Näkökulma: Miten Israel-Palestiina-rauhanprosessia saataisiin vietyä eteenpäin?

Rauhan rakentaminen edellyttää laajoja kompromisseja sekä molemmilta osapuolilta itseltään, että myös kansainväliseltä yhteisöltä.

Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12. presidentti Donald Trump ilmoitti Yhdysvaltojen tunnustavan Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi Tel Avivin sijaan, ja siirtävänsä sinne Yhdysvaltojen suurlähetystön. Trumpin lausunnon myötä monissa islamilaisissa maissa on nähty runsain mitoin mielenilmauksia, joissa Trump-nuket ovat roihunneet.

Vahvin vastarinta on odotetusti ollut palestiinalaisten keskuudessa. He pitävät Itä-Jerusalemia omana pääkaupunkinaan. Maltillinen Fatah-puolue kutsui Trumpin lausuntojen myötä koolle valtavat mielenosoitukset kaduille, kun radikaalimpi Hamas ampui raketteja Israeliin ja vaatii intifada-kansannousua.

Kostoksi Israelin koneet hyökkäsivät Gazaan, ja tietojen mukaan iskuissa on kuollut useita ja loukkaantunut kymmeniä.

Mitä islamilaiseen maailmaan tulee, sunni-arabimaat ovat muodollisesti paheksuneet Trumpin toimia, mutteivät ole kehoittaneet ketään väkivaltaisuuksiin. He edustavat kannanotoissaan pehmeälinjaisia lännen liittolaisia.

Shiiat sen sijaan ovat kiivaampia. Iran kehotti Hizbollahia ja Hamasia nousemaan Israelia vastaan ja ilmoitti tukevansa heitä kaikin keinoin Israelin vastaisissa toimissa. Iranin liittolaiset ovat samoilla linjoilla, esimerkiksi Irakin äärishiialaisen puolueen johtaja al-Sadr aikoo perustaa “Jerusalemin armeijaksi” nimetyt, kansainvälisistä sotureista koostuvat aseelliset quds-joukot, jotka lähettää taistelemaan Israelia vastaan.

Muslimimaat ovat hajanaisia ja shiia-sunni-konfliktin repimiä. En usko, että he kykenevät yhtenäiseen vastarintaan Israelia ja Yhdysvaltoja vastaan. Sitä paitsi, nimellisestä Israel-vastaisuudesta huolimatta sunnit ovat pääasiassa Israelin salarakkaita, jotka ovat hyvissä suhteissa myös länsimaiden kanssa. Arabien ja Israelin välillä on käyty monta sotaa, jotka kaikki ovat päätyneet Israelin voittoon. Arabimailla ei enää ole syytä altistaa itseään uudelle tappiolle.

Mitä Iraniin tulee, on se liittolaisineen uhannut pyyhkiä Israelin kartalta jo 40 vuoden ajan, mutta mitään ei ole tapahtunut, ja pieni juutalaisvaltio jatkaa kukoistamistaan. Iran on sisäisten konfliktien rikki repimä, ja nyt Yhdysvallat liittolaisineen tekevät kaikkensa rajoittaakseen maan vaikutusvaltaa alueella.

Ei pidä unohtaa, että Israelilla on ydinase, ja oikean uhan alla se voi hyvinkin siihen turvautua.

Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi on ongelmallinen, sillä se tekee kahden valtion ratkaisumallin mahdottomaksi.

Kun Israelin valtio perustettiin juutalaisille paluumuuttajille toisen maailmansodan jälkeen, joutuivat jotkut aluetta asuttaneet palestiinalaiset luovuttamaan maitaan, jotka tunsivat omakseen. Siitä asti konflikti israelilaisten ja palestiinalaisten välillä on kytenyt.

 Rauhantyössä pohjan luo mielestäni kahden valtion ratkaisu, jossa myös Palestiina tunnustetaan kansainvälisesti. Tämä edellyttää kaikilta osapuolilta kompromisseja ja Trumpilta malttia.Historiallinen Jerusalem on muodostunut keskeiseksi kysymykseksi, sillä se on strateginen osa molempien leirien kulttuuriperintöä. Palestiinalaiset pitävät kahden valtion mallissa ehtonaan sitä, että Itä-Jerusalemista tulee heidän pääkaupunkinsa. Tähän juutalaisten leiri tuskin suostuu. Sen sijaan katson, että pyhistä alueista voitaisiin muodostaa Vatikaanin kaltainen itsehallintoalue, joka ei kuulu kummallekaan osapuolelle.

Israelin ja Palestiinan välillä on myös väestörakenteeseen liittyviä ongelmia. Kun juutalaisia muutti alueelle, palestiinalaisia on joutunut muuttamaan ”pois tieltä” pakolaisiksi. Nyt palestiinalaispakolaisia on eniten Jordaniassa, ja heitä on jo useassa polvessa.

Israel ei salli sitä, että nämä pakolaiset jälkikasvuineen palaisivat takaisin, koska Israel jäisi väestöllisesti alakynteen. Palestiinalaisille kuitenkin olisi tärkeää, että pakolaiset saisivat palata takaisin isiensä maille.

Tilanne on kiistatta hankala, mutta jos asiaa tarkastelee laajemmasta vinkkelistä, voi nähdä jonkinlaisia ratkaisumalleja.

Jordania, arabivaltio, ei ole myöntänyt palestiinalaispakolaisille kansalaisuutta. Jos kansalaisuus kuitenkin myönnettäisiin, voisi se tuoda helpotuksen tilanteeseen. Näin juutalaiset voivat pysyä enemmistönä Israelin alueella, ja toisaalta palestiinalaiset saisivat elää rauhassa viereisessä arabivaltiossa.

Siirtokuntien suhteen juutalaisten tulee tehdä myönnytyksiä. En kannata uusien siirtokuntien rakentamista, sillä ne kasvattavat palestiinalaisten kokemaa ahdinkoa ja syventävät konfliktia.

Yksi keskeinen konfliktin aiheuttaja tosiaan ovat Israelin siirtokunnat, joita rakennetaan jatkuvasti lisää. Niissä asuu tällä hetkellä arviolta 600 000 israelilaista. Palestiinalaisia huolestuttaa eniten Jerusalemin seuduille rakennetut siirtokunnat (esim. Ma’ale Adumim), koska mikäli ne kasvavat entisestään, jakaantuu Länsiranta kahtia ja yhtenäinen palestiinalaisalue on entistä kaukaisempi tavoite.

YK:n turvallisuusneuvosto sekä EU ovat paheksuneet Trumpin lausuntoa, sillä se lisää jännitteitä juutalaisten ja palestiinalaisten välillä ja vaikuttaa negatiivisesti rauhanprosessiin.

Tahot eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet ryhtyvänsä mihinkään konkreettisiin vastatoimiin. Onkin odotettavissa, että ensireaktioiden laannuttua Yhdysvallat saa edetä Israel-politiikassaan haluamaansa suuntaan.

EU-maat myöntävät palestiinalaisille humanitaarista tukea vuosittain. Minusta olisi tärkeää, että avustukseen sidottaisiin tiettyjä vaatimuksia rauhanprosessin edistämiseen liittyen. On muistettava, että moni arabivaltio on huomattavan vauras ja voisi halutessaan auttaa rahallisesti entistä enemmän palestiinalaisia siviilejä.

Rauhan rakentaminen edellyttää laajoja kompromisseja sekä molemmilta osapuolilta itseltään, että myös kansainväliseltä yhteisöltä. Uskonnollisten tekstien modernimpi tulkinta, kahden valtion mallin hyväksyminen, uusien siirtokuntien rakentamisen lakkauttaminen, vallanvaihto Iranissa sekä konfederaatiomallin edistäminen Syyriassa ja Irakissa ovat kaikki askeleita, jotka vievät monimutkaista prosessia oikeaan suuntaan.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 11.12.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

Advertisements
Standard

Itsenäinen Suomi makeutuu entisestään tällä baklava-reseptillä

Suomen historia ja menneisyys herättää valtavasti kunnioitusta ympäri maailmaa: kuinka täällä öljyttömässä lumen ja pakkasen maassa, on voitu luoda niin lyhyessä ajassa yksi maailman vauraimmista hyvinvointiyhteiskunnista? Tätä Lähi-idässä toistellaan ja tätä yhteiskuntamallia yritetään kilvan matkia, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaltaiselleni uusisuomalaiselle on ylpeys saada olla osallisena tätä menestystarinaa ja kantaa korteni kekoon tämän rakkaan maan hyvinvoinnin puolesta.

Lähi-itä on luonnonvaroiltaan saanut mielettömiä lahjoja, toisin kuin Suomi, mutta ihmiset ovat kehittäneet yhteiskunnasta takapajuisen ja sortavan. On paljon, mitä toivoisin voivani viedä Suomesta Lähi-itään. Toiseen suuntaan keksin vain muutaman asian, joista tässä blogissa jaan teille nyt yhden. Jotta elämä Suomessa olisi entistäkin makeampaa, tässäpä paras reseptini kotialueen baklava-leivoksille. Tällä ruokit isommankin lauman vieraita, lähi-itäläiseen, vieraanvaraiseen tyyliin.

Suomi 100 -baklavat

Ainekset

1 pkt filotaikinaa

2,5 dl rypsiöljyä

400 g saksanpähkinöitä murskattuna

50 g suolattomia pistaaseja murskattuna

400 g sokeria

3 dl vettä

Vuoraa korkeareunainen pelti leivinpaperilla. Lado pitkittäin yksi filotaikina-arkki, ja sen päälle toinen poikittain. Lisää noin ¼ murskatuista pähkinöistä. Käännä ylimenevän taikinan reunat niin, että ne ovat pellin sisäpuolella. Lado sitten päälle jälleen pitkittäin yksi filo-arkki ja poikittain toinen, päälle pähkinöitä, jne. kunnes kaikki filo-arkit ja pähkinät on käytetty. Viimeiseksi peitä kahdella filo-arkilla koko kakku ja taita reunat alimmaksi.

Leikkaa terävällä veitsellä kakku suupalan kokoisiksi neliöiksi. Kaada päälle öljy tasaisesti kaikkialle.

Paista uunin keskitasolla 175 C noin 30-40 minuuttia kunnes kauniin kullan ruskeita.

Keitä sokerisiirappi kaatamalla vesi kattilaan ja lisäämällä joukkoon sokeri. Anna kiehua kasaan noin 5 min.

Kaada siirappi uunista tulleen baklavan päälle. Koristele lopuksi murskatuilla pistaaseilla.

Baklava säilyy hyvänä jääkaapissa 3-4 päivää ja soveltuu erinomaisesti pakastettavaksi. Tarjoillaan kylmänä.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 06.12.2017  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Standard

Näkökulma: Jos Lähi-idässä olisi sananvapaus, millaisia #MeToo-tarinoita musliminaiset kertoisivat?

Seksuaalinen häirintä on aina vinoutuneen, patriarkaalisen kulttuurin ilmentymä.

Jenkeistä rantautunut #MeToo-kampanja täytti vikkelään meidän jokaisen some-virrat hämmentävällä uutisoinnilla. Näinkö yleistä se on? Onko seksuaalinen häirintä todella näin tuttua lähes jokaiselle naiselle, Suomessakin?

Lähi-idästä tänne muuttaneena kampanja on järkyttänyt minua. Kun kasvoin Iranissa, inhottavan patriarkaalisen systeemin puristuksissa, Pohjoismaat ja Suomi edustivat minulle tasa-arvon ja naisten oikeuksien luvattua maata. Pettymys oli suuri kun valkeni, miten laajalle levinnyt ilmiö täälläkin on naisiin kohdistuva häirintä.

#MeToo-kampanjan herättämä yhteiskunnallinen keskustelu on tervetullutta ja ravistelevaa. Sen edessä voi iranilainenkin jälleen ihailla Suomea: täällä saa vapaasti puhua häpeällisistä asioista, antaa niille kasvot, kertoa oman tarinansa. Ja sitä kautta ehkä hilata yhteiskuntaa taas piirun verran tasa-arvoisemmaksi.

Juuri tämä seikka tekee pesäeron entiseen kotimaahani. Islamilaisessa kulttuurissa nainen on aina syyllinen seksuaalirikoksiin. Häirinnästä puhuminen on ankara tabu, jonka rikkomisesta seuraa sekä yhteiskunnallisia että sosiaalisia vaikeuksia.

Raiskaus toki on myös islamilaisissa maissa rikos, mutta se on niin suuri häpeä koko naisen perheelle, että raiskaustapauksia harvoin viedään oikeuteen. Jos niitä viedään, mies usein vetoaa siihen, että nainen vietteli hänet, ja koko juttu voidaan todeta naisen syyksi. Lisäksi Koraaniin pohjautuvan lainsäädännön mukaan raiskaukselle tarvitaan neljä miespuolista tai kahdeksan naispuolista todistajaa. Melko mahdotonta.

Avioliiton sisällä tapahtuvia raiskauksia ei ole olemassakaan, koska naisella on islamin mukaan velvollisuus tyydyttää miehensä fyysiset tarpeet. Miehellä ei tietenkään ole vastaavaa tarvetta tyydyttää vaimonsa tarpeita.

Erityisen häpeällisenä pidetään naisten tekemiä ”seksuaalirikoksia”, jotka eivät aina ole edes paikallisenkaan lainsäädännön mittapuulla oikeita rikoksia. Niistä naiset kuitenkin saattavat joutua maksamaan hengellään. Jos nainen esimerkiksi seurustelee miehen kanssa tai tulee raiskatuksi, on edelleen yleistä, että ”pelastaakseen perheen kunnian” nainen surmataan tai suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Hänet saatetaan myös pakottaa menemään naimisiin raiskaajansa kanssa.

Miesosapuoli jää usein tuomiotta. Miehille on monta tapaa himon purkamiselle, voivathan he ottaa jopa neljä vaimoa sekä lisäksi solmia haluamansa määrän muutaman tunnin kestoisia ”lyhytavioliittoja” seksin harrastamiseksi. Naisilla tietenkään ei ole vastaavia oikeuksia. Silti raiskauksia tapahtuu.

 Kun työskentelin opettajana Iranin maaseutukylässä 1990-luvun alussa, oli siellä muutaman vuoden sisällä surmattu yhdeksän naista (ja nolla miestä) “siveettömiksi” katsottujen suhteiden vuoksi. Iranissa jopa 30 % kaikista henkirikoksista tehdään arvion mukaan “kunniasyistä” – siitä huolimatta, että Iranin kansa on hyvin korkeasti koulutettua.

 

Tiukasti islamilaisissa maissa halutaan, että nainen pysyy kotona ja hoitaa lapsia – muuten hän ei ole kunnon nainen eikä vaimo. Jos naiset eivät alistu tiukkoihin pukeutumis- ja käyttäytymiskoodeihin, heitä solvataan, halveksutaan, käpälöidään, pahoinpidellään, vangitaan tai jopa tapetaan.

Irakin hallitus äänesti muutama viikko sitten siitä, voiko 9-vuotias mennä jo naimisiin. Turkissa puolestaan äänestettiin siitä, onko naisen pakko mennä naimisiin oman raiskaajan kanssa jos tämä sattuu teon jälkeen kosimaan. Molemmat lakialoitteet lopulta kaatuivat, mutta jo se, että ne päätyivät parlamentin eteen kertoo, että tällaisilla eriskummallisilla ajatuksilla on valtavasti kannatusta.

Toisen sukupuolen alistamiselle perustuva kulttuuri on omiaan synnyttämään kierteen, jossa naisen asema on olla seksuaalisen halun objekti. Patriarkaalisissa kulttuureissa naisen rooli on lähinnä synnyttää lapsia ja palvella miestä ja tämän perhettä. Miehet ovat saaneet rauhassa määritellä, mikä on naisten kohtalo: kenen kanssa he menevät naimisiin ja milloin, käyvätkö he töissä, kouluttautuvatko.

Vinoutunut lähtökulttuuri on yksi syy sille, miksi islam-taustaiset maahanmuuttajat ovat yliedustettuina Suomessa tehdyissä seksuaalirikoksissa.

On turha syyttää sitä, että maahanmuuttajia ei “kotouteta” tarpeeksi hyvin tai että he eivät tiedä, etteikö naisiin saisi kajota. Kaikki turvapaikanhakijat ovat varmuudella erittäin tietoisia siitä, että raiskaus on rikos ja että naisilla on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Seksuaalinen häirintä ei ole missään päin maailmaa sallittua.

Tämän kirjoituksen yhteydessä moni muslimi voi suuttua ja moni rasisti innostua. Kumpikaan reaktio ei ole tämän kirjoituksen tavoite. Maahanmuuttajataustaisten tekemästä seksuaalisesta häirinnästä Suomessa ei pidä vaieta. Se on yksi vinoutuneen, patriarkaalisen kulttuurin ilmentymä, ja sillä ei ole paikkaa tasa-arvoisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Peittämällä, selittelemällä ja lakaisemalla asioita maton alle ei naisten kokemaa häirintää saada vähennettyä.

Jos Lähi-idässä olisi sananvapaus, veikkaan että jokaisella naisella olisi oma #MeToo-tarina kerrottavana.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 04.12.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

Standard

Hyvä, että paperittomien terveyspalveluja laajennetaan

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti yöllä päättyneessä istunnossaan laajentaa paperittomien terveys- ja sosiaalipalveluita. Ensiavun lisäksi paperittomille kuuluu vastedes ne samat välttämättömät ja akuutit terveyspalvelut kuin turvapaikanhakijoillekin.

Päätös on minusta hyvä, sillä ihminen on ihminen. Paperittomat ovat hankalasta tilanteestaan huolimatta yhtä arvokkaita kuin me kaikki, ja heillä on oikeus nukkua yönsä kuivassa ja lämpimässä ja saada apua kriittisiin terveysvaivoihin. Ketään ei voi jättää talvella pakkaseen tai kovien kipujen kanssa ilman hoitoa.

Mutta mitä nyt tapahtuu? Ruokkiiko uudistus terveysturismia? Tuleeko tänne taas lisää turvapaikanhakijoita?

Minusta yksilöiden rankaisemisen sijaan pitäisi puuttua juurisyyhyn, eli miksi paperittomia ylipäätään on sankoin joukoin Suomessa ja Euroopassa. Tämä on suoraan perua toimimattomasta maahanmuuttosysteemistä, joka ruokkii ihmiskauppaa, rikollisliigoja, kuolonuhreja ja marginalisoitumista esimerkiksi paperittomaksi. Tästä ovat vastuussa poliitikot, eivät paperittomat. EU:n on kiireen vilkkaa uudistettava maahanmuuttopolitiikkaansa niin, että avun antaminen keskitetään lähtömaihin, ja että mahdolliset turvapaikat (jotka minusta tulee varata ainoastaan poliittisen vainon kohteeksi joutuneille) myönnetään YK:n kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta suoraan lähtömaassa. Näin Eurooppaan ei vaeltele suuria ihmisjoukkoja vuosikausiksi odottelemaan turvapaikkapäätöstä ja sitten katoa maan alle paperittomaksi, kun kielteinen päätös Dublin-sopimuksen mukaisesti tulee.

Lisäksi EU:n ja YK:n tulee tehdä aktiivisesti työtä liiallisen syntyvyyden rajoittamiseksi. Useissa köyhissä maissa esimerkiksi Afrikassa, jokainen nainen synnyttää keskimäärin yli 6 lasta. Väestö kasvaa mieletöntä vauhtia. Kun ei ole yrityksiä tai työllisyyttä, on odotettavissa lisää pakolaisuutta länsimaihin, täysin riippumatta siitä saavatko paperittomat Suomessa hammashuoltoa tai eivät.

Vastuu on myös lähtömaiden. Sen sijaan, että kehittyvät maat ostavat kilvan aseita länsimaiselta aseteollisuudelta, heidän pitäisi käyttää rahat kansalaisten peruspalveluiden kehittämiseen. Toisaalta taas Suomen kaltaisen pikkumaan ei tarvitse mennä USAn tai Venäjän agendan mukaisesti sotimaan milloin minnekin kansainväliseen konfliktiin. On ihan hyvä pysyä puolueettomana, ja yrittää diplomaattisin keinoin edistää demokratian, naisten oikeuksien ja tasa-arvon toteutumista.

Suomi ei voi vastaanottaa satoja tuhansia pakolaisia ja samalla säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan mallin. Mutta jos joku on jo täällä, ei häntä voi jättää oman onnensa nojaan selviytymään ilman terveys- ja sosiaalipalveluita. Vastuu on päätöksentekijöillä, vaaditaan heiltä parempaa politiikkaa!

Kirjoitus on alunperin julkaistu 30.11.2017  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Standard

Naiset ovat liiallisen uskonnollisuuden ensimmäiset uhrit

Tänään on kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. YK:n mukaan joka kolmas maailman naisista kohtaa väkivaltaa arjessaan. Luku voi olla jopa korkeampi, sillä kuka oikeasti tietää mitä kodeissa tapahtuu. Ongelma ei ole vain köyhien maiden asia, vaan näyttää siltä, että esimerkiksi lisääntynyt koulutus- tai tulotaso ei merkittävästi vähennä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Vuonna 2014 julkaistun EU-tutkimuksen mukaan suomalaisista naisista 47 prosenttia on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen.

Kun puhutaan naisten kokemasta väkivallasta, haluaisin kiinnittää huomiota myös uskonnoista kumpuavaan alistamiseen. Se syöksee naiset miesten armoille, fyysisesti ja henkisesti. Uskonnot toimivat usein tekosyynä vallanhaluisille miehille kasvattaa omaa valtaansa niin perheissä kuin yhteiskunnassa. Sekä kristinusko että islam nojaavat patriarkaalisiin periaatteisiin, mitkä ovat jättäneet enemmän tai vähemmän jälkensä nykymaiden lainsäädäntöön ja kulttuuriin. Erityisesti muslimimaissa renesanssihenkinen uudistusaalto on vielä näkemättä. Liiallisen uskonnollisuuden, ja sen nimissä harjoitetun politiikan, ensimmäiset uhrit ovat historiallisesti ja vielä nykyäänkin, naisia.

Muslimimaissa sekä valtiotasolla että perheissä noudatetaan hyvin pitkälti patriarkaalista kulttuuria, jossa naiset ovat miehille alisteisessa asemassa. Tämä on laajalti tiedostettu. Ongelma ei kuitenkaan ole vain Lähi-idän oma. Joidenkin ryhmien sisällä länsimaissa ja myös Suomessa, pyritään uskonnollisten lakien ja perhekäsitysten elvyttämiseen. Äärikristityt liikkeet pyrkivät kaikin keinoin kaventaa naisten oikeutta esimerkiksi rajoittaa syntyvyyttä, käyttää ehkäisyä, tehdä aborttia, tai kieltäytyä seksistä aviomiehen kanssa. Tänä kansainvälisenä päivänä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi kannustan viranomaisia tutkimaan naisten itsemääräämisoikeutta eri uskonlahkoissa.

Moni uskonnolliseen ryhmään kasvanut nainen kokee velvollisuudeksi synnyttää mahdollisimman paljon lapsia, ovathan ne “luojan lahja”. Tämä on ongelmallinen asia monesta syystä. Ensinnäkin, on vaikea osoittaa, kuka oikeasti haluaa saada ja kasvattaa tusinan verran lapsia ja kuka tekee sen enemmän tai vähemmän pakotettuna. Toisekseen, minusta on harmi, jos ääriuskonnolliset vanhemmat kasvattavat/aivopesevät lapsensakin uskonnollisiksi, ja näin nämäkin saavat runsaasti lapsia jne. Sitten yhteiskunta tulee pisteeseen, jossa uskonnollisesti elävät ihmiset ovat enemmistössä, olipa kyseessä islam tai kristinuskon lahkot.

Minusta valtiolla olisi velvollisuus huolehtia siitä, että riippumatta vanhempien maailmankastomuksesta ja uskonnollisuuden asteesta, jokainen lapsi pystyisi varttumaan tasa-arvon normien mukaisesti. Miksi täällä on esimerkiksi sallittua hunnuttaa päiväkoti-ikäisiä tyttöjä? Kenen intressejä se palvelee?

Kristityt lahkot eivät ole sen parempia kasvualustoja vapaiden naisten ja miesten kasvattamiselle, kuten monet selviytymistarinat meille kertovat. On vaikeaa kasvaa tiukassa yhteisössä, ja sitten rimpuilla niistä normeista eroon. Soisin Suomeen rantautuvan laajemmin esimerkiksi Ranskasta tutun sekulaarin malli, jossa uskonto on erillään yhteiskunnallisesta päätöksenteosta. Kaikki pienet ranskalaiset marinoidaan tasavallan periaatteiden mukaisesti vapauden, veljeyden ja tasa-arvon mehuissa. Tämä on minusta terveellistä yhteiskunnan hyvinvoinnille.

Olen kohotellut kulmiani Suomen uskonnollisille päättäjille, joita edustavat esimerkiksi Sipilä, Soini, Räsänen ja Nerg. Välillä heidän lausunnoistaan paistaa läpi vanhoillisuus ja halu kasvattaa uskonnollisten vaikutteiden noudattamista myös islaminuskoisissa piireissä.
Tänään aion muistella ihaillen kaikkia niitä naisia, jotka historiassa ovat tehneet valtavan työn taistellakseen tasa-arvon puolesta. Työ ei ole vielä ohi. Naisten oikeudet ovat globaali asia, joiden toteutumista täytyy valvoa laajalti. Minkään tietyn ihmisryhmän uskonto tai kulttuuri ei saa olla veruke sille, että syrjimistä tai alistamista hyväksytään.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 25.11.2017  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Standard

Raiskaus ei kuuluu uskontoon eikä kulttuuriin

Nyt kohahduttaa 10-vuotiaan tytön hyväksikäyttötapaus. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tekijä on muslimitaustainen turvapaikanhakija. Rikosnimike alentui törkeästä raiskauksesta törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön, sillä riittävää näyttöä pakottamisesta ei ollut.

Valitettavaa on, että rikostilastoissa muslimitaustaiset miehet ovat yliedustettuina varsinkin raiskausepäilyissä. Keskusrikospoliisin mukaan tuhatta Suomessa olevaa irakilaista kohden seksuaalirikosepäiltyjä on 12,9. Vastaava osuus Suomen kansalaisista on 0,3. (ks. esim. Uusi Suomi).

Auttaisiko valistus? Epäilen syvästi.

Tuskin missään muualla kuin Lähi-idässä naisiin kajoaminen on yhtä kiellettyä. Esimerkiksi meillä Lähi-idässä raiskaajat teloitetaan. Myös muissa islamin vaikutuspiirin alaisissa maissa lainsäädäntö naisten seksuaalisen koskemattomuuden takaamiseksi on poikkeuksellisen tiukka, ja siis huomattavasti tiukempi kuin esimerkiksi Suomessa, jossa raiskauksesta tai hyväksikäytöstä saa muutaman vuoden tuomion. Lainsäädännön lisäksi raiskatun osapuolen sukulaiset saattavat kostaa raiskaajalle tai tämän perheelleen. Viranomaiset ovat Lähi-idässä usein lahjottavissa, joten sukulaisten kosto (tai sen pelko) saattaa usein olla paljon suurempi rangaistus kuin mikään virallinen tuomio.

Kaikki turvapaikanhakijat ovat varmuudella erittäin tietoisia siitä, että raiskaus on rikos. Se ei ole missään päin maailmaa sallittua, eikä varsinkaan meillä Lähi-idässä. Jotkut yksilöt tekevät sen siitä huolimatta. Ehkä he toivovat etteivät jää kiinni, ehkä he syyllistyvät tekoon huonossa mielentilassa, tai ehkä heistä eurooppalaiset tuomiot ovat niin lieviä että se on sen arvoista – syitä raiskauksiin on varmasti lukuisia.

Suomessa toimivien raiskaajien teot aiheuttavat laajaa paheksuntaa myös heidän kotimaassaan. Siksi ei ole hyvä leimata kenenkään kulttuuria näiden synkkien tekojen seurauksena. Tietyt tahot myös käyttävät tämän kaltaisia rikoksia mustamaalatakseen muita kulttuureita ja ajaakseen sitä kautta omia etujaan.

On luotettava siihen, että Suomi on oikeusvaltio, jossa tapaukseen kattavasti perehtyneet asiantuntijat ovat tehneet ratkaisun tuomiosta parhaan harkintakykynsä mukaisesti.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 22.11.2017  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Standard

Näkökulma: Pääministeri Haririn irtisanoutuminen osoittaa, että pieni Libanon on hankalan shiia-sunni-konfliktin ristitulessa

Iranille ja Saudi-Arabialle Libanon on strategisesti tärkeä maa, joka halutaan keikauttaa oman vaikutuspiirin alle.

Pikkuinen, väkiluvultaan hieman Suomea suurempi Libanon on viime päivinä noussut suuren kansainvälisen kohun keskiöön. Uutisointi alkoi, kun Libanonin pääministeri Saad Hariri irtisanoutui tehtävästään kuun alussa ollessaan vierailulla Saudi-Arabiassa. Tämä on tietenkin täysin poikkeuksellista, ja siitä kiirehdittiin vetämään johtopäätös, että Hariri luopui pestistään painostuksen alla. Huhujen mukaan Hariria pidettiin jopa arestissa Saudi-Arabiassa.

Vaikka Hariri kiiruhti kumoamaan väitteen, jäi epäilyksen siemen kytemään. Jopa Saksa antoi lausuntoja, joiden mukaan Hariri pitää vapauttaa. Tästä Saudi-Arabia tietenkin otti nokkiinsa, kun ei ole mitään tehnyt.

Hariri palasi Libanonin tänään keskiviikkona 22.11 osallistuakseen maan itsenäisyysjuhlaan. Hän oli ensin Ranskassa vierailulla, josta palasi Egyptin ja Kyproksen kautta Libanoniin. Tämä jos mikä osoittaa, että hän ei ollut panttivankina, vaan on pystynyt liikkumaan vapaasti.

Koko kansainvälinen yhteisö odottaa henkeä pidätellen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Aikooko pääministeri Hariri jättää virallisen eropyyntönsä presidentille? Libanonin presidentti ei ollut hyväksynyt Haririn Saudi-Arabiasta tekemeää eropyyntöä. Mitä jos Hariri todella astuu syrjään?

Itse olen paljon skeptisempi Haririn merkityksestä Libanonin sisäpolitiikalle. Astuipa hän syrjään pääministerin paikalta tai ei, Libanonin sisäpoliittinen tilanne on luisunut Hizbollahin vahvistumisen myötä yhä huolestuttavampaan suuntaan, kun maan sisäisestä vallasta taistelevat oikeastaan kaksi ulkopuolista valtiota: Iran ja Saudi-Arabia.

Libanonin väestö koostuu kristityistä (n. 40 %), shiioista (n. 27 %) ja sunneista (n. 27 %). Virallisesti valta on jaettu näiden kolmen ryhmän välille, mutta Iran on kyennyt kasvattamaan vaikutuspiiriään ruokkimalla aseistettua poliittista shiia-ryhmä Hizbollahia. Näin valtatasapaino on keikahtanut shiioille.

Hizbollah on voimakkaan Israel-vastainen islamistinen puolue, jonka vahva armeija taistelee esimerkiksi Syyriassa Bashar al-Assadin puolesta. Kuten Hizbollahin johtaja Nasrallah toteaa videossa, Iran tukee Hizbollahia kaikin tavoin, sotilaallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti.

Perinteiset veriviholliset, shiialaisuuden johtajamaa Iran ja sunnilaisuuden johtajamaa Saudi-Arabia, ovat Libanonin valtakamppailun myötä jälleen ajautua vaarallisen kireisiin väleihin.

Pelko on, että Iran pyrkii käyttämään Libanonia tukikohtanaan Israelin ja Saudi-Arabian vastaiselle toiminnalleen. Saudi-Arabia puolestaan pyrkii sunni-pääministeri Haririn kanssa taistelemaan Irania ja Hizbollahia vastaan, lännen tukemana. Jos tämä valtapeli jatkuu, Libanon muuttuu kansainväliseksi välienselvittyelykentäksi. Euroopan kannalta tämä on vaarallista. Voi syntyä uusi sota, joka synnyttää lisää pakolaisia ja lisäksi shiia-sunni-konflikti voi paisuessaan rantautua Euroopan muslimidiasporaan.

Saudi-Arabialla ja Iranilla on molemmilla merkittäviä syitä yrittää keikauttaa Libanon oman vaikutuspiirinsä alle. Iranille Libanon on sijainniltaan strateginen Israelin vastaisessa kamppailussa. Saudi-Arabia ja muut Israelin liittolaiset, länsimaat mukaan lukien, haluavat puolestaan minimoida Iranin vaikutuspiirin, jota pidetään haitallisena globaalille rauhalle.

 Irtisanoutumisuutisen jälkeen 18.11. Hariri vieraili Ranskassa ja tapasi Emmaneul Macronin. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Macron molemmat esittivät tukensa Libanonin pääministerille ja korostivat jälleen haluavansa rajoittaa Iranin vaikutusvaltaa Lähi-idässä. Myös Arabiliitto aikoo viedä asian YK:n turvallisuusneuvostolle ja vaatia Irania lopettamaan aggressiivisen sekaantumisen arabivaltioiden sisäisiin asioihin. Länsimaiden ja arabimaiden sekä Israelin välillä vallitsee yhteisymmärrys siitä, että mitä suuremmaksi Iranin vaikutusvalta kasvaa, sen epästabiilimpaa on Lähi-idässä.

Iran ei kuitenkaan osoita mitään merkkejä perääntymisestä. Haririlla on Saudi-Arabian kaksoiskansalaisuus. Hän on Saudi-Arabian johtamien sunnien tärkeä liittolainen Libanonissa ja edistänyt kaikin tavoin Libanonin ja Saudi-Arabian välisiä suhteita. Hän on kiivaasti vastustanut Hizbollahia ja oli esimerkiksi myötämielinen USA:n päätökselle lisätä Hizbollahin tärkeitä hahmoja terroristilistalle ja jäädyttää järjestön kansainväliset pankkitilit. Tämä oli yksi syy siihen, että hän ajautui syvään epäsuosioon Iranin ja shiiojen keskuudessa.

Ongelma alkoi, kun Iranin ylimmän johtajan Khamenein ulkopoliittinen neuvonantaja Velayati vieraili Libanonissa ja tapasi Haririn irtisanoutumista edeltäneenä päivänä. Tapaamisessa hän provosoi tahallaan pääministeriä mm. onnittelemalla siitä, että shiia-liittolaiset ovat voittaneet Syyriassa, Irakissa, Jemenissä ja ideologisella tasolla myös Libanonissa. Hän sanoi sunnilaiselle Harirille toivovansa, että he tulevat mukaan shiia-liittolaisten yhteiseen kamppailuun vihollista (Israel ja Saudi-Arabia) vastaan ja tekevänsä jatkossa yhteistyötä heidän ja Hizbollahin kanssa.

Libanonissa palvelee UNIFIL-operaatiossa noin 340 suomalaista rauhanturvaajaa. Jo pelkästään tämän vuoksi on seurattava tarkoin, miten tilanne eskaloituu.

Minusta molemmat maat, sekä Iran että Saudi-Arabia, ruokkivat toiminnallaan radikaalin islamin kasvamista. Valitettavasti molemmilla mailla on runsaasti öljyrahaa, jota käyttävät auliisti poliittisen islamin levittämiseen. Lisäksi molemmat maat ovat ihmisoikeusloukkausten kärkimaita ja suuria vankiloita toisinajattelijoille.

Tässä asetelmassa ei siis ole “pahaa” Irania joka taistelee “hyviä” saudeja vastaan, vaan molemmat maat ajavat ideologialtaan turmiollista, ääriuskonnollista politiikkaa omien intressiensä pönkittämiseksi.

Konfliktit Lähi-idässä tulevat joka tapauksessa jatkumaan niin kauan kuin Iranin, Saudi-Arabian ja Turkin AKP:n kaltaiset fundamentalistiset hallitsijat johtavat aluetta. Iran ei aio lakkauttaa sotkeutumasta Libanonin asioihin, koska se on sille strategisesti tärkeä alue esimerkiksi taistelussaan Israelia vastaa. Saudi-Arabia ja muut Israelin liittolaiset puolestaan tekevät kaikkensa kitkeäkseen Libanonin vaikutusvaltaa Libanonissa ja muualla. Tilanne on räjähdysaltis jatkossakin.

Länsimaiden olisi tärkeää rakentaa omat ulkosuhteensa sellaisiksi, joissa lujasti ohjataan kohti avointa demokratiaa ja tuetaan valtioiden itsemääräämisoikeutta.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 22.11.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

Standard