Ohjeita sotalapselta suomalaisille

Noin kymmenen vuotta lapsuudestani oli sota. Kasvoin inflaation, pulan ja saarron keskellä. Tässä joitain ajatuksia, jotka halusin nyt jakaa teille. 

Kävin tänään tavalliseen tapaan Lidlissä, ja kiinnitin huomiota, kuinka rypsiöljyn hinta oli tuplaantunut ja spagetin noussut noin 70 %. 

Uskon, että monessa pienituloisessa kotitaloudessa hintojen nousu hirvittää. Alle kokosin joitakin toimenpiteitä, jotka minusta helpottaisivat tilannetta joidenkin osalta. 

Pääkaupunkiseudulla julkisen liikenteen lippujen hintoja voisi tuntuvasti laskea, vaikka puolittaa. Se antaisi monta kymppiä lisärahaa pienituloisille. Samalla se kannustaa yksityisautoilun vähentämiseen, ehkä jopa kokonaan autosta luopumiseen, ja näin auttaisi vähentämään hiilidioksidipäästöjä.

Valtion pitäisi asettaa jonkinlainen väliaikainen katto, joka estää vuokrien korottamisen. Toki tämä sotii liberaalia markkinataloutta vastaan, mutta voisi olla väliaikaisesti perusteltua kun kotitalouksia rasittaa jo muutenkin sähkön hinnan ja ruoan hinnan nousu. Kaupunki voisi myös harkinnan mukaan alentaa vaikka väliaikaisesti kaikkien pienituloisimmilta kaupungin vuokra-asunnon asukeilta vuokraa, jotta varmistetaan että esim. yksinhuoltajaperheissä raha riittää ruokaan ja lasten pakollisiin menoihin. 

Peruselintarvikkeita kuten riisiä, öljyä ja pastaa pitäisi olla jaossa kansalaisille, vaikka henkilötunnuksen perusteella. Meillä Iranissa ruoka-apu oli järjestetty näin aikanaan. 

Lapsuudessani pahamaineisia ihmisiä olivat ne rikkaat, jotka ostivat kaupat tyhjäksi jostain elintarvikkeesta kun sitä saapui kaupunkiin, ja sitten möivät sitä tuplahintaan köyhille joilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ostaa heiltä. En tietenkään usko että Suomessa tilanne menee tähän, mutta silti pitää valvoa, etteivät esimerkiksi isot yritykset turhaan nosta hintoja vaan että elintarvikkeiden hinnan nousu johtuu aidosti Ukrainan sodasta. 

Lopuksi halusin sanoa että tämä tilanne menee pian ohi. Ei kannata liikaa murehtia tai ahdistua. Elämä on hienoa ja Suomessa meillä on kaikki hyvin. 

Alla kuva miehestä, joka on aina nauttinut elämästä, vaikka on kasvanut sodan keskellä, kemiallisten pommitusten alla, nähnyt kuolemaa, nälänhätää ja vaikeuksia. Elämästä nauttiminen on kaikkien oikeus, jota kukaan ei voi viedä meiltä väkisin pois. 

Alan Salehzadeh

Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s