Mitä vaihtoehtoja Qatarilla on päästä ulos kiusallisesta konfliktista?

Kesäkuu toi mukanaan ikävän käänteen pikkuiselle Qatarille, kun upporikkaan kääpiövaltion ainoa maaraja Saudi-Arabiaa vastaan suljettiin ennennäkemättömän poliittisen kiistan seurauksena. Selkkauksen taustalla on Qatarin myötämielisyys Irania kohtaan. Vaikka konflikti ei ole ensimmäinen Qatarin ja Saudi-Arabian välillä, on se rajuin tähänastisista. Mikäli rauhanomaiseen ratkaisuun ei kyetä, on mahdollisuus että Qatar hyppää pysyvästi Iranin kelkkaan. Tämä lisäisi merkittävästi rauhattomuuksia Lähi-idässä.

Koko konflikti Saudi-Arabian ja Qatarin välillä puhkesi verrattain viattomasta kipinästä, eli muutamasta rivistä iranilaisessa lehdessä. Jutussa Qatarin emiiri Tamim bin Hamad Al Thani kutsuu Irania alueelliseksi suurvallaksi, joka toiminnallaan tukee Lähi-idän rauhaa ja tasapainoa. Hän myös sanoi sunnilaisen Hamas-järjestön olevan palestiinalaisten tärkeä ja virallinen edustaja. Nämä kaksi väitettä olivat viimeiset oljenkorret, jotka saivat kamelin selän murtumaan. Saudi-Arabia lanseerasi poikkeuksellisen mittavat vastatoimet ja kutsui liittolaisensakin mukaan. Tähän asti  Bahrain, Emiraatit ja myös Egypti ovat liittoutuneet Saudien kanssa Qataria vastaan. Sen lisäksi Libyan ja Jemenin viralliset, YK:n hyväksymät hallitukset ovat samoilla linjoilla. Vaikka Qatar on sittemmin väittänyt koko lehtijuttua tekaistuksi, ei Riad osoita laantumisen merkkejä.

Qatarin kansalaisille on annettu kaksi viikkoa aikaa poistua Saudi-Arabian ja sen liittolaisten alueilta. Sen lisäksi, että maaraja on suljettuna, Saudi-Arabia estää qatarilaisten alusten pääsyn liittouman ilma- ja vesitilaan. Rajoitus koskee myös muiden maiden aluksia, jossa rahtina on Qatariin suunnattua tavaraa. Tämä asettaa elintarviketuonnista täysin riippuvaisen Qatarin tukalaan asemaan. Qatarin pitää myös vetää takaisin kaikki hävittäjäkoneensa, jotka ovat taistelleet saudikoneiston rinnalla Jemenissä huthi-kapinallisia vastaan. Al-Jazeera televisiokanavan toimisto on suljettu Saudi-Arabiassa “terroristisen propagandan vuoksi”. Myös Emiraatit on sulkenut Qatarilaisia televisiotoimituksia alueellaan.

Taloudelliset, poliittiset ja diplomaattiset suhteet ovat siis lievästi sanottuna pahasti jäässä. Konflitkin taustalla on Qatarin väitetty tuki terroristeille sekä maan veljeily saudien ykkösvihollisen, Iranin, kanssa.

Mistä terrorismista on kyse?

Saudi-Arabia ja sen liittolaiset syyttävät Qataria terrorismin tukemisesta. Mutta minkälaisesta terrorismista on kyse? Saudi-Arabian virallisen tiedotteen mukaan Qatar on sekä suorasti että epäsuorasti sotkeutunut arabimaiden sisäisiin asioihin, masinoinut vallankaappauksia ja pyrkinyt synnyttämään vastarintaa maiden istuvia hallitsijoita vastaan. Riadin mukaan Qatar tukee tiettyjä sunni-terroristeja kuten Muslimiveljeskuntaa (joka myös kaavailee Helsinkiinkin suurmoskeijaa), Isisiä ja al-Qaidaa. Sen lisäksi Qatar tukee Iranin liittolaisryhmiä eli shiioja Saudi-Arabiassa ja Bahrainissa, huthi-kapinallisia Jemenissä sekä ääri-islamilaista al-Nusran rintamaa Syyriassa.

Qatar tietenkin kiistää kaikki syytökset, vaikka ne eivät perättömiä olekaan. Kaikki riippuu siitä, miten määritellään terrorismi. Iran, Qatar ja Saudi-Arabia tukevat ja rahoittavat kaikki erilaisia aseellisia, islamistisia liittoumia eri puolilla maailmaa. Länsimaalaisen silmissä nämä ovat kaikki enemmän tai vähemmän terroristisia, mutta nämä kolme valtiota luokittelevat terroristeiksi vain kahden muun tukemat järjestöt.

Saudi-Arabiaa suututtaa Qatarin tuki palestiinalaisten ääri-sunnijärjestö Hamasille. On totta, että Qatar antaa vahvan tukensa Hamasin Israelin-vastaiselle taistelulle. Esimerkiksi Hamasin virallinen edustusto sijaitsee Qatarissa. Saudi-Arabian kanssa sunni-maailman johtajuudesta kilpailee myös kansainvälinen liittouma Muslimiveljeskunta. Siksi Saudi-Arabia ei voi sietää naapurinsa Qatarin tukea Muslimiveljeskunnalle.  Monet Muslimiveljeskunnan johtajista asuvat Qatarissa. Kyseessä on henkilöitä, jotka sekä Egypti että Saudi-Arabia nimittävät terroristeiksi johtuen heidän kytköksistään Egyptin vallankaappaukseen. Qatar myös tukee muslimiveljeskunnan läheisiä islamistisia ryhmittymiä Syyriassa. Qatarin kansainvälinen al-Jazeera -televisiokanava levittää Muslimiveljeskunnan linjan mukaista propagandaa ja kyseenalaistaa mm. Persianlahden maiden harjoittamaa politiikkaa, mutta vaikenee visusti omien hallitsijoiden toimista.

Terrorismin tukemisen lisäksi Saudeja kismittää myös Qatarin veljeily sen ykkösvihollisen, Iranin, kanssa. Qatar on aina osoittanut tukeaan Iranille, läpi erilaisten ydinohjelmakiistojen. Tällä hetkellä Iranin ilmatilan kerrotaan ruuhkautuneen Qatariin suuntautuvista lennoista, jotka toistaiseksi kulkevat kaikki sen kautta.

Taustalla Saudi-Arabian inho Irania kohtaan

Saudi-Arabia on Iranin vihollinen numero yksi. Saudi-Arabia pyrkii aktiivisesti ja kaikin keinoin ottamaan roolin sunni-maailman johtajana. Iran puolestaan johtaa shiia-leiriä. Shiia- ja sunni-konflikteja on ollut islamin syntyajoista saakka, ja nykyään ne vaikuttavat keskeisesti eri muslimimaiden ulkopolitiikkaan ja keskinäisiin suhteisiin. Saudi-Arabia ei ole ollut tyytyväinen Iranin ydinneuvotteluihin suurvaltojen kanssa ja vastustaa kiivaasti Iranin kansainvälisten talouspakotteiden poistamista.

Shiiojen ja sunnien väliset taistelut näyttävät olevan Lähi-idän ikuinen vitsaus, koska molemmat osapuolet uskovat olevansa oikeassa. Sekä Iran että Saudi-Arabia useasti teloittaneet omia ”väärää suuntausta” edustavia kansalaisiaan.

Syyrian, Irakin ja Jemenin konflikteissa Saudi-Arabia tukee ainoastaan sunniryhmiä Iranin johtamaa shiia-leiriä vastaan. Vastaavasti maailman shiiamuslimien johtaja Iran ja sen liittolaiset tukevat shiia-ryhmiä Syyriassa, Jemenissä, Libanonissa ja Irakissa. Näin ollen maat ovat epäsuorasti keskenään sodassa.

Suurin osa länsimaista tukee Saudi-Arabian johtama sunnileiriä, sillä ne ovat sunnien liittolaisia. Kiina ja Venäjä puolestaan tukevat Iranin johtamaa shiialeiriä. Nyt puhjennut konflikti on esimerkiksi Yhdysvalloille kiusallinen, koska se pitää molempia sunnivaltioita eli sekä Saudi-Arabiaa että Qataria tärkeinä liittolaisinaan. Sen sijaan Israelin puolustusministeri on ottanut ilahtuneena vastaan tiedon Qatarin vastaisesta rintamasta ja totesi, että tässä on ehkä hyvä alku terrorisminvastaiselle koalitiolle.

Shiiojen johtaja Iran sen sijaan on virallisesti toivonut tilanteen rauhanomaista ratkaisua. Todellisuudessa maa kuitenkin hyötyisi, jos se saa Qatarista itselleen entistä vahvemman liittolaisen.

Hyppääkö Qatar Iranin syliin?

Nyt kun moni tärkeä naapuri on kääntänyt selkänsä Qatarille, on pikkuisen maan mietittävä huolellisesti strategiansa. Lepytelläkö ja yrittääkö korjata suhteita, vai hypätä tiukemmin nykyisen liittolaisen eli Iranin syliin?

Näen tilanteeseen kaksi vaihtoehtoa. USA sekä Qatarin että Saudi-Arabian liittolaisena voi onnistua painostamaan rauhanomaisen ratkaisun. Sen etuna ei ole, että maat riitautuvat pysyvästi. Qatar on hyväksynyt, että Kuwait toimii sillanrakentajana konfliktissa. Tämä osoittaa, että maa on valmis rauhanomaiseen ratkaisuun. Ilman merkittäviä myönnytyksiä Qatarin suunnalta tämä tuskin onnistuu, koska Saudi-Arabian vaatimuksena on irtautuminen Hamasin ja Muslimiveljeskunnan tukemisesta sekä entääntyminen Iranista.

Toinen vaihtoehto on, että Qatar hyppää Iranin syliin ja he muodostavat tiiviimmän liittolaisuussuhteen. Heitä yhdistää viha Israelia kohtaan, Hamasin tukeminen sekä kilpailuasema Saudi-Arabiaa vastaan. Tämä tiiviimpi liittolaisuus olisi ehkä worst case scenario USA:lle, Israelille ja Saudi-Arabialle. Jos näin käy, Qatar todennäköisesti ryhtyy Iranin tavoin tukemaan kaikkia Saudi-Arabian vastaisia ryhmittymiä eri konflikteissa ja synnyttäisi lisää arabikevään kaltaisia myllerryksiä. Se myös parantaisi suhteitaan Libanonin Hizbollahin kanssa ja vaihtaisi rooliaan Syyrian sodassa ryhtymällä tukemaan Bashar al-Assadia.

Uskon kuitenkin, että Qatar ei halua lähteä tälle tielle vaan se yrittää mielistelemällä voittaa itselleen edes jonkinasteisen suosion takaisin Persianlahden mailta. Tiiviit Iran-suhteet kun Trumpin kaudella saattavat merkitä myös kaupan tyrehtymistä ja näin haavoittaa maan kansainvälistä lentoyhtiöbisnestä sekä jalkapallon 2022 MM-kisojen isännöintiä. Jos Trump joutuu valinnan eteen, hän todennäköisesti jatkaisi Saudi-Arabian ja Israelin liittolaisena ja katkaisisi suhteet Qatariin.

Tähän asti maan epädemokraattinen hallitus on nauttinut kansan suosiota lähinnä sen vuoksi, että maa on satumaisen vauras. Kesimääräiset vuositulot ovat liki kaksi kertaa Norjan tasolla. Mutta jos huonolla ulkopolitiikalla tyrehdytetään talouskasvu, kuka tietää, mitä hallitsijasuvulle käy. Siksi viime kädessä he luultavasti onnistuvat pelaamaan tilanteen omaan pussiin.

Lyhennetty versio kirjoituksesta on julkaistu 06.06.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Alan Salehzadeh

Standard

Lapsia ei saa käyttää edustajina omalle agendalleen

Koulujen tehtävä ei ole uskonnolliseen vakaumukseen tukeminen. Uskonnollisiin konflikteihin kuolee vuosittain tuhansia ihmisiä maailmassa. Niitä käytetään välineenä omien etujen ajamiseen. Mikään instanssi tai globaali liittouma ei koskaan ole kyennyt tuomaan rauhaa riitaisten uskonlahkojen väliin. Siihen tuskin myöskään kykenee Suomi tai Vesalan koulun rehtori. Paras ratkaisu taata lapsille tasa-arvoinen kasvuympäristö on erottaa koulu ja uskonto toisistaan.

Kouluista ei pidä tehdä tannerta äärimuslimien, nationalistien, tai minkään muunkaan uskonnon ympärille polarisoituneen ryhmän väliin.

Uskonnollinen aamunavaus herätti kiusallista vastakkainasettelua

Vesalan koulussa järjestettiin aamunavaus, johon kuului arabiankielisen Koraanin kuuntelua. Tämä aiheutti protestiryöpyn oikeistolaispiireissä, joka puolestaan aiheutti vastaprotestin islamilaisissa piireissä.

Kummallakaan äärilaidalla ei ole antaa ehdotuksia siihen, miten Suomesta rakennetaan kaikille tasa-arvoinen, monikulttuurinen maa. Viestinnässä keskitytään ainoastaan toisen ryhmän parjaamiseen ja moralisointiin, vaikka olisi peiliin katsomisen paikka kummallakin taholla.

Suomen aktiiviset muslimit (erittäin pieni ryhmä!) järjestäytyivät ottaakseen kantaa islaminuskoisten lapsien oikeuksien puolesta. Koska he ovat paremmin järjestäytyneitä ja aktiivisia muun muassa heille maksettujen järjestötukien turvin, saattaa syntyä käsitys että muslimimaista maahanmuuttaneet ilahtuisivat siitä että Koraania luetaan Suomen kouluissa. Tämä ei tietenkään ole asian laita. Valtaosa muslimitaustaisista maahanmuuttajista on irtautunut uskonnosta eikä toivo, että epätasa-arvoisia sisältöjä saarnataan pienille lapsille.

Konfliktialueilta on saapunut Suomeen paljon uskonnollisia perheitä, joille on tärkeää pitää kiinni uskonnosta. Heidän ei pitäisi saada hallita julkista keskustelua ja esittäytyä kaikkien maahanmuuttajien edustajana.

Toisaalta taas äärioikeistolaiset eivät näytä luottavan valtion kykyyn ratkoa ongelmia, siitä kertoo jo kuukausia kestänyt leiriytyminen Rautatientorille. Jos koulun toiminta ärsyttää, oikea osoite palautteelle on opetushallitus tai -virasto, ei suinkaan peruskoulun piha.

Monikulttuurisuus ei ole vaarallista, mutta on ikävää jos se polarisoituu vain uskonnon ympärille. Kulttuuriin kuuluu niin moni muukin asia, sosiaaliset tavat, musiikki, pukeutuminen… Kukin voi harjoittaa tai olla harjoittamatta valitsemaansa uskontoa kotona, eikä Ramadanin alkamista tarvitse provosoivasti toitottaa koko lähinaapurustolle kovaäänisillä.

Kaikkien pitää saada elää oman kulttuurin mukaan, mutta koulujärjestelmä on tasapuolisin silloin, kun se on uskonnoton. Ääripäät eivät esitä ratkaisuja vaan lisäävät toiminnallaan “edustamansa” ryhmän eriarvoisuutta. Molempien äärilaitojen liiallisia vaatimuksia on jarruteltava, muuten turvattomuus ja tasapäistäminen lisääntyvät.

Iso tulipalo voi syttyä pienellä tikulla. Mitättömältä vaikuttava kriisi voi eskaloitua tai jäädä kytemään ja roihahtaa myöhemmin.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 01.06.2017  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Standard

Lepsut länsimaat lihottavat radikaaleja islamisteja – historiasta ei ole opittu mitään

Länsimaiden tulisi ottaa tiukempi ote radikaaleihin islamisteihin. 

Manchesterin iskun räjäyttäjä osallistui 16-vuotiaana islamistisen isänsä kanssa taisteluihin Muammar Gaddafia vastaan Libyassa. Sen jälkeen he palasivat Britanniaan ja jatkoivat omaa elämäänsä, kunnes poika tappoi yli 20 ihmistä konsertissa. Miksi heidän toimiinsa ei puututtu?

Valitettavasti kyseessä ei ole yksittäistapaus, vaan länsimaissa elää ja on elänyt runsaasti islamisteja. Heidän annetaan oleskella melko vapaasti ja paikoin heidän toimintaansa jopa tuetaan. Lepsuilu islamistien kanssa on kuitenkin hengenvaarallista peliä. Poliittinen islam on turmiollinen ideologia, jonka pesäkkeitä ei saa jättää kytemään.

Lähi-idässä ja Afrikassa maltilliset muslimit ja ei-uskonnolliset ihmettelevät, miksi länsimaissa asuvat poliittisen islamin edustajat ovat niin radikalisoituneita ja tiukkapipoisia. Lähi-idässä ja Afrikassa kun islamistien määrä ja kannatus on koko ajan vähenemässä naisten koulutuksen nousun myötä. Monissa islamilaisissa maissa islamistit hallitsevat kansalaisia käyttämällä voimaa ja väkivaltaa. Uskoakseni tämä on syy sille, että niin harva alueen ihminen tuntee vetoa poliittista islamia kohti.

Länsimaissa islamistit tutustuvat muiden maiden islamisteihin ja käyttävät lännen vapautta ja resursseja toteuttaakseen omia toiveitaan. Menneisyydessä islamistit ovat yleensä saaneet turvaa länsimaissa, jossa ovat radikalisoituneet ja palanneet kotimaahansa tehden siitä entistä turvattomamman. Lukuisat poliittisen islamin johtajat toimivat tästä esimerkkinä: Khomeini, Sayyid Qutb, Muḥammad ’Abduh, Fethullah Gülen, Jamāl al-Dīn al-Afghānī, Osama Bin Laden… Kaikki asuvat tai ovat asuneet lännessä, ja aloittaneet myöhemmin voimakkaan vastarinnan tekemisen länsimaalaista sekularismia ja vapaata kulttuuria vastaan.

Länsimaat osallistuvat itse islamistien “ruokkimiseen” harjoittamalla politiikkaa, joka mahdollistaa radikaalin islamin vahvistumisen. Historia tuntee lukuisia esimerkkejä, joissa länsimaassa asuvien islamistiryhmittymien on annettu vahvistua ja heidän toimintaansa on jopa tuettu.

Tämä on tarkoituksenmukaista. Länsimaat pyrkivät tällaisella toiminnalla säilyttämään ässän hihassaan Lähi-idän sisäpolitiikkaan. Kun Lähi-idässä kansalaiset kyllästyvät tiettyyn diktaattoriin (joka on yleensä länsimaiden liittolainen) ja nousevat kapinoimaan häntä vastaan, länsi ei sitten tuekaan demokratian kehittymistä, vaan tukee ja kasvattaa vastavoimaa, usein yhtä totalitääristä hallitsijapyrkyriä, joka jää kiitollisuudenvelkaan.

Esimerkkejä on runsaasti. Jo kylmän sodan aikana Yhdysvallat kasvatti Afganistanin islamistit Neuvostoliittoa vastaan ja tukivat heitä taisteluissa “yhteistä vihollista” vastaan. Vaan sodan päättymisen jälkeen nämä samaiset islamistit eivät olleetkaan enää uskollisia entiselle tukijamaalleen, vaan muodostivat Talibanin, myöhemmin al-Qaidan, tuhosivat koko Afganistanin, sekä toteuttivat suurimman koskaan lännessä tehdyn terrori-iskun.

Myös Iranin shaahi oli lännen liittolainen. Kun kansalaiset yrittivät syrjäyttää hänet, Pariisissa asuvaa Khomeinia kannustettiin shaahia vastaan. Niin hän sitten lensi Ranskasta Air Francen koneella “vapauttamaan” Iranin sillä seurauksella, että maa on enää suuri vankila kaikille toisinajattelijoille. Arvatenkin myös hyvät suhteet länteen ovat enää muisto vain.

Turkin Erdoganin ykkösvihollinen Fetullah Gülen, niin ikään islamisti, elää hulppeasti Yhdysvalloissa, jossa hän saa täysin vapaasti kasvattaa kannatusjoukkojaan ja harjoittaa poliittista toimintaansa. Mikäli Erdogan totalitarisoituu entisestään, en pidä ollenkaan epätodennäköisenä, että Yhdysvallat tukee Güleniä nykyistä hallitsijaa vastaan saadakseen valtaan heille suotuisan henkilön. Obama ja muut länsimaalaiset johtajat nostivat aikoinaan Erdoganin jalustalle ja pitivät hänen ajamaa “maltillista” poliittista islamia hyvänä esimerkkinä koko muslimimaailmalle. Mutta kun Erdogan sai riittävästi valtaa, hänen “demokraattinen” naamarinsa tippui ja todelliset kasvot paljastuivat.

Tämä käärmeen kasvattaminen omassa taskussa on vaarallista politiikkaa. Kuten historia osoittaa, kiitollisuudenvelka unohtuu siinä samassa kun valta kasvaa riittävän suureksi. Lisäksi islamistit ehtivät lietsoa paikallista muslimiväestöä poliittisen islamin suuntaan, usein dramaattisin seurauksin.

 

Tarkoituksenmukainen poliittinen peli ei ole kuitenkaan ainoa syy sille, että islamistien annetaan rauhassa oleilla länsimaissa. Taustalla on myös aitoa sinisilmäisyyttä (ja lepsuilua). Euroopassa on uskonnonvapaus, mikä on yksi tärkeimmistä arvoistamme. Se on hieno juttu. Mutta varsinkaan vaikuttajat, ehkä hienotunteisuuttaan, eivät uskalla tuomita poliittista islamia. Pelätään, että tuomitseminen lietsoo rasismiin. On kuitenkin korkea aika erottaa poliittinen islam, eli islamismi, ja maltillinen uskonnon harjoittaminen toisistaan.

Kohteliaisuus muita uskontoja kohtaan näkyy esimerkiksi valtiollisissa tilaisuuksissa, joihin vieraaksi kutsutaan aina tietyn uskonnon (esimerkiksi islamin) tärkeimmät ja tiukimmat edustajat, sen sijaan että kutsulla palkittaisiin maltillisia harjoittajia.

Lisäksi turvapaikka saatetaan myöntää henkilölle, joka on syyllistynyt islamin nimissä vakaviin rikoksiin kotimaassaan. Näitä esimerkkejä on runsaasti. Kun sitten lähtömaa (Egypti, Irak, Afganistan…) vaatii rikoksentekijää palautettavaksi tuomiolle, vedotaan milloin mihinkin ihmisoikeuspykälään ja annetaan rikollisen oleskella vapaasti Euroopassa. Tämä on vaarallista erityisesti siksi, että islamisti todennäköisesti käännyttää muita valitsemalleen väkivallan tielle oleskelunsa aikana.

Islamistien ja islamilaispuolueiden päämääränä on perustaa islamilainen valtio, rajoittaa demokraattisia elementtejä, kaventaa naisten tasa-arvoa jne. He pitävät länsimaiden demokratiaa vaarallisena vihollisena. Onkin ristiriitaista, miksi niin moni poliittisen islamin edustaja asuu lännessä. Heille olisi runsaasti tarjolla valtioita, joissa poliittinen islam vallitsee. Tällaisia ovat esimerkiksi Pakistan, Afghanistan, Turkki, Irak, Jemen, Syyria, Libanon, Algeria ja Somalia. Myös vauraat Saudi-Arabia ja Iran ovat oiva paikka asua kaikille niille, jotka haluavat elää sharia-lain alaisuudessa.

Siksi länsimaissa ei pitäisi sallia sharia-puolueita ja poliittista islamia saarnaavia imaameita. Jos terrori-iskuilta halutaan tulevaisuudessa välttyä, pitäisi entistä tiukemmalla kädellä valvoa kaikkia poliittisen islamin kannattajia. Saudi-Arabia, Iran, Isis, al-Qaida ja Turkin Erdogan syyttävät toinen toisiaan terrorismin tukemisesta. Miksi emme uskoisi heitä? On runsaasti todisteita, että kukin näistä ryhmistä tukevat terrorismia ihmiskuntaa vastaan.

Iskut lännessä ja Lähi-idässä jatkunevat niin kauan, kun suurvallat jatkavat interventioitaan sekä diktaattorien tukemista Lähi-idässä. Yhteistyö maltillisten muslimien kanssa sekä demokraattisten elementtien tukeminen paikallisesti ovat paras lääke terrorismin kitkemisessä.

Lainsäädäntöä on päivitettävä niin, että jo terrorismista epäiltyjä voidaan asettaa tiukkaan viranomaisvalvontaan. Suomen ja muiden länsimaiden pitäisi sitoutua hajottamaan kaikki poliittista islamia ajavat ryhmittymät omalta maaperältään, samankaltaisin sopimuksin kuin mitä tehtiin natsismia vastaan toisen maailmansodan jälkeen. Nyt aina kun sattuu terrori-isku, luemme otsikoista tekijän olleen “poliisin tuttu” ja “terrorismista epäilty henkilö”. Viranomaiset ovat hampaattomia niin kauan kuin lainsäädäntöä ei päivitetä. Poliittisten puolueiden pitäisi tehdä yhteistyötä islamisteja vastaan sen sijaan, että keskittyvät äänten kalasteluun eri leireistä.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 29.05.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.

Standard

Näkökulma: Iranissa liberaaliksi naamioitu ehdokas voitti, mutta todellisuudessa vaalit ovat valheellinen näytelmä

Lännessä huokaistaan nyt helpotuksesta, sillä Iranin presidentinvaalit voitti “liberaali” Hasan Ruhani, joka on maan istuva presidentti. Hänet muistetaan historiallisesta ydinohjelmasopimuksesta, jonka seurauksena Iran on osittain vapautunut sitä kohtaan asetetuista pakotteista ja ottanut varovaisia askeleita länttä kohtaan.

Se, että vaalit voitti “liberaali” ehdokas, antaa toivoa orastavien kauppasuhteiden jatkumiselle. On kuitenkin syytä muistaa, että Iranissa presidentillä on hyvin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa politiikkaan. Viime kädessä kaikesta päättää uskonnollinen ylin johtaja, ajatollah Khamenei.

Iranissa vallitsee käytännössä yksipuoluejärjestelmä, jossa maan sisä- ja ulkopolitiikkaa ylin uskonnollinen johtaja Khamenei johtaa. Perustuslain mukaan Khamenei on vastuussa ”Iranin islamilaisen tasavallan politiikan yleisestä valvonnasta”. Vaikka nimellisesti Iranissa on kymmeniä erilaisia puolueita, ovat kaikki pakostakin uskollisia islamilaisen tasavallan periaatteille ja sen ylimmälle johdolle.

Ehdokkaat ovat kuin kananmunia – kuoret koristellaan hieman toisistaan poikkeaviksi, mutta sisältö on sama. Sen lisäksi, että kaikkien ehdokkaiden on oltava ideologisesti Khameneita lähellä, on ehdokkaaksi asettuminen kategorisesti kielletty esimerkiksi naisilta, sunni-muslimeilta tai uskonnollisten vähemmistöjen edustajilta.

Äänestäminen onkin suuri teatterinäytös, sillä vaikka näennäisesti ehdokkaat jakautuvat “konservatiiveihin” ja Ruhanin edustamiin “liberaaleihin”, ovat he kaikki maan ylimmän johtajan Khamenein ideologisia liittolaisia eli islamisteja, jotka työskentelevät Iranin islamilaisen tasavallan puolesta. Ainoa ero ehdokkaiden välillä on se, että liberaalit uskovat hieman avoimemman yhteiskunnan pidentävän islamilaisen tasavallan elinikää. Konservatiiviset ryhmät ajattelevat tiukan islamin tulkinnan ja kansalaisten kurinpidon palvelevan paremmin islamilaista tasavaltaa.

Presidentinvaaleissa ehdokasvalinnat tekevä elin on Khamenein nimittämä Guardian Council of the Constitution. Elin koostuu 12 henkilöstä, jotka ovat maan ylimmän hengellisen johtajan suosikkeja. He valvovat vaaleja ja valitsevat kaikki ehdokkaat islamin tasavallan periaatteiden mukaiseksi. Ihmiset voivat äänestää vain niiden ehdokkaiden keskuudesta, jotka Guardian Council of the Constitution hyväksyy. Tämäkin käytäntö karsii ehdokkaista ne, joiden ajatukset eivät myötäile Iranin ylintä johtoa.

Ruhani voitti – voittivatko liberaalit?

Ruhanista tulee Iranin islamilaisen tasavallan 12. presidentti, kun hänet valittiin jatkokaudelle noin 57 % äänisaaliilla. Konservatiivipuolta edustanut kilpailija Ebrahim Raisi sai äänistä 38,5 %. Kaksi muuta ehdokasta sai kumpikin vain noin prosentin verran ääniä. Äänestysprosentti oli noin 70 %.

Monet EU-maat ja Suomen elinkeinoelämän edustajat ovat ehtineet kiittelemään Ruhanin valintaa. Monet kansainväliset suuryritykset, jotka olivat aloittaneet kaupankäynnin ja sijoittamisen Iraniin ydinsopimuksen myötä, liputtivat avoimesti Ruhanin uudelleenvalinnan puolesta. Tämä lienee yksi syy sille, että köyhyydestä kärsivät iranilaiset äänestivät niin innokkaasti istuvan presidentin puolesta. Aikoinaan uutinen sanktioiden purkamisesta otettiin riemuiten vastaan, sillä kaupankäynnin vilkastumisesta iranilaiset odottavat kulutustavaroiden hintojen tippuvan ja työpaikkojen lisääntyvän. Toiveikkuus on säilynyt, vaikka konkreettisia helpotuksia omaan taloustilanteeseen vielä odotetaan iranilaisperheissä.

Ruhanin uudelleenvalinnan taustalla on kuitenkin talouden lisäksi muitakin syitä. Yllättäen esimerkiksi Iranin nationalistiset piirit ovat kehottaneet äänestämään Ruhania, konservatiivien sijaan. Jos konservatiivinen Raisi olisi voittanut, Iran olisi jyrkentänyt entisestään ulkopoliittisia kantojaan, uskoivat konservatiivit. Näin esimerkiksi uskonnollis-poliittinen kitka Saudi-Arabian kanssa olisi voinut eskaloitua aseelliseksi, jolloin kansainvälinen koalitio olisi ehkä tehnyt aseellisen intervention Iraniin ja maa olisi “hajotettu” Iranin kaltaiseksi federaatiosysteemiksi.

Nationalistien lisäksi myös uudistushenkiset Vihreän Liikkeen edustajat kehottivat Ruhanin valintaan. Iranissa hyvin suosittu Vihreä Liike vastustaa Khameneita. He pitävät Ruhania vaihtoehdoista kaikkein pienimpänä pahana, sillä presidentti on muun muassa luvannut vähentää viranomaisten puuttumista ihmisten yksityisasioihin.

Moni Ruhanin puolesta äänestänyt antoi tosiasiassa äänensä pääkilpailijaa Raisia vastaan, jonka otaksutut ihmisoikeusrikkomukset ovat puhututtaneet laajasti. Raisin epäillään olleen osallisena 1980-luvun lopun joukkoteloituksissa, kun suuri määrä toisinajattelijoita ja mielipidevankeja teloitettiin islamilaisen tasavallan nimissä.

Parannukset sisäpolitiikkaan antavat odottaa

Hasan Ruhani on ollut Iranin presidentti neljä vuotta. “Liberaalin” Ruhanin kaudella ainoat muutokset koskivat ulkopolitiikkaa. Sisäpoliittisesti Iranissa mikään ei muuttunut. Vankilat ja ruumishuoneet täyttyvät edelleen toisinajattelijoista ja aseistetut islamistit pitävät edelleen valtaa. Khamenein suostumuksella Ruhani teki joitain länttä miellyttäviä temppuja, mikä toi vipinää talouteen ja paransi suhteita ainakin hetkellisesti, mutta kansalaisten arjessa muutos ei näy. Erityisesti ydinsopimuksen solmiminen ja siitä seurannut pakotteiden purkaminen oli hänen kirkkain tähtihetkensä. Trumpin aikana sekin saattaa himmetä.

Vähemmistöjen tai naisten asema ei myöskään ole parantunut. Sen sijaan kyseenalainen ulkopolitiikka kuten sekaantuminen Syyrian sisällissotaan, Libanoniin, Irakin sisäpolitiikkaan ja huthi-kapinallisten tukeminen Jemenissä jatkuu.

Yksi mies, jonka skeptisyys Irania kohtaan tuskin lievenee, on Trump. Obaman tuoma lämmin tuulahdus maiden välisissä suhteissa on mennyt Yhdysvalloissa ohi. Trump on tiukasti Iranin verivihollisten eli Persianlahden maiden ja Israelin liittolainen, kuten republikaanit ovat aina olleet. Nämä maat syyttävät Trumpin tavoin Irania terrorismin tukemisesta ja sekaantumisesta Lähi-idän muiden maiden sisäisiin asioihin. Trump haluaa palauttaa tiukat sanktiot Irania vastaan eikä luota siihen, että ydinohjelmasopimus estäisi maan salaisia aikeita rakentaa ydinase.

Ylin johtaja vaihtuu pian

Vaikka presidentin valinnalla ei ole suurtakaan vaikutusta Iranin politiikkaan, puhaltaa Iranissa pakostakin pian uudet tuulet. Nykyinen ylin johtaja Khamenei on liki 80-vuotias ja sairastaa syöpää. Voi olla, että hän pysyy vielä vallankahvassa yhden jos toisenkin presidenttikauden, mutta toisaalta saattaa olla niinkin, että vallanvaihdosta pedataan jo hissukseen. Khamenein saappaisiin Guardian Council of the Constitution tuskin hyväksyy Ruhanin kaltaista “liberaalia”, vaan paikasta kisaa konservatiivinen papisto.

Iranin puolueet on luotu keinotekoisesti lämmittämään vaalitunnelmaa ja näyttämään maailmalle että Iranissakin on olemassa puoluejärjestelmä ja vapaat vaalit. Oikeat iranilaiset oppositioehdokkaat ovat kaikki maanpaossa tai istuvat vankiloissa. Mitään vapaita instituutioita ei ole, vaan kaikki kansalais- ja ammattijärjestötkin toimivat pakosta Islamilaisen tasavallan sääntöjen mukaisesti. Pieninkin kritisointi ylintä johtoa kohtaan johtaa sanktioihin.

Tästä esimerkkinä on entinen presidentti, kansan suosiosta nauttinut Mohammad Khatami. Kahden presidenttikauden jälkeen hän totesi ainoan roolinsa olleen toimia ylimmän johtajan välikätenä, mistä johtuen hän ei pystynyt reformoimaan juuri mitään. Nyt Khatamia on kielletty antamasta haastatteluja eikä edes hänen kuvaansa ole lupa julkaista missään.

Tällä hetkellä kansainvälisellä yhteisöllä on kädet täynnä Syyrian konfliktin kanssa. Mutta kun se ratkeaa, voi olla että puututaan tarmolla seuraavaan konfliktipesään, Iraniin. Siihen asti, vaaleista huolimatta, Irania johtaa lauma aseistettuja islamisteja.

Islamilainen tasavalta on pysynyt pystyssä liki 40 vuotta, kitkutellen nukkevaaleista toiseen. Saa nähdä, miten kauan näytelmä jatkuu. Aina on olemassa mahdollisuus, että hyvin koulutetun kansan sekä sorrettujen vähemmistöjen ja naisaktivistien mitta täyttyy.

Alan Salehzadeh
Kirjoitus on alunperin julkaistu 20.05.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.
Standard

Auttaako vai loukkaako Opetushallituksen islam-tietopankki tasa-arvoa?

Islamista puhutaan usein joko hyvänä tai pahana uskontona. Todellisuudessa siinä, kuten

kaikissa kirjauskonnoissa, on sekä hyvään että pahaan kehottavia kohtia. Se, kumpia kohtia painotetaan, riippuu tulkinnasta. Esimerkiksi maltilliset muslimit jättävät noudattamatta islamin poliittisia kohtia, kun taas fundamentalistit valitsevat ohjenuorakseen kaikkein väkivaltaisimmat kohdat. He pitävät rauhaa ja muiden kunnioittamista käsitteleviä opetuksia toisarvoisina.

Tasa-arvoasioissa kuitenkin voidaan objektiivisesti todeta, että niissä maissa, järjestöissä tai yhteisöissä, joissa noudatetaan islamia, naisten asema on huono. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö islamissa olisi naisten kannalta myös hyviä asioita. Tai sitä, etteikö moni nainen olisi tyytyväinen omaan asemaansa. Mutta naisilla ei vain ole samoja oikeuksia kuin miehillä.

Osa suomalaisista pelkää rasismin nousua. Siihen vedoten yritetään pitää esillä vain islamin hyviä puolia. Sanotaan, että islam on rauhan uskonto, ja että epätasa-arvoiset periaatteet eivät liity uskontoon. Tästä hyvä esimerkki on Verkkouutisten julkaisema juttu Opetushallituksen “tietopankista”, jossa islamin uskontoa pyritään vääristelemään jotta se kuulostaisi suomalaisen korvaan mahdollisimman maltilliselta.

Islam ei ole vain “pienen vähemmistön” asia, kuten välillä täällä Euroopassa ajatellaan, vaan monessa maassa hallinnon sanelemaa valtavirtaa. Islamin nimissä hallituissa maissa ei ole sananvapautta tai mahdollisuutta elää kuten itse parhaaksi kokee, vaan naiset ovat valtion silmissä alisteisia miehille. Vaikka osa naisista haluaa myös itse elää niin ja on täysin tyytyväisiä tilanteeseen, on miljoonille naisille islamin asettama alisteinen asema elämän suurin tragedia. On loukkaus kaikkia niitä vapaustaistelijoita vastaan olla tuomatta esiin näitä islamiin liittyviä epäkohtia suomalaisessa koulutusmateriaalissa.

Ei ole olemassa maltillista islamia, on vain maltillisia muslimeita. Jos uskonnon oppeja noudattaa kaikkia kirjaimellisesti, on väistämättä radikalisoitunut ja kaukana länsimaisista perusarvoista kuten tasa-arvosta ja demokratiasta.

Alan Salehzadeh

PS lisää islamista ja naisten asemasta voit lukea täältä , täältä ja täältä.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 13.05.2017  Iltalehden blogissa.

Standard

Macronilla on edessään vaikea tehtävä – ääri-islamismin kitkeminen ja Ranskan maahanmuuttopolitiikan selkeyttäminen

Olihan se odotettua, että maahanmuutto nousee vaalien kantavaksi teemaksi myös Ranskassa. Kansa valitsi maahanmuuttovastaisuuden ja avoimuuden välillä, kuten niin monessa muussakin länsimaassa. Mutta vaikka vaalit voitti odotetusti EU-myönteinen liberaali, on nyt silti kysymyksen paikka.

Miten EU vastaa siihen, että yhä suurempi osa sen väestöstä vastustaa vapaata liikkuvuutta ja haluaa tiukentaa maahanmuuton kriteerejä?

Tämä on haaste tuoreelle presidentille Emmanuel Macronille. Vaikka hänen agendallaan ei ole missään vaiheessa ollut maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen, se luultavasti nousee EU:n yhtenäisyyden kannalta yhdeksi hänen valtakautensa merkittävimmäksi haasteeksi. Maahanmuutto on noussut niin isoksi kysymykseksi kaikkien EU:n jäsenmaiden sisäpolitiikassa, että lisää Brexitin kaltaisia eroamisia lienee luvassa mikäli maahanmuuttoon liittyviä ongelmia ei ratkaista.

Macron ei kuitenkaan ole ilmaissut mitään halua ajaa muutoksia nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Päinvastoin, hän haluaa Ranskan “kantavan vastuunsa” pakolaiskriisissä. Hän myös puolustaa Schengen-alueen vapaata liikkuvuutta, sillä entisenä valtiovarainministerinä ja investointipankkiirina Macron näkee rajavalvonnat suurena hidasteena kaupankäynnille. Sen sijaan yksi hänen vaalilupauksensa on lisätä 5 000 uutta rajavalvojaa EU:n ulkorajalle, minkä hän toivoo vähentävän kontrolloimatonta vaeltamista ja ihmissalakuljetusta EU:n alueelle.

Tiukennusten sijaan Macron pyrkii suitsimaan maahanmuuttoa uudistamalla Ranskan politiikkaa Lähi-idässä ja Afrikassa. Hänen ehdotuksensa uudistuksien suhteen tosin ovat melko maltillisia, erityisesti verrattuna päävastustaja Marine Le Peniin.

Macronin politiikassa päävihollinen Syyriassa on Isis eikä niinkään presidentti Bashar al-Assad. Hän on ilmoittanut olevansa avoin myös niille neuvottelupöydille, joiden ääressä istuu al-Assadin edustajat, eikä tee diktaattorin syrjäyttämisestä päätavoitetta Ranskalle. Tällä politiikalla hän toivoo voivansa lämmitellä viilenneitä suhteita Venäjään, ja toivoo löytävänsä poliittisen ratkaisun koko Lähi-itää järisyttävään konfliktiin.

Myös suhde Persianlahden maihin saa todennäköisesti uuden suunnan Macronin aikakaudella. Siinä missä Le Pen pitää Saudi-Arabiaa fundamentalistisen islamin leviämisen pääsyyllisenä ja olisi kokonaan kieltänyt öljyvaltioiden sijoittamisen Ranskaan, on Macron jälleen kilpailijaansa maltillisempi. Hän on kuitenkin useaan otteeseen moittinut edeltäjäänsä, presidentti Nicolas Sarkozya “liian läheisistä suhteista” Gulf-maiden ja erityisesti Qatarin kanssa, ja on ilmoittanut laittavansa stopin öljyvaltioiden erityiskohtelulle Ranskassa suhtautumalla entistä tiukemmin näiden valtioiden yrityksille rahoittaa poliittista islamia.

Irania kohtaan Macron on suopeampi. Hän on iloinnut lännen ja Iranin tiivistyneistä suhteista ja haluaa kehittää niitä edelleen, tietenkin sillä ehdolla että Iran pitää kiinni ydinsopimuksestaan.

 Macron haluaa pitää myös Turkin lähellä Euroopan unionia, vaikka suhtautuu periaatteessa kielteisesti maan jäsenyyspyrkimyksiin.

Macronin ajama Lähi-idän politiikka ei siis radikaalisti eroa Ranskan tähänastisesta linjasta. Ulkopoliittisten uudistusten sijaan vaalivoittajan fokus on pikemminkin talous-, koulutus,- ja Eurooppa-asioissa.

Mielenkiintoista kuitenkin on pesäero Yhdysvaltoihin. Trump pitää Saudi-Arabiaa ja öljymaita liittolaisinaan ja suhtautuu erittäin skeptisesti Iraniin. Nähtäväksi jää, nakertavatko erilaiset Lähi-idän linjaukset Yhdysvaltojen ja Ranskan kahdenvälisiä suhteita.

Ranskassa tärkein turvallisuuskysymys on tietenkin islamilaisen terrorismin kitkeminen. Macronin lepsulta tuntuva suhtautuminen poliittiseen islamiin saattaa olla yksi syy sille, miksei hän kerännyt enemmän ääniä ja äänestysvilkkaus jäi yhdeksi Ranskan historian alhaisimmista.

Toisin kuin Le Pen tai presidenttikisassa kolmanneksi jäänyt Francois Fillon, Macron ei ole ilmoittanut aikovansa karkottaa ulkomaalaisia terroristiepäiltyjä Ranskasta. Siinä missä kaksi muuta kärkikandidaattia ilmoitti aikeistaan sulkea radikaalia islamia saarnaavia salafisti-moskeijoita, Macron haluaa kitkeä islamilaisterrorismia lisäämällä imaamien kouluttamista Ranskassa sekä antamalla lisää taloudellisia huojennuksia muslimiyhteisöille, jotta he voivat järjestää toimintansa uusiksi.

Tavoitteena on päästä eroon vieraiden valtioiden mahdollisuuksista vaikuttaa Ranskan muslimiyhteisöön. Esimerkiksi tällä hetkellä Ranskan imaameista noin 300 on vieraiden valtioiden (Turkki, Saudi-Arabia, Iran…) palkkaamia ja rahoittamia.

Siinä missä Le Pen halusi suitsia islamilaisterrorismia tiukentamalla maassa oleskelun ehtoja, Macron puolestaan haluaa lisätä EU:n yhteistyötä varsinkin tiedustelun suhteen. Vaikka islamilaisterrorismi onkin koetellut Ranskaa kaikkein eniten, hän näkee ilmiön Euroopan laajuisena ongelmana, jonka kanssa ei pidä painiskella yksin.

Macronin ehdottamat ulko- ja sisäpoliittiset muutokset ovat maltillisia ratkaisuja paikoin erittäin pulmalliseksi kivunneisiin ongelmiin. Voi olla, että hänen kaudellaan uudistukset jäävät liian laimeiksi, jotta ne kykenisivät puhaltamaan uutta vauhtia ihmisten EU-myönteisyyteen halki unionin, saatika leikkaamaan siipiä alati nousevalta populismilta Ranskassa tai muualla.

Maahanmuutto nousee yhdeksi make or break -kysymykseksi, kun unionin tulevaisuutta määritellään brexitin jälkeisessä Euroopassa. Jos unioni joutuu neuvottelemaan useammasta exitistä, se heikentää merkittävästi kaikkea muuta yhteistyötä, kun resursseja kuluu neuvotteluihin ja kaiken yhteistyön yllä leijuu epävarmuus kokoonpanon tulevaisuudesta.

Moni asia kuitenkin seisoo yhtenäisemmän Euroopan tiellä. Suurin hidaste on Macronin nihkeä halu muuttaa nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa sekä lepsulta tuntuva ote poliittiseen islamiin. Toinen erittäin merkittävä mutka matkassa on Ranskan kesäkuiset parlamenttivaalit. Mikäli Le Penin puolue saa paljon ääniä, saattaa se estää ne uudistukset, joita Macron päättäisi ryhtyä ajamaan.

Joka tapauksessa Macronin Ranska aikoo seistä visusti Saksan kanssa rinnakkain määritelläkseen EU:n uutta sisä- ja ulkopolitiikkaa. Toivottavasti lopputuloksena nähdään entistä vahvempi, vauraampi ja turvallisempi EU.

Alan Salehzadeh
Kirjoitus on alunperin julkaistu 08.05.2017 Iltalehden näkökulma-palstalla.
Standard

Viestini Suomen muslimeille

Olen jo pitkään ilmoittanut julkisuudessa kantani siihen, että koulutusjärjestelmää tulisi Suomessa reformoida. Uskonnonopetuksessa olisi varmistettava, että opetetaan vain tasa-arvon ja demokratian normien kanssa yhteensopivia sisältöjä. Lisäksi minusta uskonnolliset symbolit tulisi kieltää alaikäisiltä kouluissa.

Nämä ehdotukset ovat herättäneet voimakkaan protestiryöpyn Suomen uskonnollisissa muslimipiireissä. Niinpä erinäisillä foorumeilla sekä shiia- että sunni-haaraa edustavat suomalaiset muslimit haukkuvat minua, nimittävät fasistiksi, rasistiksi, islam-vihaiseksi ja ties miksi. Erityisen aktiivisia ovat muslimiveljeskunnan kannattajat, salafistit, Iranin valtion liittolaiset, sekä heidän kantasuomalaiset, käännynnäiset aateveljensä.

On harmi, jos islaminuskosta ei saa tai voi keskustella avoimesti yhteiskunnassamme. Siihen ainakin minä haluan kannustaa kaikkia: asialliseen keskusteluun, jossa argumentoinnille ja erilaisille näkökannoille on tilaa. Kaikenlainen rasismi, parjaaminen, mustamaalaaminen, syrjiminen tai muu epäasiallinen käytös on aina tuomittavaa, olipa huutelija sitten rasisti, islamisti tai mitä tahansa siltä väliltä. Itselläni ei ole mitään pelättävää tai piiloteltavaa, sillä suhtaudun suurella kunnioituksella kaikkiin uskontoihin ja niiden harjoittajiin, mukaanlukien tietenkin islamiin. Olenhan itsekin aikaisemmin toiminut islamin- ja arabiankielen opettajana. Sen sijaan poliittisen islamin (eli islamismin) kitkemiseksi tulee tehdä hartiavoimin yhteistyötä kaikkien kynnelle kykenevien tahojen kanssa, sillä se on vaarallinen ideologia ja todellinen uhka eurooppalaisille arvoille.

Tässä siis viestini Suomen muslimeille.

Teille kaikille maltillisille muslimeille Suomessa: on todella ikävää, että teihin kohdistuu ennakkoluuloja ja syrjintää, jonka pieni ryhmä meidän kaikkien nimissä esiintyviä ääri-islamisteja tai huonosti integroituneita maahanmuuttajia ovat saaneet aikaan. Nostan hattua rohkeudellenne arvostaa suomalaista yhteiskuntamallia ja omaksua itsellenne sen parhaat puolet. Olette hieno esimerkki siitä monikulttuurisuudesta, vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta, jolle koko Euroopan arvot rakentuvat.

Teille kaikille poliittisen islamin kannattajille Suomessa, jotka olette ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia: Ei tarvitse antaa fatwaa jos joku sanoo mielipiteensä, ellei halua palauttaa Eurooppaa aikaan ennen renesanssia.  Lähi-idässä ja Afrikassa on runsaasti valtioita, jotka edustavat ihannoimaanne yhteiskuntamallia. Ehkä helpompaa olisi että luiskahdatte takaisin sinne, osaattehan jo kielen ja kulttuurin, kuin että yritätte muuttaa Euroopan tasa-arvoista ja demokraattista systeemiä lähtömaanne teokratian kaltaiseksi.

Teille kaikille kantasuomalaisille käännynnäisille, jotka kannatette poliittista islamia:se, että omaksuu jonkin uuden uskonnon, ei tarkoita että sen joka ikistä ohjetta on noudatettava pilkulleen. Ottakaa mallia niistä miljoonista muslimeista, jotka ovat sydämestään uskossa, noudattaen ainoastaan uskonnon hengellisiä osia, ilman tarvetta islamilaistaa ympäröivää yhteiskuntaa. Miljoonat muslimit ympäri maailmaa olisivat sekunnissa valmiita muuttamaan tasa-arvoiseen ja demokraattiseen Eurooppaan. Mutta toiseen suuntaan lähtijöitä ei juuri löydy. Sille on syynsä. Se syy on poliittinen islam.

Minusta Suomen poliitikkojen tulee tehdä jämptisti yhteistyötä poliittisen islamin kitkemiseksi, sen sijaan että keskittyvät keskinäiseen kinasteluun ja äänten kalasteluun jommasta kummasta äärileiristä. Uskonnonvapaus, ihmisoikeudet ja tasa-arvo ovat Euroopan sivistyksen ja menestyksen tärkeimmät peruspilarit. Niitä uhkaavalle ideologialle on osattava sanoa tiukasti EI. Samalla tulee tuomita ja kitkeä se rasismi ja syrjintä, jota tuhannet islamilaistaustaiset maahanmuuttajat joutuvat päivittäin syyttömästi kohtaamaan.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 06.05.2017  Iltalehden blogissa.

Alan Salehzadeh

Standard