit oleskeluluvalla oleilijat pitää karkottaa, EU:n politiikkaa on päivitettävä jotta rajavalvontaa saadaan tiukennettua, poliittista islamia on kitkettävä. Myös suurmoskeijan kaltaisten hankkeiden rahoitus ja niiden takana olevat tahot on oltava selvät.

Kiitoksien sijaan suorapuheisuus aiheuttaa usein kitkaa. Syyttävää sormea osoitellaan etenkin niiden keskuudessa, jotka syystä tai toisesta haluavat takertua omaan sinisilmäisyyteensä. Monet virkamiehet ja poliitikot saavat suoraan elantonsa maahanmuutosta. Heille muutokset nykyiseen järjestelmään voisivat tietää oman työpaikan menettämistä. Yksikään päätöksentekijä ei kuitenkaan saisi olla niin itsekäs, että asettaa oman taloudellisen asemansa yhteiskunnallisen turvallisuuden edelle. Valtio sysää satoja tuhansia euroja erinäisiin, pääosin valitettavasti melko turhiin projekteihin. Niillä parannetaan kotoutumista, ennaltaehkäistään syrjäytymistä tai integroidaan radikalisoituneita takaisin yhteiskuntaan. Tavoitteet ovat hyvät, tulokset heikot. Epäilen montaa tapausta, jossa projekti on annettu vaikka omalle puoluetoverille tai muuten ideologiselle hengenheimolaiselle. Usein rahoitetaan myös kyseenalaisten uskonnollisten tai etnisten järjestöjen toimintaa. Konkreettisia tuloksia ei rahojen vastineeksi edes vaadita, ja vaikka vaaditaan, pienten järjestöjen kirjanpito on niin leväperäistä että rahaa voi kadota ihan muihin tarkoituksiin.

Kuka tietää, ehkä yksityistäminen toisi kaivattua tehokkuutta myös monen viraston toimintaan. Kovin paljon hitaammin ei ainakaan ole mahdollista toimia. Osa korkeista virkamiehistä, joiden kanssa olen keskustellut, vain levittelee käsiään. He eivät yksin voi muuttaa systeemiä.

Ajatushautomollani on paljon hyviä asiakkaita, suurin osa ulkomailla. Kiitos heille. Liian usein Suomessa rehellisestä puheesta seuraa uhkauksia, syrjintää ja sensuuria. Ihmisoikeusaktivistina haluan antaa jatkossakin panokseni oikeiden maahanmuuttajien oikeuksien ajamiseen ja uuden kotimaani hyvinvoinnin ja turvallisuuden kehityksen tukemiseen. Kuten sanotaan, totuuden puhujalle ei ole yösijaa.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 23.08.2017  Iltalehden blogissa.

Standard

Näkökulma: Terrori-iskut jatkuvat niin kauan, kun islamistien kanssa lepsuillaan

Euroopassa tehtyjen terrori-iskujen määrä on tuskin taittumassa laskuun. Islamin nimissä tehtyjen terrori-iskujen määrä on ollut tasaisessa kasvussa: Europolin tuoreen raportin mukaan pelkästään viime vuonna Euroopassa tehtiin yli 700 jihadistiseen terrorismiin liittyvää pidätystä, ja luku on kasvanut voimakkaasti viimeiset kolme vuotta.

14 ihmistä kuoli ja 130 loukkaantui Espanjan Barcelonan terrori-iskussa tällä viikolla. Nyt poliisi epäilee, että eilen Suomessa koettiin ensimmäinen terrori-isku, kun marokkolaismies puukotti ihmisiä Turussa.

Olemmeko nyt saavuttaneet korkeimman pisteen terrorismissa? Taittuuko ilmiö viimein laskuun? Tuskin.

Turun puukotuksen taustat ovat vielä hämärän peitossa, mutta yleisesti terroristien toimintamekaniikasta tiedetään paljon.

Isis käyttää tehokkaasti hyväkseen turvapaikanhakujärjestelmää ja on onnistunut soluttamaan lukuisia aktiivejaan vanhalle mantereelle, kuten näimme esimerkiksi vuonna 2015 Pariisin-iskuissa.

Ilmapiiri on kaikkialla kiristynyt muslimeita ja maahanmuuttajia kohtaan, mikä näkyy lisääntyneenä rasismina, syrjintänä ja väkivaltana syyttömiä kohtaan.

Tämä puolestaan jälleen sataa terroristijärjestöjen laariin, sillä tietyt segmentit Euroopassa jo asuvasta muslimivähemmistöstä ovat heikentyneessä sosio-ekonomisessa asemassaan yhä vastaanottavaisempia jihadistiselle propagandalle.

Yksi syy terrori-iskujen lisääntymiseen Euroopassa on se, että Isis on häviämässä sotaa Lähi-idässä. Yhdysvaltojen tukemat joukot ovat valloittaneet Isisin viimeisen tärkeän kaupunkitukikohdan Syyriassa, enää jäljellä on muutamia pienempiä tukikohtia Raqqassa. Järjestö kehottaa kannattajiaan iskemään paikallisesti.

Yksittäinen terroristi saattaa olla “syrjäytynyt” tai “mielisairas”, mutta islamistien terroritekojen takana vaikuttaa myös ideologia: islamistit haluavat hallita maailmaa poliittisen islamin kautta asettamalla kalifaatin mahdollisimman moneen maahan.

Tämä ideologia ei rajoitu ainoastaan Isisiin, Al-Qaidaan tai muun selkeästi terroristisen järjestön aktiiveihin, vaan se saa tukea sadoilta tuhansilta normaalisti yhteiskunnassa toimivilta ihmisiltä kaikkialla maailmassa. Tämä tekee ideologiasta vaarallisen ja länsimaalaisten arvojen suuren vihollisen.

Aseellinen sotiminen Isisiä vastaan ei poista ongelmaa siitä, sadat tuhannet ihmiset haluavat islamilaisen sharia-lain myös Eurooppan. Sotilaallinen interventio ei kukista poliittisen islamin tukijajoukkoja, eikä poliittinen islam myöskään kukistu vankiloissa.

Valtaosa muslimeista tietenkin tuomitsee jyrkästi väkivaltateot. Oikeasti islam on hyvin jakautunut siitä, mitä käsitteellä jihad tarkoitetaan tai kuka voidaan luokitella marttyyriksi. Mutta terroristit noudattavat poliittisen islamin ja sen äärijärjestöjen tulkintaa, jossa “islamilainen maailma” on yksiselitteisesti puhdistettava vääräuskoisista ja heidän liittolaisistaan.

Pohjois-Irak on esimerkki alueesta, jossa terrori-iskujen määrää on kyetty määrätietoisella toiminnalla radikaalisti vähentämään kaupungeissa, olkoonkin että kokonaisuutena maa on edelleen erittäin epävakaa. Pohjois-Irakissa kansalaisille on annettu tarkat ohjeet siitä, miten toimia, jos epäilee omaan lähipiiriinsä kuuluvan henkilön suunnittelevan terroritekoa.

Lisäksi Pohjois-Irakissa viranomaisilla on valtuus puuttua epäiltyihin paljon varhaisemmassa vaiheessa kuin Euroopassa. Myös täällä viranomaisilla pitäisi olla mahdollisuus joko karkottaa tai asettaa tiukkaan valvontaan vahvasti radikalisoituneet henkilöt jo ennen kuin he ovat syyllistyneet mittavaan rikokseen.

En ole ainoa joka huokailee tuskastuneena, kun usein terroristi on “poliisille tuttu”, seurantalistoilla ollut radikalisoitunut henkilö. Minusta Somalian, Libyan, Irakin ja Syyrian taistelukentiltä Eurooppaan palaavia ei kuulu tukea tai ohjata takaisin yhteiskuntaan, vaan asettaa erittäin tiiviiseen viranomaisvalvontaan. Heidän ei tulisi saada liikkua vapaalla jalalla tai viestitellä vapaasti ennen kuin voidaan todeta, että he eivät ole osallistuneet alueella sotilaalliseen toimintaan tai sen tukemiseen.

Lainsäädäntöä tulee mielestäni muuttaa niin, että oleskeluluvan tai kansalaisuuden myöntämisen pystyy perumaan terrorismiin syyllistyneiltä tai siitä epäillyiltä. He ovat tikittäviä aikapommeja, joita ei kannata jättää vapaalle jalalle “kunnes toisin todistetaan”.

Jotta Euroopassa kansalaisten kynnys ilmoittaa havainnoistaan viranomaisille madaltuisi, vaaditaan myös viranomaisilta aktiivisuutta.

Viranomaisten pitäisi viestittää avoimemmin, mitä he tarkalleen ottaen tekevät esimerkiksi niille henkilöille, jotka ovat palanneet jihad-taisteluista takaisin Eurooppaan.

Kansalaisia ei palvele se, että terrorismista uutisointia vähennetään sillä verukkeella, ettei haluta lietsoa pelkoa tai antaa terroristeille heidän hakemaa näkyvyyttä. Päinvastoin. Pelko on luonnollinen reaktio vaaralliseen ilmiöön. Oikein kanavoituna se voi olla liikkeellepaneva voima yhteiskunnan turvallisuustilanteen parantamisessa.

Länsimaissa elää ja on elänyt runsaasti islamisteja. Myös Suomessa. Heidän annetaan oleskella melko vapaasti ja paikoin heidän toimintaansa jopa tuetaan. Lepsuilu islamistien kanssa on kuitenkin hengenvaarallista peliä. Poliittinen islam on turmiollinen ideologia, jonka pesäkkeitä ei saa jättää kytemään.

Euroopassa on uskonnonvapaus, mikä on yksi tärkeimmistä arvoistamme. Se on hieno juttu. Mutta varsinkaan vaikuttajat, ehkä hienotunteisuuttaan, eivät uskalla tuomita poliittista islamia. Pelätään, että tuomitseminen lietsoo rasismia. On kuitenkin korkea aika erottaa poliittinen islam, eli islamismi, ja maltillinen uskonnon harjoittaminen toisistaan.

Emme elä sammiossa, ja ulkopoliittiset ratkaisut heijastuvat suoraan myös sisäiseen turvallisuustilanteeseen.

Länsivaltioiden johtamat tuhoisat sotatoimet, joita olemme viime vuosina nähneet muun muassa Libyassa, Irakissa, Syyriassa, Jemenissä ja Afganistanissa, ovat omiaan herättämään tietyissä paikallisissa väestöryhmissä kostonhalua. Niiden tilalle tulisi miettiä rauhanomaisia prosesseja, jotka tukevat demokratian toteutumista alueella. Varsinkin Suomi voisi tehokkaammin hyödyntää rauhanosaamistaan ja toimia Sveitsin tavoin neutraalina välittäjämaana.

Lähi-itä on täynnä keskinäisiä jännitteitä, ja kaikki maat syyttävät toinen toisiaan terrorismin tukemisesta – eikä suotta. Esimerkiksi Iranin johtama shiia-leiri taistelee kaikin keinoin sunneja vastaan, mikä vahvistaa paikallisten tukea Isisin kaltaiselle sunni-järjestölle.

Mikäli halutaan kitkeä poliittinen islam ja terrorismi ilmiönä, tulee taistelu suunnata ”lopputuotteen” sijaan terrorismia synnyttäviin ”tuotantolaitoksiin”.

Terrori-iskut jatkuvat niin kauan, kun lepsuillaan islamistien kanssa. Poliittinen islam on kaikin tavoin vaarallinen. Islamistit ovat jo pilanneet Lähi-idän – ei anneta heidän sotkea Eurooppaa ja Suomea. Poliittisesta islamista hissuttelu ja sen vaarallisuuden vähättely ovat negatiivisia ilmiöitä, jotka heikentävät koko maanosan turvallisuutta ja myös täällä asuvien maltillisten muslimien asemaa.

Uusien iskujen jälkimainingeissa voi vain toivoa, että ihmisten viha kohdistuu terroristeihin, ei tiettyyn etniseen tai uskonnolliseen ryhmään. Pidetään mielessä, että maltilliset muslimit ovat eturintamassa taistelemassa islamisteja vastaan Lähi-idässä ja Afrikassa.

Olen jo pitkään yrittänyt varoittaa päättäjiä Suomeen kohdistuvasta uhasta. Toivottavasti nyt viimein käytäntöjä muokataan siten, että yhteiskuntamme on kaikille turvallisempi paikka asua.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 19.08.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

Standard

Muslimimaissa seksi on kuuma peruna

Siitä puhe, mistä puute. Tämä vanha suomalainen sanonta kiteyttää minusta paljon viisautta. Yhteen se pätee erityisesti: seksiin. Ainakin meillä Lähi-idässä, missä joka ikinen kosketus tai kohtaaminen on säädeltyä. Tämä on johtanut koko inhimmillisen kanssakäymisen hyper-seksualisoitumiseen. Kaikki miettivät vain ja ainoastaan seksiä, tai siltä se ainakin tuntuu. Jos mies ja nainen kävelevät kadulla, ohikulkijat supattavat siitä, harrastavatko he seksiä. Jos nainen “paljastaa liikaa” omasta vartalostaan, hiukset tai nilkat vilahtavat, mietitään seksiä. Jos nainen nauraa äänekkäästi, laulaa, meikkaa, tai istahtaa katsomaan jalkapallomatsia, mietitään seksiä (siksi nämä asiat tuhansien muiden järjettömyyksien tavoin ovat siveyspoliisin kieltämiä).

Muslimimaissa seksi kietoutuu lähes jokaiseen elämänalueeseen, sillä seksi on politiikkaa. Valtion ja moralistien valvovat silmät kyttäävät visusti kaikkien makuuhuoneita. On tarkkaan määritelty, mitä saa ja ei saa tehdä ja kenen kanssa. Tätä kyttäävät aktiivisesti imaamit, uskonoppineet, perheenjäsenet, poliisit, siviileiksi pukeutuvat agentit ja varta vasten kyttäämistä varten nimitetyt viranomaiset (kuten siveyspoliisi). Mutta kyttääminen ei rajoitu vain makuuhuoneeseen. Oikeastaan koko koko yhteiskunta kuten arkkitehtuuri, koulutusjärjestelmä, elinkeinoelämä ja julkiset tilat ovat seksin määrittelemiä, sillä niiden tavoitteena on pitää sukupuolet erillään toisistaan ja estää “haureus”.

No mitä sitten käy, kun ihmiset eivät saa seurustella vapaasti?

Serkukset solmivat avioliittoja. Se on erittäin yleistä muslimimaissa. Ei siksi, että serkku olisi se maailman ihanin henkilö, vaan siksi, ettei ole verrokkeja. Moni ei oikeasti ole koskaan edes keskustellut muun vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Yleistä on myös rakastua naapuriin, jota näkee aina vilaukselta oviaukosta. Avioliittoon ripustaudutaan muutaman katseen herättämän haavekuvan perusteella.

Lisäksi kehitetään porsaanreikiä, jotta seksiä pääsisi sittenkin harrastamaan. Miehillä on lupa solmia itselleen muutamia tunteja kestäviä “väliaikaisia avioliittoja”, jotta pääsevät petipuuhiin oikein imaamin luvalla. Lisäksi miesten väliset intiimisuhteet ovat hyvin yleisiä (vaikka valtion ankarasti kieltämiä). Naisia kun ei yksinkertaisesti pääse lähestymään.

Myös uskonto luottaa seksin voimaan. Paratiisissa mies saa palkinnoksi pidättäytymisestään ihanaa rietastelua kymmenien neitsyiden kanssa. Mikä on naisten palkinto siveydestä, sitä ei kuitenkaan mihinkään olla kirjoitettu. Naisten seksuaalisuus on Lähi-idässä suuri tabu. Naiset ovat passiivisia “objekteja”, joita on suojeltava “miesten himolta” – siihen oletukseen pohjautuu oikeastaan koko kulttuuri.

Lähi-idässä seksi on myös väkivaltaa. Silmitöntä väkivaltaa. Kunniamurhia, silpomisia, pahoinpitelyjä, raiskauksia. Kaikkien muiden muslimimaista tulleiden tavoin, minäkin tiedän kymmeniä perheitä, joissa nainen, puoliso tai sisko, on surmattu “kunniasyistä”. Mikä valtava häpeä!

Vaikka naisten ympärileikkaukset eivät Lähi-idässä ole yleisiä (niitä on erityisesti Afrikassa), joutuvat naiset silti usein veitsen alle. Naimisiin on nimittäin mentävä neitsyenä, oli mikä oli. Siksi monet naiset ennen häitä käyvät ommelluttamassa uuden immenkalvon. Menetelmä on levinnyt Kiinasta Lähi-itään ja on räjähdysmäisen suosittua. Monilla maaseutualueilla miesten täytyy edelleen lähettää tuoreille appivanhemmilleen veren tahrimat lakanat hääyön jälkeen, todisteeksi tyttären “kunniallisuudesta”.

Ja koska koko valtarakennelma on rakennettu seksin kieltämisen ympärille, on syntynyt valtava häpeä. Ihmiset häpeävät omaa seksuaalisuuttaan. Havaintojeni mukaan erityisesti naiset. En usko, että kovinkaan moni nainen muslimimaailmassa nauttii seksielämästään. Tämä on toki vain subjektiivinen uskomukseni. Todellisuus voi olla toinen. Uskonto määrää naisten velvollisuudeksi oman aviomiehen seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisen. Tämä lähtökohta yhdistettynä patriarkaaliseen ja alistavaan kulttuuriin tekee naisesta passiivisen objektin, aktiivisen kokijan roolia lähtee hakemaan vain vallankumoukselliset.

Lähi-idän kulttuurissa on paljon hyvää. Sitä ei pidä unohtaa. Lähimmäisistä välitetään, ketään ei jätetä yksin, ihmiset uhraavat paljon muiden hyvinvoinnin eteen, ovat avuliaita ja kohteliaita. Parhaimmillaan miehet sekä naiset ovat koulutettuja intellektuelleja, jotka eivät suostu elämään ja kasvattamaan lapsiaan vanhoillisuuden diktaatissa. Mutta mitä seksiin ja ihmisten vapaaseen kanssakäymiseen tulee, Lähi-idän kulttuuri on sulaa järjettömyyttä. Minulta ei heru sympatiaa kulttuurille, jossa miehen tärkein rooli on vartioida naisten alapäätä. Rohkaisen kansainvälistä yhteisöä tuomitsemaan tämän moralistisen ja naista sortavan järjestelmän. Positiivisena ihmisenä uskon siihen, että pikkuhiljaa valistuksen ja opetuksen kautta tämäkin asia voi kääntyä paremmaksi.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 13.08.2017  Iltalehden blogissa.

Standard

Näkökulma: Qatarilainen Al-Jazeera-kanava on muuttunut vapaasta mediasta Muslimiveljeskunnnan äänitorveksi

Kanavan englanninkielinen, maksuton ja ympärivuorokautinen uutistarjonta on antanut monelle kaivattuja näkökulmia valtamedian ulkopuolelta. Nyt kanavaa syytetään terrorismin tukemisesta.

Kun Al Jazeera perustettiin liki 25 vuotta sitten, se oli hienointa uutisjournalismia mitä arabimaissa koskaan oltiin nähty. Vuosien ajan ei voinut istahtaa yhdenkään hotellin baariin tai basaarin kahvilaan ilman, että televisioruudusta tuli Al Jazeeran lähetys. Länsimaisittain puetut uutisankkurit juonsivat ohjelmia, joissa ääneen pääsi ennenkuulumattomia ihmisiä kuten Israel-myönteisiä juutalaisia, hallitsijoiden vastaisen opposition edustajia ja muuta uutisoinnista perinteisesti poissuljettua sakkia. Al Jazeeran suosio kasvoi räjähdysmäisesti aikana, jolloin muut arabimediat uutisoivat lähes yksinomaan kuningasperheiden tai diktaattorien vaalimaa näkökulmaa.

Sinänsä ei ole ihme, että uutisoinnin taso oli kova. Al Jazeera nimittäin sai alkunsa BBC:n lapsena. Yhdeksänkymmentäluvulla saudimiljonääri Khalid bin Saoud halusi rahoittaa arabiankielisen, kansainvälisen uutiskanavan toimintaa levittääkseen pehmeästi Saudi-Arabian ajamaa maailmankuvaa. Hän teki BBC:n kanssa sopimuksen, ja näin aloitti uusi kanava BBC Arabia toimintansa Lontoosta käsin.

Kanava ehti olla toiminnassa kaksi vuotta, kunnes saudikuningas jostain syystä suuttui ja päätti vetää piuhat irti. Vaikka kysyntä arabien omalle, laadukkaalle uutiskanavalle oli ollut runsasta, ei tämän epäonnisen kokeilun jälkeen yksikään arabimaa halunnut ottaa vastuuta televisiokanavasta. Paitsi Qatar.

Tämä pikkiriikkinen ja upporikas Persianlahden maa on aina erottautunut joukosta. Qatarin nuori emiiri, joka oli vallankaappauksella anastanut vallan isältään, kutsui kaikki lakkautetun BBC Arabia -kanavan työntekijät Qatariin ja antoi heille 150 miljoonan dollarin budjetin käteen. Käsky kuului, että nyt käynnistetään uusi, vähintään yhtä laadukas arabiankielinen kanava. Ehtona oli, että se toimii vain Qatarin alaisena, eikä ota käskyjä muilta arabimailta. Näin syntyi Al Jazeera, puoli vuotta BBC Arabian lakkauttamisen jälkeen, pitkälti samojen ihmisten käsien kautta. Vain rahoittaja vaihtui.

Aluksi Al-Jazeera täytti lupauksensa antaa katsojilleen erilaisia näkökulmia. Kuherruskuukautta kesti kuitenkin vain 5 vuotta. Isäntämaa Qatar oli jo pitkään ajanut Saudi-Arabiasta poikkeavaa teologis-poliittista linjaa ja suojellut Muslimiveljeskunnan ideologian läheisiä ryhmittymiä, joita Saudi-Arabia pitää vihollisenaan. Hiljalleen tämä poliittinen agenda sotkeutui mukaan uutisointiin, kunnes saavutettiin piste, jolloin arabiankielisen Al Jazeeran uutisointia ei voitu pitää edes näennäisesti objektiivisena.

Käännekohta tapahtui 9/11 WTC-iskun jälkeen. Elettiin vuotta 2001 ja USA hyökkäsi Afganistaniin terrorismin vastaisessa sodassa. Tällöin Al-Jazeeran uutisointi sai länttä vastustavan käänteen. Yhdysvaltojen diskurssissa Afganistan “vapautettiin” Talibaneista, mutta Al Jazeeran uutisissa näytettiin ainoastaan sodasta uhriutuneita paikallisia. Al Jazeera ryhtyi välittämään suorana ja sensuroimatta kaikki viestit Osama Bin Ladenilta, mikä herätti kansainvälisen yhteisön epäilykset siitä, että kanava veljeilee al-Qaidan kanssa. Lisäksi ”asiantuntijoina” käytettiin etsintäkuulutettuja henkilöitä suoraan Yhdysvaltojen terroristilistoilta. Lopulta Yhdysvallat vangitsi kanavan toimittajat Guantanamoon.

Muutama vuosi myöhemmin Irakin sodan aikana välirikko länsimaiden kanssa vain kärjistyi, kun Al Jazeera kovensi Amerikan-vastaista linjaansa. Kanavan työntekijät jäivät kiinni siitä, että työskentelivät samanaikaisesti kaksoisroolissa Saddam Husseinin tiedustelupalveluille. Britannian ministeri David Blunkett määräsi Al Jazeeran Bagdadin-toimiston pommitettavaksi. Näin tehtiin. Vedottiin siihen, että toisen maailmansodan aikana natsien propagandakanavat kokivat saman kohtalon.

Al Jazeeran ostanut Qatarin emiiri tunnetaan hyvästä yhteistyöstään Hamasin ja Hizbollahin kanssa, jotka ovat Israelin suuria vihollisia. Al Jazeera on ollut uskollinen tälle linjalle. Kun Israel hyökkäsi Libanoniin, Al Jazeera puolusti kaikin voimin Hizbollahia uutisoinnissaan. Sunni-arabien piireissä Hizbollahin johtaja Nasrullah ei aiemmin ollut pidetty henkilö, sillä hän edusti Iranin johtamaa shiia-linjaa. Mutta kiitos Al Jazeeran rummutuksen, Nasrullahista tehtiin arabimaailman yhteinen sankari.

Koitti arabikevät. Al Jazeera tuki kansannousuja, erityisesti Muslimiveljeskunnan läheisiä ryhmiä. Räikeä puolueellisuus sai kanavan suosion arabien keskuudessa vähenemään ennätysalhaiseksi. Tämän jälkeen kanava tippui oikeastaan kokonaan islamistien äänitorveksi. Jopa uutistenlukijat muuttivat pukeutumistyyliään konservatiivisemmaksi. Tuki Egyptin muslimiveljeskunnalle muuttui yhä avoimemmaksi, eikä sitä enää edes yritetty maskeerata objektiiviseksi journalismiksi. Se johti Egyptissä Al Jazeeran toiminnan lakkauttamiseen ja siihen, että lopulta toimittajat pakenivat Qatariin.

Kun Al Jazeera lanseerattiin liki 25 vuotta sitten, se oli arabimediojen Ferrari. Ajan kuluessa Lähi-idän kimurantit poliittiset konfliktit ovat kuitenkin saaneet tämän kunnianhimoisen hankkeen kutistumaan vain varjoksi entisestään. Nykyään Al Jazeeran arabiankieliset ohjelmat suoltavat lähes yksinomaan Muslimiveljeskunnan ideologian mukaisia mielipiteitä ja opponointi on vain näennäistä. Koko kanavan olemassaolo hiertää pahasti maan välejä lännen liittolaisten Israelin, Saudi-Arabian ja muiden Persianlahden maiden kanssa.

Vaikka kanavan tulevaisuudennäkymät ja journalistinen taso ovat ropisseet ennätyshuonoiksi, on Al Jazeeralla ollut merkittävä rooli arabiankielisen uutistoimituksen historiassa. Vuosien varrella se on antanut äänen sellaisille, joita ei koskaan arabiuutisissa kuultu. Harva kanava on ollut yhtä läsnä raportoimassa suoraan konfliktialueilta ja harvalla kanavalla on kuollut yhtä paljon toimittajia kentälle.

Nyt Israel aikoo lakkauttaa kanavan paikallistoimiston, samoin kuin Egypti ja moni Persianlahden maa.

Jää nähtäväksi, taipuuko Qatar kansainvälisen painostuksen alla ja lopettaa kanavan käytön propagandansa välineenä. Arabimaailma jää kaipaamaan puolueetonta uutisointia. Se on ollut Lähi-idässä harvinaisempaa kuin kulta.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 08.08.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

Standard